Väärin maksetut tuet?

Ilman tulorahaa saavat yhdistykset jos tarkkaan seulottaisiin niin aika moni pomppaisi vieläkin maksajan puolelle. Onko sitten vastuu yhteiskunnan rahan antajilla,anovilla tahoilla? Kumppaniksi ry,nakertaja hetteenmäki ym on näitä jotka hakee vajaakuntoisille rahaa, hyvä asia, mutta pitääkseen myös toiminta jonkinmoisena heidän on saatava kävijöitä paljon tilastoihin.

Myös hyviä tekijöitä kaivataan, että joku tuote valmistuu. Siinä, kun tuet loppuu on kiusaus tällaisessa toiminnassa hakea rahaa,ehkä niukiin perustein vähän harhauttaen rahoitusta hakea rahoittajilta. Ennen oli ainakin tapa noissa toinnoissa hakea sekä työkkäriltä,että kaupungilta yhtäaikaa tukea jotta ihmisten työsuhteet jatkuisivat. Hyvä tietysti noin, mutta on nyt tarkastus muualla. Poistaisin myös mahdollisuuden olla tuolla työssä, mutta pitää samalla toiminimeä ja firmaa, joka ottaa hyödyn tehdystä työstä välityspalkkioiden nimissä.
18293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sekava kirjoitus ei oikein saa selvää, mikä on jutun punainen lanka

Äänestä

Tutustu ja ota selvää asioista, ennenkuin kirjoitat ton tyyppistä tekstiä. Se joka vähänkin miettii ja tutustuu asoihin niin selvittää pian että kirjoituksesi on yhtätyhjän kanssa. Ei tosiaan ota selvää tosta aloitus kirjoituksesta

Äänestä

Entringin toiminnasta saadusta rahoituksesta käytetään n. 25% Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistyksen toimitilan kiinteiden kulujen maksamiseen (lämmitys, sähkö, tekninen valvonta) ja lisäksi mahdollisesti Entringin voitollisella tuloksella rahoitetaan Kainuun Nuotan toimintaa.

Ilmeisesti yhdistys täyttää avoinna olevat paikat tutuilla lähipiirin henkilöillä ja lisäksi ilmeisesti lähipiirin henkilölle suunnitellaan projekti joka voi olla muodollisesti avoinna. Saaduilla tukirahoilla ilmeisesti työllistetään päälliköitä eikä rahaa käytetä vajaakuntoisten työllistämiseen.

Olisiko verottajan oltava kiinnostunut tämän tyyppisten yhdistysten toiminnasta. Mihin käytetään tämän tyyppiseen toimintaan saadut myyntivoitot/yhteiskunnan tuet. Entrinki toteuttaa myös projekteja, mutta miten nämä on toteutettu. Miten yleensäkin on näiden työllistämisprojektien todellinen asia ihmisten työllistämisten osalta?

Ilmeisesti myös projektin päättymisen jälkeen perustetaan uusi projekti joka on osittainen kopio päättyneestä projektista, nimi muuttuu ja joitakin tekstin osia sekä uudessa projektissa jatkaa samat henkilöt jotka oli päättyneessä projektissa.

Liikaa yhdistyksille maksettuja tukia pitää periä samalla tavalla kuin yleensä muiltakin tahoilta peritään.

Yhdistys työllistää ELY:n keskuksen pitkäaikaistyöttömiä (työorjia) ja pitkäaikaistyöttömien työllistettyjen palkkaus tulee ELY- keskukselta.

Mistä olisi mahdollista saada Entringin toimintakertomus ja tilipäätöstiedot joista selviää yhdistyksen tulot ja menot?

Äänestä
  • Paljonko esimerkiksi Karppinen on itse hyötynyt ?

    Äänestä

  • Kysymys kirjoitti:

    Paljonko esimerkiksi Karppinen on itse hyötynyt ?

    Tosi paljon on hyötynyt mutta on sen eteen tehnyt töitäkin. Jokainen joka huhkii oman hyötynsäm eteen on sen ansainnut. Kuka tahansa voi koittaa tehdä karpppiset mutta monikaan ei viitsi, osaa tai halua.
    '
    On turha marmattaa täällä siitä kuka hyötyy ja mitä vaan siitä vaan tekemään ja suunnittelemaan itse kukin; ei valittamalla ole vielä kukaan hyötynyt niin paljon, että iloiseksi olisi tullut tai olisi tullut valituksen ja kateuden aiheeksi muille

    Äänestä

Aihe on tietysti sekava, sehän on monelle tuntematon, miten luoda tyhjästä työtä joka kannattaa ja johtajilla olisi hyvä palkka. Jutun juuri on osaksi puhuttaneet takaisinmaksettavat tuet. On lehdissä kirjoitettuna ollu juttua peritäänkö tukia takaisin ja miten nämä ylipäätänsä työllistää vaikka oikeasti ei ole kannattavaa työtä. Raha haetaa anomalla siinä mitataan miten hyvä hakukoneisto taustalla,sitähän se on. Tähän saakka olisikohan selvää? Jotkut käyttää väärin tukia, kuten yksityinen ihminen vaikka asumistukea ilman perusteita, kiinni jäätyä maksettava takaisin.

Osa sitten on jo nokkelampi hakia ja pyörittää taustalla omaa bisnestä, että näyttäisi hanke toimivan, mutta vie siitä siivun itselle, oman tai sukulaisfirman kautta!? Eli onko tuet menneet oikein??

Äänestä

Jos noin on asiat niin lopulta tuo kolahtaa omaan nilkkaan. Eikö voisi suoraan perustaa suoraan joku työkeskus jota kaupunki valvoo.

Pienet nilkit voi koettaa rikastua noin, ihme jos menee rahoja valvovan tahon tarkastuksesta läpi?? Joskus ei kyllä erota entistä uudesta projektista se on totta. Kuntien rahoilla on rohkea jonkun yhdistyksen leikkiä olisi suorastaan tyhmää,mutta onhan aina ahneita. Miten isoksi pitäisi laskea yhden saama tuki,koska se on tuonut myös johdolle palkan ja työn? Mitä jos vajaakuntoisia ei enää saada työllistettyä..

Äänestä

Lohtajalla asuessa kuulee kaikenlaista sosiaalipummien suusta. Yksi oli lihottanut oman akan sairaanlihavaksi ja alkanut tämän omaishoitajaksi. On asuntoautoa, on kesämökkiä...

Äänestä
  • Puhumattakaan huumeveikoista joiden tyttöystävä on heidän henkilökohtainen avustajansa. ja yhteiskunta maksaa.

    Äänestä

oivottavasti asia käsitellään julkisuudessa ja saamme perusteellisen selvityksen kauppojen tekemisestä.Lähtisköhän paikallislehti setvimään asiaa

Äänestä
  • Ei paikallinen sanomalehti todellisiin ongelmiin uskalla puuttua !!!!

    Äänestä

Siihen sitten pikkuhiljaa autojen kierrätystoimintaa... jne... onko meneillään hengähdystauko vai makaavatko hakemukset ELY-/TE-keskuksen byrokratiassa.Varsinanainen tukien käyttäjä tämä Nuotta.
Samaan tapaan kuin Nakertaja-Hetteenmäki kyläyhdistys.Yksi äijä lypsää vuosi vuoden perään ELYltä yhä isompia summia ravintola- ja majoitustoimintaan, käyttäen vielä sitten hyväksi tukityöllistämis- yms. rahat täysimääräisinä ( "ylimääräisinä".Ilmeisesti myös projektin päättymisen jälkeen perustetaan uusi projekti joka on osittainen kopio päättyneestä projektista, nimi muuttuu ja joitakin tekstin osia sekä uudessa projektissa jatkaa samat henkilöt jotka oli päättyneessä projektissa.illoin palataan reaalimaailmaan Kainuun Nuotan johdon suhteen?
Milloin EU- ja muut maakunnan kehittämiseen tarkoitetut rahat ruvetaan käyttämään niihin tarkoituksiin, mihin ne on alun alkujaan tarkoitettu - Kainuun kehittämiseen - ei museointiin ja yhden henkilön hallusinaatioiden elävöittämiseen

Äänestä

samat jupit ( 3 )kirjoittellee taas moneen kertaan samoja juttuja eri nimimerkeillä näille kolmelle palstalle. valtahan on teillä tehkää mitä pittää ei kannata opasta muita.

Äänestä

Niin onkohan projektirahat tarkoitettu, että sen aikana laitetaan jo uusi projekti hiilloksille. Mikä on tässä toiminnassa raja.. opitaan hakemaan hankkeita ja projekteja..oppiminen sitä, että on nähty tarve pistää uusi projekti tulille. Hakija ainatyöllistää itsensä ja pari sukulaistaan??

Äänestä
  • Mulla on pieni pili.

    Äänestä

Roskasakki joutaa jokeen ja pitkäksi aikaa niin ,että ei näy päätäkään .On niin perkeleen ****** sakkia ,että pyllistää pitää ja haistattaa pitkät paskat.Joo kyllä joillakin on otsaa väittää ,jotain luvatonta omakseen ja vielä valehdella siitä .Voi noita saatanan roskkaporukkaa ,että opetelkaa pysymään sentään totuudessa. Vielä kehtaavat väittää omikseen sellaista mitä ei ole heillä missään kirjoissa eikä kansissa.

Äänestä

kaikki tuet entringistäki lohtajan puliukkoille,me kyllä juuan kaikki tuet.kaikki rahat tänne nyt ja heti.

Äänestä

Joku vastuu pitää olla myös tuen saajalla. Yhdistyksillä on omat maanlaajuiset verkostonsa ja ihmettelen jos ei ole ollut ajatustenvaihtoa tästäkin asiasta jo aiemmin. Helposti olisi ollut nähtävissä, että muualla on maksettu tukea vähemmän. Outoa olisi jos tästä ei olisi keskusteltu missään alan ihmisten keskuudessa.

Miksi tukien nostajat eivät ole olleet aloitteellisia ja ryhtyneet toimenpiteisiin asian oikaisemiseksi, se tässä ihmetyttää?

Aivan sama jos jonkun pankkitilille maksetaan vahingossa liikaa rahaa. Se peritään aivan varmasti pois, vaikka virhe olisi maksajan. Ja jos liian rahan saaja on passiivinen asian korjaamisessa niin hän voi joutua siitä oikeudelliseen vastuuseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osanottoni kirjoitti:

Ilman tulorahaa saavat yhdistykset jos tarkkaan seulottaisiin niin aika moni pomppaisi vieläkin maksajan puolelle. Onko sitten vastuu yhteiskunnan rahan antajilla,anovilla tahoilla? Kumppaniksi ry,nakertaja hetteenmäki ym on näitä jotka hakee vajaakuntoisille rahaa, hyvä asia, mutta pitääkseen myös toiminta jonkinmoisena heidän on saatava kävijöitä paljon tilastoihin.

Myös hyviä tekijöitä kaivataan, että joku tuote valmistuu. Siinä, kun tuet loppuu on kiusaus tällaisessa toiminnassa hakea rahaa,ehkä niukiin perustein vähän harhauttaen rahoitusta hakea rahoittajilta. Ennen oli ainakin tapa noissa toinnoissa hakea sekä työkkäriltä,että kaupungilta yhtäaikaa tukea jotta ihmisten työsuhteet jatkuisivat. Hyvä tietysti noin, mutta on nyt tarkastus muualla. Poistaisin myös mahdollisuuden olla tuolla työssä, mutta pitää samalla toiminimeä ja firmaa, joka ottaa hyödyn tehdystä työstä välityspalkkioiden nimissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu