karenssin

Milloin mahd. karenssi alkaa? Vasta kun selvityspyyntö on täytetty ja siihen tulee päätös? Mitä jos selv.pyyntöä ei tule (tuleeko se postitse vai seur. te-toimistokäynnillä?) Haenko normaalisti päivärahaa siihen saakka, kun päätös karensista tulee?
9156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Haet normaalisti rahaa.
Karenssi alkaa moitittavasta menettelystä (esim työsuhteen päättymisestä, ei irtisanoutumisesta, Eikä työkkäriin ilmoittautumisesta tai mistään paperista)

Äänestä

Itselleni lätkäistiin aikoinaan karenssi työkkärin toimesta tietysti, mutta se peruttiin kun asiaan oli hyvä perustelu. Olin siis sanoutunut irti omasta aloitteestani ja työkkäri laittoi heti karenssin, mutta minullapa olikin asiaan painava syy ja todisteet joten joutuivat purkamaan sen heti alkuunsa. Tämä on ehkä harvinaista, mutta mahdollista :-)

Äänestä

Kyllä, ainakin tämä kassa johon itse kuulun, edellyttää, että myös karenssiajalta haetaan normaalisti lomakkeilla ja tulee sitten se että ei ole oikeutta rahaan.

Ja katsopa omat tietosi mol.fi:n kautta, siellä taitaa olla joku työttömyysturvatiedot tms. kohta josta näet, että sulle on varmaan laitettu esto maksuille, eli et saa ennen kuin päätös on tehty.

Maksuja ei tule ennen kuin virkailija ilmoittaa kassaan tai mikä sun maksaja onkaan, ettei ole työvoimapoliittista estettä päivärahojen maksulle. Nyt jos sulla on joku epäselvyys olemassa, niin virkailija laittaa heti sinne maksajalle tiedon, että ei makseta ennen kuin asia on ratkaistu.

Eihän siinä olisi mitään itua, jos niitä maksettuja sitten ruvettais karhuamaan takaisin.

Esim. jos sulla työ päättyy tänään ja viet työtodistuksen jossa lukee että erosit itse, niin virkailija laittaa heti eston ja antaa sulle selvityspyynnön käteen tai kehoittaa täyttämään sen netissä olevaan lomakkeeseen (muistaakseni tämä selvityspyyntölomake löytyy mol.fi:n kautta myös).

Katso mitä sun tiedoissa lukee mol.fi:n omissa tiedoissasi.

Äänestä

Tarkoitin tilannetta, että jos ei ota joskus jotain työtä/kurssia yms. vastaan, niin alkaako karenssi vasta selv.pyyntöön vastaamisen jälkeen?

Äänestä
  • Ei vaan se alkaa heti kun virkailija merkkaa sun tietoihin, ettei sulla ole oikeutta selvityspyynnön takia saada rahaa. Eli jos sulle on tullut vaikka työhönosoitus, ja sä mokaat sen, ja virkailija saa tietää asian, niin saman tien virkailijan on laitettava merkintä, että selvitys pyydetty ja tukia ei saa maksaa siitä ilmeisesti työhönosoituksen viimeisestä päivästä lähtien (eli siitä mikä oli viimeinen hakuaika). Ja sitten sun on täytettävä se selvitys ja se menee toimikuntaan, ja ne päättää saatko karenssin vai ei...

    Eli ihan samalla tavalla kun tuon työtodistuksen kanssa. Eli heti kun virkailija saa tiedon että jotain epäselvää, niin esto tulee voimaan siitä päivästä lähtien jolloin menit ilmoittautumaan työn päättymisen jälkeen, ja selvitys menee toimikuntaan käsittelyyn.

    Eli ei saa rahaa, ennen kuin asia on ratkaistu, ja esto tulee voimaan heti siitä jonkin toimenpiteen viimeisestä tekemispäivästä lähtien - esim. työnhaku siihen ja siihen mennessä tai kurssille tai työhön menemisen väliin jättämispäivästä lähtien.

    Äänestä

  • heti, totta kai. kirjoitti:

    Ei vaan se alkaa heti kun virkailija merkkaa sun tietoihin, ettei sulla ole oikeutta selvityspyynnön takia saada rahaa. Eli jos sulle on tullut vaikka työhönosoitus, ja sä mokaat sen, ja virkailija saa tietää asian, niin saman tien virkailijan on laitettava merkintä, että selvitys pyydetty ja tukia ei saa maksaa siitä ilmeisesti työhönosoituksen viimeisestä päivästä lähtien (eli siitä mikä oli viimeinen hakuaika). Ja sitten sun on täytettävä se selvitys ja se menee toimikuntaan, ja ne päättää saatko karenssin vai ei...

    Eli ihan samalla tavalla kun tuon työtodistuksen kanssa. Eli heti kun virkailija saa tiedon että jotain epäselvää, niin esto tulee voimaan siitä päivästä lähtien jolloin menit ilmoittautumaan työn päättymisen jälkeen, ja selvitys menee toimikuntaan käsittelyyn.

    Eli ei saa rahaa, ennen kuin asia on ratkaistu, ja esto tulee voimaan heti siitä jonkin toimenpiteen viimeisestä tekemispäivästä lähtien - esim. työnhaku siihen ja siihen mennessä tai kurssille tai työhön menemisen väliin jättämispäivästä lähtien.

    Mistä sitten rahaa työttömälle - sosiaalitoimistostako? Toimeentulotukea toki maksetaan leikatuin perusosin heillekin, jotka joutuvat karenssiin. Mutta annettanko asiakkaalle työvoimatoimistota tosite, josta ilmenee em. maksatuksen esto? Sosiaalitoimitossa vaaditaan selvitykset tuloista ja varallisuudesta, ennen kuin tukea maksetaan. Asiakkaanhan on helppoa osoittaa saamansa tulot - mutta miten näytät toteen epuun, jos päätöksestä ei tule tositetta?

    Äänestä

"""
Eli ihan samalla tavalla kun tuon työtodistuksen kanssa. Eli heti kun virkailija saa tiedon että jotain epäselvää, niin esto tulee voimaan siitä päivästä lähtien jolloin menit ilmoittautumaan työn päättymisen jälkeen, ja selvitys menee toimikuntaan käsittelyyn.""""

EI. Jos minä lopetan työt tänään ja menen työkkäriin kuukauden päästä, niin kyllä se karenssi alkaa kuitenkin tästä päivästä. (se on totta, että se käsittely alkaa siitä, kun saavat tiedon)

"""Tarkoitin tilannetta, että jos ei ota joskus jotain työtä/kurssia yms. vastaan, niin alkaako karenssi vasta selv.pyyntöön vastaamisen jälkeen? ""

Moitittava menettely alkaa siitä, kun viimeinen hakupäivä kurssille on mennyt, etkä ole hakenut. Karenssi alkaa siitä moitittavasta menettelystä.

Sitä päivärahaa haetaan normaalisti sen takia, että jos ihme tapahtuu ja se karenssi onkin aiheeton, niin saat rahasi. (ei pääse vanhenemaan kolmessa kuukaudessa)

ps. on sekin totta, että maksukielto laitetaan heti ja vasta sitten tutkitaan.
Kun tullaan siihen tulokseen, että 90 päivää karenssia saat, niin se alkamispäivä on se "moitittava menettely" (ei siis riipu byrokratian hitaudesta, tiedät itsekkin sen päivän jo nyt)

Äänestä

hetkinen siis jos seuraava maksupäiväsi työmarkkinatuelle olisi vaikka 20.3 ja karenssi alkaisi vaikka 10.3 saako sitten kuiteskin sen työmarkkinatuen niiltä päiviltä enne karenssin alkua?

Äänestä

Joo, pitäis saada.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkaminen? kirjoitti:

Milloin mahd. karenssi alkaa? Vasta kun selvityspyyntö on täytetty ja siihen tulee päätös? Mitä jos selv.pyyntöä ei tule (tuleeko se postitse vai seur. te-toimistokäynnillä?) Haenko normaalisti päivärahaa siihen saakka, kun päätös karensista tulee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu