Olisiko kellään antaa vinkkejä, neuvoja, lohdutusta?? Opiskelen oppisopimuksella päiväkotiin töihin. Olin jokusen kuukauden kiertävänä sijaisena eri päiväkodeissa, mutta nyt minulla on pysyvä paikka. Olen ennenkin ollut kyseisessä paikassa töissä joten paikka on tuttu ja työkaverit, mutta vähän niin kuin sijaismeiningillä.
Nyt stressin ja itkun aiheeksi on muodostunut se, että yhtäkkiä pitäisikin olla perillä kaikesta mitä tapahtuu ja päättää asioista (vaikkapa mennäänkö ulos vai ei) (sijaisena sai olla aina vähän että hä mitä missä milloin), minulla on suunnitteluaika enkä tiedä mihin kaikkeen sitä oikein pitäisi käyttää, minulle on tulossa kasvatuskeskusteluita yms mitä jännitän ihan hirveästi! Olen sentään ollut ennenkin lasten kanssa töissä monessa paikassa (edellinen tutkinto kanssa sosiaali alaa), mutta en kuitenkaan omista omia lapsia nuoren ikäni takia. Jännitän vanhempien kanssa juttelua vaikka se varmaan ihan luontevasti sujuukin, mutta en edelleenkään ole varma mitä minulta halutaan kuulla enkä aina tiedä vastauksia kaikkeen. Tiedän, että oletan itseltäni varmaan liikaa ... Yritän kysellä muilta mahdollisuuksien mukaan, mutta 10 vuotta samassa paikassa olleet ovat niin tottuneita työhönsä etteivät oikein osaa selittää mulle, että mitä mun kuuluu suunnitteluaikana tehdä. Kasvatuskeskustelut jännittää kun ei omia lapsia ole ... tuntuu että vanhemmat pitää ihan idioottina, kokemattomana vaikka olenkin varmaan sata kertaa ystävällisempi ja tunnollisempi kuin työtä monta vuotta tehneet. Silti nämä omahoitaja jutut hämmentää ja mietin mikä mun rooli oikein on ja osaanko vastata kaikkeen jne. Tiedän että kasvatuskeskusteluissa on ne paperit missä on kysymykset, mutta pitäähän niissä jotain muutakin sanoa. :'(
Voisin tehdä kyseistä työtä myös entisellä koulutuksellani, mutta en vakkarina. Jotenkin lohduttaa, että voin ajatella että olen vielä opiskelija ... mutta silti ahdistaa kun tuntuu ettei osaa kaikkea.
Voisiko joku kertoa, mitä kaikkea suunnitteluaikana on tarkoitus tehdä? Muuta kuin suunnitella askarteluja ... jotenkin tuntuu, etten osaa ikinä suunnitella "pitkällä tähtäimellä". Mietin jotenkin liian yksinkertaisesti. Esim. "ensviikolla on joo toi ystävänpäivä, askarrellaampas ystävänpäivä kortit!" ja sitten käytän tunnin sen kortin askartelun suunnitteluun ... teen siis kaiken liian "tunnollisesti" ja poden paineita siitä, onko toiminta, suunnittelu, askartelu tarpeeksi hienoa. Minulla on ihan hyviä ideoita, mutta omien ideoiden tuominen esille on kanssa vaikeaa kun tuntuu että on ihan huono muiden mielestä tai joku nauraa. Enkä myöskään tiedä mitä kaikkea lapsille missäkin ikävaiheessa kuuluu "opettaa". Kuuluuko opettaa kirjaimia, numeroita yms, pitääkö ottaa suunnittelussa huomioon kaikki juhlapäivät yms.
Tuntuu myös, että itse työpaikassa tehdään kaikki vähän hutiloiden ... en ole varma suunnitteleeko muut niin hirveän hienosti mitään vai keksiikö ne parissa minuutissa sillä hetkellä päästä ...
Tän kaiken lisäksi ahdistaa kun muutamat lapset ovat ottaneet mut "kokeiluun", eli huutavat pää punaisena yms ja uhkaavat lyödä. Mulla on pari kokemusta sylissä pitely tilanteesta ja olen saanut hampaanjäljet käteeni ja kerran näin kun yhden naisen kädet oli verillä ... Näiden jälkeen tuli jotenkin kuvottava tunne. Että lapseen et saa koskea, mutta lapsi saa raadella sinut. Jotenkin tuntuu, että menee iteltä sanat sekaisin kun tulee uhkaileva lapsi kohdalle ja tuntuu etten osaa olla vahva henkisesti. Fyysisestikin olen "heikko" ja pienikokoinen, joten hädin tuskin pystyn pitelemään sylissä jotain voimakasta 4 vuotiasta. Yritin kysellä työpaikalta vinkkejä näihin lapsiin, mutta turhaan. Pitääkö lasta pitää niin sylissä, että sua itseäsi vahingoitetaan?? Vai onko parempi selvittää asiat rauhallisesti puhumalla.
Ajatukset on kuin liikenneruuhka ja tuntuu että räjähdän kohta. Koko viikonlopun taas mietin, että pitäisikö mun olla tehnyt jotain mitä en nyt tiedä ... plus hirveä kasa koulutehtäviä ja näyttöjä tulossa ...
Nyt stressin ja itkun aiheeksi on muodostunut se, että yhtäkkiä pitäisikin olla perillä kaikesta mitä tapahtuu ja päättää asioista (vaikkapa mennäänkö ulos vai ei) (sijaisena sai olla aina vähän että hä mitä missä milloin), minulla on suunnitteluaika enkä tiedä mihin kaikkeen sitä oikein pitäisi käyttää, minulle on tulossa kasvatuskeskusteluita yms mitä jännitän ihan hirveästi! Olen sentään ollut ennenkin lasten kanssa töissä monessa paikassa (edellinen tutkinto kanssa sosiaali alaa), mutta en kuitenkaan omista omia lapsia nuoren ikäni takia. Jännitän vanhempien kanssa juttelua vaikka se varmaan ihan luontevasti sujuukin, mutta en edelleenkään ole varma mitä minulta halutaan kuulla enkä aina tiedä vastauksia kaikkeen. Tiedän, että oletan itseltäni varmaan liikaa ... Yritän kysellä muilta mahdollisuuksien mukaan, mutta 10 vuotta samassa paikassa olleet ovat niin tottuneita työhönsä etteivät oikein osaa selittää mulle, että mitä mun kuuluu suunnitteluaikana tehdä. Kasvatuskeskustelut jännittää kun ei omia lapsia ole ... tuntuu että vanhemmat pitää ihan idioottina, kokemattomana vaikka olenkin varmaan sata kertaa ystävällisempi ja tunnollisempi kuin työtä monta vuotta tehneet. Silti nämä omahoitaja jutut hämmentää ja mietin mikä mun rooli oikein on ja osaanko vastata kaikkeen jne. Tiedän että kasvatuskeskusteluissa on ne paperit missä on kysymykset, mutta pitäähän niissä jotain muutakin sanoa. :'(
Voisin tehdä kyseistä työtä myös entisellä koulutuksellani, mutta en vakkarina. Jotenkin lohduttaa, että voin ajatella että olen vielä opiskelija ... mutta silti ahdistaa kun tuntuu ettei osaa kaikkea.
Voisiko joku kertoa, mitä kaikkea suunnitteluaikana on tarkoitus tehdä? Muuta kuin suunnitella askarteluja ... jotenkin tuntuu, etten osaa ikinä suunnitella "pitkällä tähtäimellä". Mietin jotenkin liian yksinkertaisesti. Esim. "ensviikolla on joo toi ystävänpäivä, askarrellaampas ystävänpäivä kortit!" ja sitten käytän tunnin sen kortin askartelun suunnitteluun ... teen siis kaiken liian "tunnollisesti" ja poden paineita siitä, onko toiminta, suunnittelu, askartelu tarpeeksi hienoa. Minulla on ihan hyviä ideoita, mutta omien ideoiden tuominen esille on kanssa vaikeaa kun tuntuu että on ihan huono muiden mielestä tai joku nauraa. Enkä myöskään tiedä mitä kaikkea lapsille missäkin ikävaiheessa kuuluu "opettaa". Kuuluuko opettaa kirjaimia, numeroita yms, pitääkö ottaa suunnittelussa huomioon kaikki juhlapäivät yms.
Tuntuu myös, että itse työpaikassa tehdään kaikki vähän hutiloiden ... en ole varma suunnitteleeko muut niin hirveän hienosti mitään vai keksiikö ne parissa minuutissa sillä hetkellä päästä ...
Tän kaiken lisäksi ahdistaa kun muutamat lapset ovat ottaneet mut "kokeiluun", eli huutavat pää punaisena yms ja uhkaavat lyödä. Mulla on pari kokemusta sylissä pitely tilanteesta ja olen saanut hampaanjäljet käteeni ja kerran näin kun yhden naisen kädet oli verillä ... Näiden jälkeen tuli jotenkin kuvottava tunne. Että lapseen et saa koskea, mutta lapsi saa raadella sinut. Jotenkin tuntuu, että menee iteltä sanat sekaisin kun tulee uhkaileva lapsi kohdalle ja tuntuu etten osaa olla vahva henkisesti. Fyysisestikin olen "heikko" ja pienikokoinen, joten hädin tuskin pystyn pitelemään sylissä jotain voimakasta 4 vuotiasta. Yritin kysellä työpaikalta vinkkejä näihin lapsiin, mutta turhaan. Pitääkö lasta pitää niin sylissä, että sua itseäsi vahingoitetaan?? Vai onko parempi selvittää asiat rauhallisesti puhumalla.
Ajatukset on kuin liikenneruuhka ja tuntuu että räjähdän kohta. Koko viikonlopun taas mietin, että pitäisikö mun olla tehnyt jotain mitä en nyt tiedä ... plus hirveä kasa koulutehtäviä ja näyttöjä tulossa ...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.