Stalinismin vaikutus taide- ja kulttuuripolitiikassa!

62118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Mistähän repaiset tossakin jutussa fraasin "stalinismi" kun kysymys siinä sentään on -60-70- luvun tunnetusta "vasemmistoradikalismista" joka oli silloisten nuorten 'muotihuume' niinkuin nykyisin on lökäpöksyt ja rap- kulttuuri. Itsekin silloin olin samanlainen radikaali ja tunnusomaistahan ja tunnettua silloin meille oli että Stalin oli meille kirosana- olihan sodasta silloin kulunut vasta reilu parikymmentä vuotta. Kaiken ihailumme sen sijaan sai Che Guevara/Fidel Castro sekä kaikki sympatiat meiltä ja ihailimme silloin ”Sosialista Realismia” jota pyrimme itsekin kuvataiteessa tekemään.
Odotankin nyt suurella innolla kuinka saat yhdistettyä nykytaiteen radikalismin kanssa!? Olet meinaan melkoinen seppä jos siinä onnistut! ;D
Tosta jutusta ei millään muotoa edes saa aasinsiltaa kuvataiteeseen. Taisit lukea ton jutun vaaleanpunaisten lasien läpi suurin toivein saada taas se sinun iänkuinen ”Stalinismisi” keskusteluihin mukaan. ;) Lienee jäänyt jotain pahasti vielä hampaankoloon.

Ja please! Jos- ja kun kerran tykkäät nyt jostain syystä linkitellä noita juttuja sekä noiden urpojen blogikirjoituksia tänne niin lue itsekin ne jutut! varmista että ne edes liippaa läheltä kuvataidetta! Äläkä enää käytä niitä vaaleanpunaisia laseja!

Äänestä

Stalinismi=Taistolaisuus

Ja onhan siellä kuvataidettakin koskevia mielenkiintoisia juttuja ja kertoohan läheltä seurannut henkilö miten taistolaisuus eli stalinismi vaikutti taide- ja kulttuurialoilla. Ja ovathan sen karmeat seuraukset nähtävissä vieläkin. Suljettuna alana kuvataidealalla ehkä vieläpä selvemmin kuin muilla kulttuurialojen saroilla.

Viimeinen lause on mielenkiintoinen, sehän tarkoittaa järjestelmällistä ja systemaattista maanpetoksellista toimintaa!

Äänestä
  • Me radikaalit emme hyväksyneet millään muotoa tuota Stalinistista Taisto Sinisaloa ja suorastaan vihasimme tuota hänen linjaansa. Sen sijaan meitä kuljetti Marxilais-leniniläiset- opit ja kannustimme hengessämme Tsekkoslovakian rohkeita taistelijoita jotka lopulta Neuvostoliiton Stalinistiset voimat jyräsivät henkisestä tuestamme huolimatta. Sen sijaan Che Guevara/Fidel Castro- akselilla toimi juuri niinkuin halusimmekin.

    Et saa radiklismista minkäänlaista tukea tuolle Stalinismillesi.
    Tuo loppu onkin sitten sitä sinun retoriikkaasi joka on tyhjänpäiväistä hölynpölyä. Että muka Taistolaiset olisivat pystyneet vaikuttamaan taiteeseen!!! Kuuntele nyt hyvä mies itseäsi! Kuinka se olisi voinut olla mahdollista? Voisit yrittää valaista vähän muutamin esimerkein?

    Vai pitääkö kysyä taas omalla nimellä? ;)

    Äänestä

  • Voi hyvät hyssykät! kirjoitti:

    Me radikaalit emme hyväksyneet millään muotoa tuota Stalinistista Taisto Sinisaloa ja suorastaan vihasimme tuota hänen linjaansa. Sen sijaan meitä kuljetti Marxilais-leniniläiset- opit ja kannustimme hengessämme Tsekkoslovakian rohkeita taistelijoita jotka lopulta Neuvostoliiton Stalinistiset voimat jyräsivät henkisestä tuestamme huolimatta. Sen sijaan Che Guevara/Fidel Castro- akselilla toimi juuri niinkuin halusimmekin.

    Et saa radiklismista minkäänlaista tukea tuolle Stalinismillesi.
    Tuo loppu onkin sitten sitä sinun retoriikkaasi joka on tyhjänpäiväistä hölynpölyä. Että muka Taistolaiset olisivat pystyneet vaikuttamaan taiteeseen!!! Kuuntele nyt hyvä mies itseäsi! Kuinka se olisi voinut olla mahdollista? Voisit yrittää valaista vähän muutamin esimerkein?

    Vai pitääkö kysyä taas omalla nimellä? ;)

    ...kysyppä ihan oikealla nimelläsi!

    Sitä paitsi linkin takana oleva kirjoitus ei ole minun käsialaani, vaan Kati Sinnenmaan joka kirjoittaa Marjatta Väänäselle sitä puhtaaksi ja se perustuu tutkittuun faktaan.

    Tottakai monia mukana olleita tietämättömiä hyväksi käytettyjä hölmöjä nyt kaduttaa mihin on osallistunut ja kasvoja yritetään pestä kaikin keinoin puhtaaksi.

    Äänestä

  • No... kirjoitti:

    Tiedän tasan tarkkaan kuka ton jutun oli kirjoittanut. ;)
    Niin ja kuule, mua ei tippaakaan kaduta tuossa "muoti-ilmiössä" mukana oloni. Se oli sen ajan ilmiö josta olen jopa ylpeä nykyisin. Siitä puhutaan vieläkin- ja varsinkin siitä kun valtasimme "Vanhan". Mukana tuossa jutussa oli niin Erkit- Liikanen ja Tuomioja kuin myös Bror Wahlrooskin.
    Ei ole tarvetta katumisiin eikä myöskään mihinkään kasvojen pesuun- päin vastoin!
    No kerrohan millä tavalla meitä olisi hyväksi käytetty? Taidat olla hivenen jopa kade! ;)

    Sinulla tuntuu olevan "ylevät periaatteet" tuossa taideasiassasi mutta tuo mielikuva valitettavasti hukkuu omaan mahdottomuuteensa kun et pysty perustelemaan mitenkään noita väitteitäsi...ei pyydettäessä etkä noissa avauksissasi. Kaikki ne kiteytyy noihin taikasanoihisi "kysyppä ihan oikealla nimelläsi"- ja sehän on yleensä tarkoittanut sitä että sinulla ei ole noista jutuista hajuukaan! Sekös sitten saa noi sinun kirjoituksesi sävyt muuttumaan katkeriksi niinkuin toi edellinenkin. Taitaa siinä olla vielä sekin kun sinulta putsattiin pöytä etkä voikkaan enää käyttää tuota "Stalinismiasi" aloittaaksesi uuden väittelyn siitä asiasta.
    Miksei, onhan se tietenkin mahdollista kunhan hyvin alustat ja perustelet asiasi niin ryhdytään vääntöön! Niin ja ihan anonyymeinä?

    Äänestä

  • Loppuiko argumentit? kirjoitti:

    ...vanha stalinisti tulee syyttelemään muita katkeriksi, kun ei toiminnoilleen mitään mahda. On se kovaa kun ddr ja neuvostoliitto olivat ihanteina, eikä niitä enää ole turvana ja jotkut kehtaavat avata sitä aikaa tutkimalla asioiden vaikutusta maamme taide- ja kulttuurielämään.

    Ja vieläpä tutkimalla ohi nykyisen viher-vasemmiston virallisen totuuden.

    Äänestä

  • Niin... kirjoitti:

    Nooh, kai sitten julkistat "tutkimuksesi" tulokset täälläkin? ;D
    Apropoo, tällaisen keskustelukaverin kanssa kyllä maailma- ja maamme taide-elämä pelastuu! Tuollaiset "perusteelliset tutkimukset" saa muutamien taidevaikuttajien puntit tutisemaan silkasta pelosta kun tällainen asialle vhkiytynyt siihen ryhtyy. Onnea projektillesi!

    Äänestä

  • Jaa "tutkia"! ;) kirjoitti:

    ,,,johan niitä tutkitaan ja aivan muiden kuin minun toimestani ja sehän se tässä mättääkin. On siis olemassa muitakin jotka eivät kulje sumussa ja joita ei hämätä virallisella propagandalla.

    Ohhoh, valhe on paljastumassa ja moraalinen kankkunen näkyy jo etukäteen, kun pelko persuksissa kutkuttelee.

    Äänestä

  • Heh heh... kirjoitti:

    "johan niitä tutkitaan ja aivan muiden kuin minun toimestani ja sehän se tässä mättääkin. On siis olemassa muitakin jotka eivät kulje sumussa ja joita ei hämätä virallisella propagandalla."

    Ja tuon kaikenko muka löydät tuosta Kati Sinnemaan tekstistä?!

    Oikeasti, minkähän väristen lasien läpi oletkaan lukenut tuon tekstin oikeastaan?
    Ei ei ei kyllä sinä poloinen olet ihan oikeasti yksin tuossa "tutkimuksessasi"! :D
    Noinko tuo alkoi sinua harmittaa kun et voinutkaan käyttää tuota ilmiselvää ja hyvin suunniteltua aasinsiltaasi? ;D

    Äänestä

  • Kummallista! kirjoitti:

    ...vai noin paljon se omatunto kolkuttaa ja mitä noihin tutkimuksiin tulee, niin minä en tee mitään tutkimusta asian tiimoilta.

    Marjatta Väänänen ja Kati Sinenmaa tekevät sitä!

    Vaikka tottakai omassa sairaassa mielessäsi yrität tästäkin syyttää kateutesi kohdetta!

    Voisitko kertoa mistä minä sinulle mahdankaan olla kateellinen? ;D Oikeastaanhan asia taitaa ollakin ihan päinvastoin. Miksikö? No herrajumala! lueppa nyt tämänkin ketjun postauksia niin saat ihan itse vastauksen.
    Ja minun omatuntoni ei kolkuta mistään- ei entisen elämän- kuten ei myöskään nyky elämäni vuoksi! Olen vain ylpeä niistä monista julkisista tunnustuksista joita olen elämäni varrella saanut niin taiteessa kuin myös muiltakin elämän aloilta. Kuinkahan paljon sellaisia on sinun lakkariisi kertynyt...jos saan kysyä?
    Joten varmaankin näät että minun ei tarvitse tuntea mitään alemmuuden tunteita sinua kohtaan....kaikella kunnioituksella!

    Muuten, sinä itse tuolla juurikin mainitsit olevasi kiinnostunut noista asioista ja tutkivasi niitä! Etkö muka sitten olekkaan? Sorry hyvä mies jos olin väärässä!
    Ja lopeta toi että olisin täällä syyttelemässä ketään! tarkoitukseni oli vain ottaa kantaa aloitettuun ketjuun. Hieman valoisampaa päivän jatkoa sinulle!

    Äänestä

  • Ihmettelenpä!! kirjoitti:

    "Olen vain ylpeä niistä monista julkisista tunnustuksista joita olen elämäni varrella saanut niin taiteessa kuin myös muiltakin elämän aloilta. Kuinkahan paljon sellaisia on sinun lakkariisi kertynyt...jos saan kysyä?
    Joten varmaankin näät että minun ei tarvitse tuntea mitään alemmuuden tunteita sinua kohtaan....kaikella kunnioituksella!"

    Haluat siis verrata julkisia tunnustuksia niin taiteessa saatuja kuin muillakin elämänalueilla ja minulla ei ole mitään tällaista vertausta vastaan. Joten ei muuta kuin esittelet saamasi tunnustukset, niin minä esitän omani!

    Äänestä

  • No niin! kirjoitti:

    Minä todellakin tiedän ihan oikeasti noi sinun "tunnustuksesi". Sorry vaan!
    Koska en halua mitenkään riidellä kanssasi enkä missään nimessä alunperin edes halunnutkaan esitellä omia saavutuksiani- ja varsinkaan missään anonyymipalstalla jossa kaikki kirjoittelevat nimimerkeillä, niin varmaankin tiedän että sinulla on jonkinlainen aavistus kuka minä olen ja haluaisit niin mielelläsi taas polkea minut "sinne mihin kuulun".

    Koska haluat niin mielettömästi taas "vertailla" kaikkea, niin voisitko ihan oikeasti esittää niitä faktoja minkä vuoksi sinulla on tarve ylipäätäänkin "vertailla" kun on sentään kysymys taiteesta?

    Heitänpä sinulle vastahaasteen! Uskallatko lähteä minun kanssani "älykkyystestiin" tällä palstalla ihan julkisesti? Tuo testi on ihan virallinen joka kertoo oikeasti missä meidän "rajamme" liikkuu älyllisellä tasolla. Tuota testiä ei voi huijata mutta tehtäviä siinä on aika paljon niin näppäryydessä kuin ajatuspuolellakin.
    Siihen pitäisi normaalisti rekisteröityä ja näin antaa oma nimensä, mutta minä voin avata sinulle oman väylän jossa voit tehdä nuo vastauksesi anonyyminä jossa on minun profiilini verrokkina.
    Siis mitään vaaraa ei edes olisi että paljastuisit!
    Se kuitenkin edellyttäisi sitä että nuo tulokset paljastettaisiin tällä palstalla.
    Uskallatko lähteä tuohon haasteeseen, vaan pidätkö jatkossakin nuo oikeutesi ryppyillä kirjoittajille täällä?
    Varmaankaan et löytänyt noista minun viesteitäni oikeasti mitään halukkuuttani vertailla kanssasi yhtään mitään!
    Minun ansioni oman elämäni varrella on ihan tosiasia, mutta en edes kysynyt sinun ansioistasi mitään eikä ne edes kiinnosta minua, koska minä ihan selkeästi näen että niitä ei liene ole kovinkaan paljon. Tuo "palikkatesti" kyllä todistaisi minun ennakkoluuloni- joko vääräksi tai oikeaksi, joten jos nyt ihan oikeasti haluat säilyttää kasvosi niin lähdet minun kanssani tuohon kisaan joka on Mensan käyttämä seula joka eroittaa ihan oikeasti "jyvät akanoista".
    Niin, tai oikeastaan tuon asian toteaminen kai lienee täysin selviää vain lukemalla näitä meidän postauksiamme täällä. Mutta kun kerran haluut "vertailla" niin tuossa on oikea tie mistä saat ihan oikeasti tuloksia! Uskallatko lähteä mukaan?

    Äänestä

  • Stoppailuja! kirjoitti:

    "Heitänpä sinulle vastahaasteen! Uskallatko lähteä minun kanssani "älykkyystestiin" tällä palstalla ihan julkisesti?"

    Voi että olet lapsellinen! Kehut saavutuksillasi niin taiteen kuin muillakin elämänalueilla peseväsi vastakirjoittajan koska tahansa, mutta kun näyttöjä pyydetään, niin pupuhan siinä lurahtaa housuun.

    Mutta uskallus löytyy haastamaan älykkyystestiin nimimerkin suojasta, voi mikä kakara!

    Minä lähden koska tahansa mihin tahansa älykkyystestiin jos se tehdään avoimesti omalla nimellä esiintyen! Joten ei muuta kuin keksit taas hyvän selityksen miiksi asia ei sinulle käy, vai mitä! Sellainen raukkishan sieltä kirjoittelee!!!

    Etkö muuten tosiaan huomaa itse lapsellisuuttasi???

    Äänestä

  • No voi voi! kirjoitti:

    ...kirjoittelunne jo täällä kertoo vertailutuloksen molempien älykkyydestä!!
    Eli kaikesta näkee että juuri sinä olet tyhmä kuin saapas! Kirjoitusasusi kuten myös noi asiasi kertovat että et todellakaan ole mikään ruudinkeksijä. Mitään älykkyystestiä ei teidän välillänne tarvita!

    Äänestä

  • Kyllähän tämä... kirjoitti:

    ...kirjoittelunne jo täällä kertoo vertailutuloksen molempien älykkyydestä!!
    Eli kaikesta näkee että juuri sinä olet tyhmä kuin saapas! Kirjoitusasusi kuten myös noi asiasi kertovat että et todellakaan ole mikään ruudinkeksijä. Mitään älykkyystestiä ei teidän välillänne tarvita!

    ...tulit niin kuin ulkopuolisena puuttumaan asiaan, voi mikä naurettavuus! Kun et uskalla lähteä mukaan edes itse haastamiisi kilpailuihin, niin kai tuo itsepetos on ainoa keino yrittää selvitä henkisesti omasta alemmuuskompleksistaan!

    Äänestä

hauska toi ruotsin näyttely, ovat olleet niin kallellaan neukkulaan

Äänestä

Silloin jos ja kun ei ole lahjakkuutta, osaamista, päättäväisyyttä, rahaa ja rohkeutta, pitää vain määkiä laumassa.

Ja tämän stalinistit osasivat.

Äänestä

itse asiassa nykyään tuntuu että persulaisuus on muotia. se on 2010 luvun stalinismia jossa vähemmistöjä sorretaan. paitsi että taistolaiset eivät halunneet upottaa toisinajattelijoita suohautoihin ja tappaa kaikkia maahanmuuttajia...

Äänestä
  • vielä sen verran "oikeudettomalle" että taistolaisuus vaikutti tasan yhdellä vuosikymmenellä ja se oli 1970-luku. sen jälkeen se hiipui. sen jälkeen oli entisiä taistolaisia. asioista saattoi jo puhua oikeilla nimillä kekkosen kuoltua ja gorban uuden politiikan ansiosta. sen jälkeen taistolaisia on pilkattu ja demonisoitu, joten voit oikeasti pitää suusi kiinni koska et tiedä yhtään mistään mitään. ilkka kylävaarakin kirjoitti kirjan jossa paljasti kaikki entiset taistolaiset. taistolaisia ei enää ole... paitsi ehkä jonkun neuroottisen persun päässä.

    Äänestä

  • prokuraatti kirjoitti:

    vielä sen verran "oikeudettomalle" että taistolaisuus vaikutti tasan yhdellä vuosikymmenellä ja se oli 1970-luku. sen jälkeen se hiipui. sen jälkeen oli entisiä taistolaisia. asioista saattoi jo puhua oikeilla nimillä kekkosen kuoltua ja gorban uuden politiikan ansiosta. sen jälkeen taistolaisia on pilkattu ja demonisoitu, joten voit oikeasti pitää suusi kiinni koska et tiedä yhtään mistään mitään. ilkka kylävaarakin kirjoitti kirjan jossa paljasti kaikki entiset taistolaiset. taistolaisia ei enää ole... paitsi ehkä jonkun neuroottisen persun päässä.

    ....toi mies puhuu kuin pulloperse sika eikä itsekään ymmärrä mistä puhuu. Ei ole nääs pystynyt perustelemaan noita juttujaan kun ei itsekään ymmärrä noista asioista "tuon taivaallista"! Sellainen on hänelle täysin mahdotonta, hän kun ei ole mikään ruudinkeksijä.

    Äänestä

  • Näinhän se on... kirjoitti:

    ....toi mies puhuu kuin pulloperse sika eikä itsekään ymmärrä mistä puhuu. Ei ole nääs pystynyt perustelemaan noita juttujaan kun ei itsekään ymmärrä noista asioista "tuon taivaallista"! Sellainen on hänelle täysin mahdotonta, hän kun ei ole mikään ruudinkeksijä.

    ...siellä sitä nimimerkin suojassa ollaan niin rohkeata, aivan kuten ennenkin!

    Äänestä

  • Joopa joo... kirjoitti:

    ...siellä sitä nimimerkin suojassa ollaan niin rohkeata, aivan kuten ennenkin!

    ...tuon "nimimerkkisi suojassa" antaa selityksen millä tavalla tuo "mörkösi" "Stalinismi" on vaikuttamassa sinun- ja muidenkin taiteilijoiden taiteeseen täällä suomessa nykypäivänä....ihan oikeasti!? - vai onko liikaa pyydetty?
    Vai onko kaikki vain sananhelinää kun "suuri yleisö" tykkää mielestäsi ihan toisenlaisesta?
    Kunhan vain selität kuinka toi "Stalinismi" vaikuttaa suomen taiteeseen!? Nyt sinulla olisi mahdollisuus kerätä irtopisteitä itsellesi! Vai riittävätkö rahkeet?

    Äänestä

  • Voisitko ihan.... kirjoitti:

    ...ja stalinistit estävät ihmis- ja perusoikeuksien sekä maamme perustuslain toteutumisen taidealalla! Sekä pitävät ammattijärjestössä yllä käytäntöjä jotka kuuluvat pikemminkin prosenttijengeille kuin ammattijärjestölle!

    Äänestä

  • ....niin tuskinpa edes ymmärtää sitä yhtälön idioottimaisuutta mihin tuon nykytaiteen on asettanut. :D Toisin sanoen "kun on kauhalla..jne.."
    Ei se ainakaan kehtaa tommentoida. XD

    Äänestä

  • No jos lukeekin.... kirjoitti:

    ....niin tuskinpa edes ymmärtää sitä yhtälön idioottimaisuutta mihin tuon nykytaiteen on asettanut. :D Toisin sanoen "kun on kauhalla..jne.."
    Ei se ainakaan kehtaa tommentoida. XD

    ...jos ei invalidin selän taakse pääse piiloon, niin sitten nimimerkin! Mutta voisitteko tehdä pidempiä kirjoituksia ja mainita sen kateutenne kohteen nimeltä ja isolla kirjoitettuna!

    Äänestä

  • Hei... kirjoitti:

    ...tartte mainita kun kaikki sen jo tietää ääliö!

    Äänestä

  • Eihän sitä... kirjoitti:

    ...tartte mainita kun kaikki sen jo tietää ääliö!

    ...pyydettiin mainitsemaan kateutesi kohteen nimi, ei omaasi!

    Äänestä

  • Hei... kirjoitti:

    ...pyydettiin mainitsemaan kateutesi kohteen nimi, ei omaasi!

    oikeuksia ja mahdollisuuksia taiteilijana, mukana tulee myös vaatimukset. Toisinsanoen, taiteilijan tulisi osoittaa olevansa mahdollisuuksiensa arvoinen. Itse ei voi laatia suosituksia itselleen, eikä myöskään päättää, ovatko omat teokset nerokkaita vaiko eivät. Jos ympäristö ei ole sitä mieltä, että teokset ovat hyviä, niin sitten ne eivät ole.Ja on taiteilijan velvollisuus katsoa peiliin, mikä voisi olla vikana.

    Äänestä

  • Jos tahtoo kirjoitti:

    Ja ympäristö minkä pitäisi suositukset laatia on taidetta ostava yleisö ja veronmaksaja joka kustantaa julkisella rahalla tehdyt taiteet, eikä sisäpiirissä oleva lastentaiteen suosija, jonka omatkaan kyvyt eivät ole kummoiset!

    Julkiset rahat tulisi ilman muuta kohdistaa lahjakkuuteen, osaamiseen ja innovatiivisuuteen, eikä samanmielisille keskiskertaisuuksille!

    Äänestä

  • Aivan! kirjoitti:

    Aikaa rankkaa yksinkertaistamista tuo. Tarkemmin katsottuna apurahoja saa hyvin monipuolinen joukko.

    Myöskin väite siitä että apurahan saajat olisivat osaamattomia, leskinkertaisia, jne.on hölynpölyä. Jos sinä et ymmärrä nykytaidetta tai et pidä siitä, ei se sitä tarkoita että se olisi huonoa.

    Demokratia ei toimi taiteessa eikä esimerkiksi ympäristönsuojelussa siitä yksinkertaisesta syystä, että keskimäärin ihmiset ovat laiskoja. Luonnonsuojelu vaatisi hieman mukavuuksista tinkimistä ja nykytaide hieman älyllistä ponnistelua. Kumpaankaan ei veronmaksaja ole usein valmis. Se ei kuitenkaan tarkoita ettekö luonnonsuojelu ja älyn haastaminen olisi tarpeellista.

    Äänestä

  • Pyhä yksinkert.. kirjoitti:

    ...mutta luonnonsuojelun tärkeyden ottaminen esimerkiksi rinnakkain nykytaiteen tärkeyden kanssa, ei kyllä ole relevanttia. Eikä kukaan pysty perustelemaan miksi juuri nykytaide olisi yhtä tärkeätä kuin luonnonsuojelu!

    Olisi myös mielenkiintoista kuulla perustelut sille miksi demokratia ei toimi taiteessa ja miksi demokratian puute ajaa paremmin ammattialan asioita?

    Ja se että nykytaide vaatisi joitain älyllisiä ponnistuksia, siitä olisi mukavaa saada jotain näyttöjä tai esimerkkejä myös!

    Luonnonsuojelun otin esimerkkinä asiasta joka ei toteudu ihmisten laiskuuden ja mukavuudenhalun takia.Taiteen laatu on huonoa jos sitä tehdään löysä-aivoisen kansan toivomusten mukaisesti. Kansan pinttyneitä ajatuksia tulee haastaa taiteella.On itseisarvoista generoida aivonystyröiden käyttöä. Muuten siitä tulee tavallista meitä ympäröivää tyhmistämisen ja massakrääsän kulttuuria, vrt. Angry birds, ikean muovitaulut, salkkarit, seiska,jne,jne. Joidenkin "oheistuotteiden" myyminen taiteen nimissä on pelkästään oksettavaa ja suorastaan rikollista näinä päivinä kun massateollisuus tuhoaa elinympäristömme lopullisesti.

    Demokratia ei toimi taiteessa koska ns.tavallisella ihmisellä ei ole samanlaista laajempaa ja kauaskantoisempaa näkemystä kuin taiteilijalla. Kuunteleeko joku vaatesuunnittelija miten mökinmummo haluaa vaatteita suunniteltavan? Tai kyseleekö kirjailija jollakin gallupilla kirjojensa sisällön? On tehty testejä joissa kirjailija tai maalari on toteuttanut ns.suosituimmista elementeistä teoksen. Lopputulos on ollut, paradoksaalisesti, täysin järjetön.

    Ja kyllähän nykytaide näyttää tuottavan erittäin suuria älyllisiä ponnisteluja ainakin sinulle. Nykytaiteen älyllistä puolta voit käydä empiirisesti tutkimassa kirjastossa, kun otat esiin vaikkapa Bataillen, Artaudin, Deleuzen, Foucaltin, Heideggerin tai Danton kirjoja. Lueskelet niitä, ja voit todeta taiteen olevan melko hankala käsite kohtalaisen sivistyneillekkin miehille. Saattaahan toki olla, että juuri sinä ymmärrät asioita paremmin kuin kukaan edellä maitsemistani, mutta jos näin olisi, olisit erittäin tunnettu henkilö maailmanlaajuisesti eri yliopistoissa.Mitä et tällä hetkellä taida olla.

    Äänestä

  • No... kirjoitti:

    ...mutta luonnonsuojelun tärkeyden ottaminen esimerkiksi rinnakkain nykytaiteen tärkeyden kanssa, ei kyllä ole relevanttia. Eikä kukaan pysty perustelemaan miksi juuri nykytaide olisi yhtä tärkeätä kuin luonnonsuojelu!

    Olisi myös mielenkiintoista kuulla perustelut sille miksi demokratia ei toimi taiteessa ja miksi demokratian puute ajaa paremmin ammattialan asioita?

    Ja se että nykytaide vaatisi joitain älyllisiä ponnistuksia, siitä olisi mukavaa saada jotain näyttöjä tai esimerkkejä myös!

    Ja nimenomaan taiteessako?
    Vastakysymys: Tarvitseeko taide yleensäkään demokratiaa? Miksi?
    En ymmärrä tuota kysymyksen asetteluasi!?

    Rinnastus: " Ja se että nykytaide vaatisi joitain älyllisiä ponnistuksia, siitä olisi mukavaa saada jotain näyttöjä tai esimerkkejä myös!"

    Kuka ihme voisi antaa sinulle esimerkkejä itse kenenkin "älyllisistä ponnisteluista"? Mitä ihmettä sinä oikein tuolla tarkoitit?
    Kuvataide ei ole mitenkään erikoisen demokraattinen ilmiö! Perustele tuota kysymystäsi edes jotenkin? Yleensä kysymykset "pohjustetaan" hyvin ennenkuin ne esitetään.

    Jotenkin tässä tulee mielleyhtymiä siitä että sinä kyselijänä et itsekään oikein ymmärrä mitä kysyt? Sano jos olen väärässä?

    Nämä ovat mielenkiintoisia asioita tällaisella anonyymipalstalla käsiteltäviksi jossa itse kukanenkin voi esiintyä anonyyminä. :D
    Hauskaa täällä ainakin on!

    Äänestä

  • "Demokratia"? kirjoitti:

    ...hauskaahan täällä on, mutta jos vastausvalmius ja keskustelukyky riittää vain kysymyksiin vastaamiseen vastakysymyksellä, sekä pyytöihin kysymyksien tarkentamisella, ei keskustelua ole syytä jatkaa. Koska silloin huomaa ettei kirjoittajalla ole tietoa asioista!

    Äänestä

  • Aivan... kirjoitti:

    Vastasin hyvin selvästi kysymyksiisi.

    Pyyntösi tarjota näyttöjä siitä että nykytaide vaatii älyllisiä ponnisteluja on omituisuudessaan todella kiinnostava. Jos se että suuri joukko modernin ajan keskeisistä ajattelijoista ja filosofeista on kirjoittanut pohdintoja nykytaide-käsitteestä
    hyllymetreittäin ei riitä sinulle todisteeksi nykytaiteen ajatuksellisten lähtökohtien monitasoisuudesta, niin en oikein tiedä mitä tarjota näissä puitteissa.

    Minkälaiset todisteet kelpaisivat? Jonkinlaiset tutkimustulokset aivokemian liikkeistä miljoonalta ihmiseltä heidän katsoessaan nykytaidetta?Aivokuvia?

    Keskustelua on tosiaan kai turha jatkaa, kun olet ilmeisesti päättänyt pysyä tyhmänä.Ymmärrän kyllä, että taideteoreettisen kirjallisuuden lukeminen, joka selittäisi sinulle nykytaiteen lähtökohtia, on sinusta pelottavaa. Se on sinulle pelottavaa, koska silloin huomaisit oman ajattelusi primitiivisyyden ja ettei asenteillasi ja väitteilläsi ole pohjaa.

    Mutta elä sinä siellä lapsellisen ylpeytesi ja tyhmyytesi yössä.Ei se ole minulta pois. Ja onnea vallankumoukseen.

    Äänestä

  • No no kirjoitti:

    ...kaipasin, en tyhjiä selittelyjä, mutta niitä ei sitten ollutkaan, aivan kuten epäilinkin!

    Äänestä

  • Näyttöjä... kirjoitti:

    ...kaipasin, en tyhjiä selittelyjä, mutta niitä ei sitten ollutkaan, aivan kuten epäilinkin!

    ...lapsellinen vastaus!!!! ja tommoset muka tekeytyy keskustelmaan palstalla! tohon olisi ollut helppo vastata jos kerran olisi tarkoitus yleensäkään keskustella asioista. mutta kun argumentit loppuu niin tyhjästä on paha nyhjästä...ninhän se on. ;)
    taitaa olla ihan ala-asteella koulussa vielä tämmönen räksykoira.

    Äänestä

  • olipas... kirjoitti:

    ...kaipaisin näyttöjä, enkä tyhjiä selityksiä!

    Äänestä

  • Edelleen... kirjoitti:

    ...kaipaisin näyttöjä, enkä tyhjiä selityksiä!

    nyt ensin minkälaiset todisteet sinä kelpuutat, niin niitä voidaan tarjota.

    Äänestä

Kiitos, hyvä dokumentti tuo Yle taltiointi. Luin kommentointia, ja taas siellä joku vanha ´áktiivi´ yrittää hoitaa huomiota sivuun itse asiasta. Tuolloin löytyi kommunisteista kokoomuslaisiin niitä, jotka katsoivat sormien läpi Neuvostoliiton diktatuuria . YKn ihmisoikeudet kyllä allekirjoitettiin , mutta niitä vaadittiin toteutettavaksi vain Amerikan mantereellla. Naapurin hirmuteoista vaiettiin ja systeemiä tuettiin, osa oikeasti halusi sen myös tännekin. Taide kaikkineen oli vahvasti mukana, ja vahvasti kaksinaismoraalisena. Lännessä toimivia radikaaleja taiteilijoita, jotka arvostelivat ympäröivää yhteiskuntaa kannatettiin, kun taas idässä vastaavia toisinajattelevia taiteilijoita tuomittiin ja kavallettiin sikäläisille viranomaisille, kuten Matti Rossi. Virolainen maalari Leonard Lapin on kirjassaan kertonut miten he pyysivät apua suomalaisilta Breshnevin vainojen aikaan, mutta turhaan. Avunpyyntö kiikutettiin Tehtaankadulle Neuvostoliiton lähetystöön. Ruotsinkielinen graafikko Lilius yritti kertoa mitä idässä oikein tapahtuu, mutta hänet leimattiin ´´kylähulluksi´´ vaikka kertoi faktoja. Muistan nuo vaiheet hyvin. On ihan samantekevää millä nimellä tuohon kaikkeen osallistuneita kutsutaan. Se oli moraalista ja älyllistä epärehellisyyttä, oman edun ja vallan tavoittelua , diktatoorisen ihmisoikeuksia polkevan järjestelmän tukemista . Monessa maassa osa olisi ainakin moraalisesti tuomittu maanpetoksesta. Jos ja kun esim. suomalaisten natsiyhteyksiä ja mielisyyttä arvostellaan pitäisi pystyä tuomitsemaan myös tämä vaihe. Aika uskomatonta on miten Matti Rossi palkittiin vation palkinnolla vielä 2000 luvulla. Melkoista´´punapesua´´osoittaa tuon ajan käytöksen vertaaminen johonkin muoti-räppiin. Nämä lökäpöksyt eivät sentään kannatta keskitysleirejä ja muuta totalitarismia, jota Kuubastakin löytyy ihan tarpeeksi.

Äänestä
  • Hellitä jo hyvä ihminen! Nuo ajat ovat takanapäin ja nyt on nyt. Sinullakin on lupa -ja täydet oikeudet tehdä taidettasi. Jopa "kantaa ottavaa" taidetta! Jos olet siinä hyvä niin loppu onkin pässinlihaa. Siinä tapauksessa galleriat kiljuen sinut haluaa pitämään näyttelyitä. Mutta jos et osaa niin sinut- monien muiden osaamattomien joukossa vaietaan kuoliaaksi. Lienee tästä tässäkin "jumittumisessa" on kysymys. Hyväksy jo kohtalosi! Se on kirjoitettu tähtiin.

    Äänestä

  • Olet "juuttunut" ;) kirjoitti:

    Hellitä jo hyvä ihminen! Nuo ajat ovat takanapäin ja nyt on nyt. Sinullakin on lupa -ja täydet oikeudet tehdä taidettasi. Jopa "kantaa ottavaa" taidetta! Jos olet siinä hyvä niin loppu onkin pässinlihaa. Siinä tapauksessa galleriat kiljuen sinut haluaa pitämään näyttelyitä. Mutta jos et osaa niin sinut- monien muiden osaamattomien joukossa vaietaan kuoliaaksi. Lienee tästä tässäkin "jumittumisessa" on kysymys. Hyväksy jo kohtalosi! Se on kirjoitettu tähtiin.

    ...siitä että kaikki kirjoitukset ovat samasta lähteestä on kova tai sitten tahallaan yritetään saada näyttämään siltä että systeemiä arvostelevia on vain yksi ja ainoa. Systeemin mädännäisyys paistaa jo niin hyvin läpi, että tunnustuksellisuutta on lisättävä juuri tällaisilla viesteillä, joiden lopullinen tarkoitus on vaientaa keskustelu aroista aiheista!

    Äänestä

  • Vainoharha... kirjoitti:

    ...vainoharha taitaakin olla juuri sielläpäin! Minä en tarkoittanut ketään erityisesti vaan vastaus oli tarkoitettu juurikin tolle anonyymikirjoittajalle! =O Näin helposti täällä toi luulotauti rehottaa!
    No, enivay, ikäväähän se on että juuri sinä tunsit piikin lihassasi kun luit tuon kirjoitukseni! Lienee se koskettanut sunkin taiteilijan ylpeyttä kun noin allekirjoitit sen tarkoittavan sinua. Katsiskohan hiukan miettiä mitä teet väärin?

    Äänestä

  • Olet "juuttunut" ;) kirjoitti:

    Hellitä jo hyvä ihminen! Nuo ajat ovat takanapäin ja nyt on nyt. Sinullakin on lupa -ja täydet oikeudet tehdä taidettasi. Jopa "kantaa ottavaa" taidetta! Jos olet siinä hyvä niin loppu onkin pässinlihaa. Siinä tapauksessa galleriat kiljuen sinut haluaa pitämään näyttelyitä. Mutta jos et osaa niin sinut- monien muiden osaamattomien joukossa vaietaan kuoliaaksi. Lienee tästä tässäkin "jumittumisessa" on kysymys. Hyväksy jo kohtalosi! Se on kirjoitettu tähtiin.

    Nosta itse pääsi pensaasta. Jos olet avoimesti vasuri, feministi tai arvostelet markkinataloutta, juu, kyllä ovet aukeavat joka suuntaan. Voit vaikka hakata kissanpennun elävältä jauhelihaksi ja laittaa vähän spermaasi mausteeksi, niin kyllä Kiasmaan kelpaa. Eihän julkikommunisti voi tehdä muuta kuin korkeaa taidetta.Koitapa päästä esille kertomalla kuinka kauheaa oli Neuvostoliitossa tai arvostele Arhinmäkeä, niin huomaat kyllä miten portit pysyvät kiinni gallerioihin ja muualle. Arhinmäki nimitti vielä aatekaverinsa Sirnön ja Rosenbergin vahtimaan muita taiteen portteja. Ei tipu apurahoja toisinajattelijoille. Näin 2010 luvulla ja ihan hiljaa. Ei puhettakaan hyvä veli/sisko nimityksistä alan tärkeimpiin virkoihin. Meteliä pidetään vain Kataisesta ja Himasesta.

    Hyvä että joku edes yrittää avata keskustelua aiheesta, eihän sitä ole kuvataiteessa käyty lainkaan, koska siellä klikki kiruhtaa heti monottamaan tai vaikenee visusti. Vasemmiston solidaarisuus ja kritiikittömyys omia vaiheitaan ja valheitaan kohtaan elää kentällä vallan mainiosti edelleen.

    Äänestä

  • Pimeys jatkuu kirjoitti:

    Yritetään vaientaa kaikilla mahdollisilla tavoilla ja jos joku uskaltaa avoimesti omalla nimellä kirjoitella läpimätää nykysysteemiä arvostelevia asianmukaisiakin, hänelle tehdään kaikki mahdollinen kiusa.

    Hiekkalaatikolla vallitsee yksi tunnustuksellinen totuus ja vääräuskoiset poltetaan roviolla puhuen ylevästi samaan aikaan ihmis- ja perusoikeuksista!

    Äänestä

  • Keskustelu.. kirjoitti:

    ...että ihan säälin noita teidän kaltaisianne tyyppejä jotka voivat noin pahoin tässä kaikin puolin turvallisessa pikku maassamme! Luojalle kiitos että teidän kaltaisenne populistipuolueiden äärisiivessä loisivat narsistiset riidankylväjät eivät konsanaan päse vaikuttamaan asioihin täällä suomessa!
    Teillä on putkinäkö ettekä huomaa ympärillänne tapahtuvia tosiasioita ja kauneutta vaan väännätte kaikesta riidan ihan vain sen vuoksi kun ette suuressa laiskuudessanne ole päässeet itse noihin hiekkalaatikoihin johon teillä olisi hirvittävä hinku päästä mukaan vieläkin ihan samalla tavalla leikkimään.
    Tosta kirjoittelustanne tulee eittämättä mieleeni se Ruonansuun sketsi jossa Jope yrittää lainailla "Japelta" milloin mitäkin. Kun se ei onnistu niin lainaaja loihe lausumaan suunnilleen tyyliin: "noo en minä kyllä olisi tarvinnukkaan,(vessapaperi) kuka sitä ny ei paljaalla sormella uskaltaisi pyyhkiä." :D

    Allekirjoittaneella on joskus hauskoja hetkiä kun lukee noita teidän moninaisia keksintöjänne yrittää lyödä tuota "hiekkalaatikkoyhteisöä" lyttyyn. Olette oikea narsistisuuden perikuva. En silti millään muotoa yritä "vaientaa" tuota teidän touhuanne vaan ihan päinvastoin! Järjestättehän melkeinpä päivittäin meikäläiselle iloiset naurut noilla "Blogilinkityksillänne" ja katkeransuloisilla vuodatuksillanne täällä.
    Varsinkin toi yksi likityksenne jonka väänsitte tyyliin: "Miten saa taiteellista pätevyyttä" - oli kaikkien aikojen ja kertakaikkinen neronleimaus! :D Vieläkin on vatsanahka hellänä siitä naurusta jonka toi yrityksenne aiheutti. Teillä on pettämätön ja hassunhauska logiikka!! :D

    Äänestä

  • Kyllä täytyy sanoa.. kirjoitti:

    "Luojalle kiitos että teidän kaltaisenne populistipuolueiden äärisiivessä loisivat narsistiset riidankylväjät eivät konsanaan päse vaikuttamaan asioihin täällä suomessa!"

    Poliittista syrjintää? Hyvä että asia tulee esille!

    Äänestä

  • Heh heh! kirjoitti:

    ....näin myönnät olevasi populisti ja narsisti! XD! Luojan kiitos että teitä tullaan aina ja ikuisesti ainakin täällä suomessa edelleenkin "syrjimään"- jos asian tahdot noin ilmaista. ;D

    Äänestä

  • Nooh, ainakin.... kirjoitti:

    ....näin myönnät olevasi populisti ja narsisti! XD! Luojan kiitos että teitä tullaan aina ja ikuisesti ainakin täällä suomessa edelleenkin "syrjimään"- jos asian tahdot noin ilmaista. ;D

    ...sinä poliittisen syrjinnän!

    Äänestä

  • Ja... kirjoitti:

    ...sinä poliittisen syrjinnän!

    ...typerys osoita minua sormellasi tässä! En sanonut että minä olisin sinua syrjimässä henkilökohtaisesti, mutta en todellakaan pistäisi hantiin jos minulta kysyttäisiin. En pistäisi myöskään sitä hanttiin jos minulta kysyttäisiin talutetaanko sinut saunan taakse. Ilman mitään tunnon tuskia annan tulevaisuudessa sellaiseen isänmaalliseen tekoon luvan!!!

    Äänestä

  • Älä sinä... kirjoitti:

    ...että ihyan saunankin taakse olisit taluttamassa ja mikset tulisi toteuttamaan uhkaustasi heti paikalla? Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, jos vain rohkeutesi riittää!?

    Äänestä

  • Ai... kirjoitti:

    ...että ihyan saunankin taakse olisit taluttamassa ja mikset tulisi toteuttamaan uhkaustasi heti paikalla? Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, jos vain rohkeutesi riittää!?

    ...että pullo jos toinenkin on tulut tyhjennettyä niin tuskin edes siitä nauttisin kun et ymmärtäisi tapahtuvaa. Mutta otappas yhteyttä sitten kun pääsi on selvä! Soita vaikkapa siihen numeroon johon olet ennenkin soitellut!

    Äänestä

  • No, näen... kirjoitti:

    ...että pullo jos toinenkin on tulut tyhjennettyä niin tuskin edes siitä nauttisin kun et ymmärtäisi tapahtuvaa. Mutta otappas yhteyttä sitten kun pääsi on selvä! Soita vaikkapa siihen numeroon johon olet ennenkin soitellut!

    ...ai että ihan sinä syyttelet muita juopoiksi?

    Äänestä

... itsellesi. Hyvin olet omaskunut neuvostoajan prokuraattoreiden tavan leimata toisinajattelijat hulluiksi narsisteiksi. Perusteluitahan et pysty antamaan etkä esimerkkejä kumoamaan, mutta leimaamista riittää. Toivottavasti joku maksaa sinulle tuosta jotain, sillä jos oikeasti olet tuota mieltä, se on todella säälittävää, mutta ei yllätä yhtään .

Äänestä
  • ..hyssykät!! Ihmettelen vielä mitä "perusteita" vielä vaadit hänen kommentilleen kun sentään hän ilmiselvästi vastaa "kyllä kansa muistaa", "Vainoharha...", "Pimeys jatkuu" - kommentteihin???! Siinähän sinulla on perusteluja kuten myös esimerkkejä teidän yksinkertaisuudellenne! Näyttää olevan niin että teidän narsismin painolastiinne pitää lisätä vielä lukihäiriökin!
    Noita esimerkkejä todellakin riittää kosolti tällä palstalla ja yhdyn edelliseen kirjoittajaan ihan sataprosenttisesti! Todellakin nuo teidän surkeat yrityksenne ovat olleet huvittavia kaikessa yksinkertaisuudessaan.
    Itse olen pannut merkille että noden linkityksien syy on poikkeuksetta se että eräs "tietty kirjoittaja" on niihin osallistunut jollakin typerällä kommentilla kuten tuossa "Miten saa taiteellista pätevyyttä" joka sekin kuvastaa hyvin sitä älykkyyttä joka linkittäjällä oikeasti on.
    Joten ei kannattaisi vaatia mitään perusteluja kun sentää perustelut jo ovat olemassa tuossa keskustelussa. Vai haluatko todella upottaa itseäsi vielä lisää?

    Äänestä

  • Siis hyvät... kirjoitti:

    ..hyssykät!! Ihmettelen vielä mitä "perusteita" vielä vaadit hänen kommentilleen kun sentään hän ilmiselvästi vastaa "kyllä kansa muistaa", "Vainoharha...", "Pimeys jatkuu" - kommentteihin???! Siinähän sinulla on perusteluja kuten myös esimerkkejä teidän yksinkertaisuudellenne! Näyttää olevan niin että teidän narsismin painolastiinne pitää lisätä vielä lukihäiriökin!
    Noita esimerkkejä todellakin riittää kosolti tällä palstalla ja yhdyn edelliseen kirjoittajaan ihan sataprosenttisesti! Todellakin nuo teidän surkeat yrityksenne ovat olleet huvittavia kaikessa yksinkertaisuudessaan.
    Itse olen pannut merkille että noden linkityksien syy on poikkeuksetta se että eräs "tietty kirjoittaja" on niihin osallistunut jollakin typerällä kommentilla kuten tuossa "Miten saa taiteellista pätevyyttä" joka sekin kuvastaa hyvin sitä älykkyyttä joka linkittäjällä oikeasti on.
    Joten ei kannattaisi vaatia mitään perusteluja kun sentää perustelut jo ovat olemassa tuossa keskustelussa. Vai haluatko todella upottaa itseäsi vielä lisää?

    Tuon käsityksen sain itsekin noista vastauksistanne Tämä "pariskunta" on niin klikkiytynyt ja sulautunut yhteen että ne eivät enää kykene edes järkevään ajatteluun puhumattakaan että ymmärtäisivät mitä ovat aikaisemmin kirjoittaneet!
    Se yleensäkkin on tällaisten "paräkamaripoikien" ongelma. Tosta ei mielestäni edes kannattaisi keskustella heidän kaa. Eivät he ymmärrä edes omia kirjoituksiaan, puhumattakaan muiden. Onhan tuo jo nähty! XD

    Äänestä

  • Peukut sulle!!! kirjoitti:

    ...kirjoituksiasiko tulit peukuttamaan?

    Äänestä

  • ,,,suulla kerrotaan taistolaisen kulttuuriporukan syyllistyneen maanpetokselliseen toimintaan ja maanpetos on rikos joka ei vanhene koskaan!

    Ei ihme että asiat halutaan haudata!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oreffeus kirjoitti:

https://docs.google.com/document/d/1semTj7DvdQRfHjDPbF9OnVylZzRN06TtoyF9s_5Qi5c/edit?hl=fi&forcehl=1&pli=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu