Alotetaan vähän pohjustamalla että tiedätte taustoja.. Olen raskaana ja vauvan pitäisi syntyä toukokuussa. Seurustelin lapsen biologisen isän kanssa viime vuonna, mutta pian jo huomasin, että alkaa olemaan aika yksipuolista ja minä pidin suhdetta yllä, halusin nähdä yms.. ja olin jo sitä mieltä, että pitäisi antaa olla. Muut ystäväni olivat samaa mieltä, sillä olivat huomanneet miten poikaysäväni kohteli minua. (Flirttaili muille ollessamme ulkona vaikka olin vieressä ja muutenkin käyttäytyi ei-kunnioittavasti minua kohtaan) Ystävät kysyivät miten jaksan katsoa tuollaista touhua. Ajattelin, että kyllä se muuttuu kun puhutaan asiasta ja yritettäisiin edes saada asiat toimimaan. Nooh asiat eivät muuttuneet. Olin jo päättänyt että sanon että minulle riittää. Ansaitsen miehen joka edes kunnioittaa minua.
Sitten sain tietää olevani raskaana. Ensimmäinen reaktio oli paniikki. Mitäs helvettiä mä nyt teen? Tosin tiesin jo heti että abortti ei tule kysymykseenkään. (yksi abortti tehty nuorena raiskauksen takia ja minulle oli sanottu etten välttämättä koskaan tule saamaan omaa lasta) ja päätin että on mies mukana tai ei niin pidän vauvan.
Kerroin silloiselle poikaystävälleni raskaudesta. Hän oli enemmän innoissan ensin kuin minä. Ja minäkin totuin ajatukseen. Ajattelin myös, että ehkä asiat nyt menevät parempaan suuntaan ja olisihan se lapsellekkin hyvä että kasvaisi kodissa missä olisi molemmat vanhemmat.
Jonkun aikaa asiat olivat hyvin.. ja sitten taas sama meno jatkui.. kaljaa alkoi menemään aina kun mahdollista ja jos sitä ei ollut tai ei ollut rahaa ostaa niin sitten vaikka lainattiin rahaa että kaljaa oli. Puhuin monta kertaa asiasta ja muutenkin yritin puhua asioista mikä meidän suhteessä mätti. Kaikki meni kuuroille korville. Lopulta sain tarpeekseni ja sanoin, että nyt riitti. Lapsen ja minunkin hyvinvoinnin kannalta olisi parempi että eroamme. En halunnut että lapsi syntyy perheeseen missä vanhemmat tappelevat jatkuvasti. Olimme etsimässä yheistä asuntoa ( hän asui luonani, mutta vuokrasopimukseni oli loppumassa) ja sanoin että parempi että etsimme omat asunnot. Hän sanoi myös että parempi niin. Kysyin haluaako hän olla lapsen elämässä? Hän vastasi -En. Ei mitään muuta. Jyrkkä En. (hänellä on jo n.7 vuotias lapsi joka ei edes tiedä silloista poikaystävääni isäkseen)
Ajattelin, että olisi se pitänyt jo arvata kun kuulin toisesta lapsesta että nytkin voi käydä niin.. toisaalta ajattelin että hän on aikuistunut ja muutenkin vaikutti ensin siltä että todellakin halusi isäksi. Toisin kävi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jatkoa
Noh... menin elämässä eteenpäin. Ajattelin että kyllä pärjään yksinkin. olinhan alunperin siihen varautunutkin jo. Nooh.. eipähän tarvinnut olla kauaa yksin. Olin jo kesällä nähnyt erään vanhan tutun kenet olen tuntenut yhteisen joulutyöpaikan kautta 7 vuotta. ja olimme vaihtaneet numeroita ihan vain pitääksemme yhteyttä. Hän oli juuri erottuani laittanut viestin mutten ollut oikein vastannut mtään koska tilanteeni ei nyt ollut mikään tavallinen. Raskaana ja juuri eronnut. Olinhan aina halunnut "kokonaisen" perheen. joten annoin olla.. muutaman kk päästä aloin miettimään että miksi. juttelin muutaman ystävänikin kanssa ja he kannustivat ottamaan yhteyttä. Jos kertoisin hänelle miten asiat on niin hän saisi itse päättää haluaako jatkaa tutustumista vai ei.
Hän alusi. :)
Juttumme eteni aika nopeasti. kk sisällä asuimme jo tavallaan saman katon alla. tai ei niinkään. Hän asuu vielä töitten takia Tampereella, mutta täällä ollessaan aina luonani. Vanhempani tietää hänestä yms.. Ja heti kun löytää täältä työpaikan niin muuttaa takaisin Turkuun.
Kaikki palaset tuntuvat loksahtavan kohdalleen. Hän miettii jo lapselle nimeä yms :) käyttäytyy kuin lapsi olisi hänen. Vaikka tottakai tietää ettei biologisesti ole. Olemme jopa välillä hiukan jutelleet toisen lapsen hankkimisestakin jo :) mutta katsoo sitä sitten kun tulee ajankohtaiseksi :)
Nyt "ongelma" tai ei niinkään ongelma.. en vain tiedä mitä tekisin nyt. Lapsen biologinen isä on nyt yhtäkkiä ilmoittanut että haluaakin olla lapsen elämässä mukana. Kuten myös hänen äitinsä (joka muuten on harvinaisen rasittava ja päällehyökkäävä) Miten nyt sitten toimin?
Äitini on jo pommittanut että kumman sukunimen mainaan lapselle antaa. Laitanko isän nimen syntymätodistukseen yms..
Olen jo päättänyt että lapselle tulee minun sukunimeni ja minusta yksinhuoltaja.
Mutta annanko lapsen biologisen isän olla minkä verran lapsen elämässä?
Nykyään hän ryyppää joka viikonloppu ja naisia tuntuu riittävän (facebookista huomannut vaikka hän minut on kavereista poistanutkin. ja yhteiset kaverit ovat kertoneet) En ole hänestä nyt kuullut mitään reiluun kk eikä hän edes tiedä missä nykyään asun. Nyt vaikuttaisi siltä ettei hän haluaisi olla mitenkään lapsen elämässä. Miten otan asian puheeksi ja muutenkin miten kannattaisi toimia lapsen kannalta?Sillä nykyinen mieheni on paljon parempi. Hän harvoin juo ja muutenkin kunnioittaa ja tukee minua paljon enemmän kuin entiseni missään vaiheessa.
Kannattaako minun päästää entistäni lapsen elämään nyt kun hänestä tuollainen kaljaan menevä on vielä enemmän tullut? vaikka hän lapsen biologinen isä onkin.. Jotenkin harmittaa nyt jo lapsen puolesta.. olisi kiva saada tähän jotain selkoa...
elä sulje isää pois lapsen elämästä. anna hänelle mahdollisuus ainakin näyttää mitä hän haluaa. pidä vain huoli että huoltajuus on vain sinun.
kun lapsesi kasvaa hän tulee tekeen sinulle kysymyksiä jos hänellä ei ole ollut kontaktia isäänsä. eikö ole mukavaa jos voi sanoa että ei ole ollut esteenä tapaamisiin y.m ? puhdas omatunto on paras tyyny.
Sorry nyt vaan, mutta lapsella on oikeus isään ja isällä lapseen.
Et voi vaikka haluaisit sulkea miestä lapsen elämästä.
ja sitte mietitään taas miten kamalaa on kun lapsi joutuu elämään kahden kodin väliä ja kestämään miehen uudet naiset, joita ilmeisesti on tähänkin saakka riittänyt. Taikasauvaako heilauttamalla jo yhden lapsen hylänneen kullinheiluttajan saa ihanneiskäksi? pyh. Lapsella on oikeus myös tasapainoiseen lapsuuteen, jota ei varmasti tule olemaan jos isällä pyörii jatkuvasti eri nainen ja sitä alkoholii varten täytyy jopa lainata rahaa! HALLOOOOOO!! ja missä oli taas lapsen TODELLINEN etu ja hyvinvointi?! Jos hyvä mies on valmis olemaan isä tälle lapselle, vaikkei ole tätä siittänyt, niin mihin tarvitaan huonoa biologista isää? Sekoittamaan lapsen elämä jo ennen kuin se on alkanutkaan? hyvinvointia, juu niin.
minusta on parempi antaa sille uudelle miehelle mahdollisuus olla isä ja unohtaa se juoppo siittäjä,, sehän vaan pilaa lapsen elämän ja kohta sinunkin jos annat hänen tulla sotkemaan elämääsi,, muka lapsen isänä,,
Unohda biologinen isä, Tuolla juupas-jaapas-hommalla hän yrittää vain hallita sinua, eikä välitä lapsesta todella paskanvertaa. Jos on ensimmäisensä niin kylmästi vain siittänyt ja jättänyt niin mikä tästä tekisi sen kummoisempaa? Tai ukosta yhtäkkiä unelmaiskän. Ei mikään. Jos uusi mies on todellakin kunnollinen ja valmis, hän on oikeampi isähahmo. Ja muutaman vuoden kuluttua jos (kasvatti-)isän ja lapsen suhde on turvallinen ja kunnollinen, ja teidän suhteenne vakaalla pohjalla, voitte harkita adoptiota tai oheishuoltajuutta...? Ehdotuksena vain. Mutta älä anna biologisen isän tulla sotkemaan!! Jos hänen äitinsä alkaa jotain urputtaa, voit kylmästi sanoa että olit uskoton kun silloinen mies oli niin surkea, ihan varmana lakkaa kyselemästä perään. Lapsen edun nimissä voit olla epärehellinen. Lapselle voit kertoa totuuden, kun alkaa kyselemään (tuskin kovin pienenä edes alkaa kysellä jos uusi miehesi on alusta saakka hänelle 'isä'), että hänellä biologinen isä, josta ei ollut isäksi ja oikea isä joka on läsnä. Oikea isyys ja äitiys kun ei mielestäni tule verisiteestä, vaan sosiaalisista siteistä ja todellisesta välittämisestä.
Toinen vaihtoehto tietty on että voit antaa biologisen isoäidin tavata lasta ja katsella miltä se siittäjä vaukuttaa, kannattaako antaa olla yhteydessä lapseen. Silloin kuitenkin mielestäni lähtökohdat ovat lapselle huonommat, kuviot sekavammat, tapaamiset oikean isän kanssa, sujuuko, eikö, tuletko ex-anoppikokelaan kanssa toimeen jne. Ja tilanne voi olla hankalampi uudellekin puolisollesi, hän on kuitenkin kasvattanut ja kantanut vastuun ja toivottavasti rakastanut lasta sydämensä pohjasta, ja kuitenkaan hän ei ole ns "mitään" kun biologinenkin isä on kuvioissa.
Vaikea tilanne, mieti tarkasti mitä teet
Toisaalta olen sitä mieltä ettei tuollaista miestä pitäisi päästää lapsen elämään. Toisaalta kun otetaan huomioon lapsen ja isän oikeudet toisiinsa, katsoisin järkevimmäksi että ilmaisisit huolesi rohkeasti neuvolassa. Siellä osaavat toivottavasti ohjata oikeille asiantuntijoille, jotka auttavat teitä saamaan aikaan tapaamissopimukset, jotka ovat lapsen edun mukaisia. Ja jos joku asia jää siltikin huolettamaan, kysy niin kauan, että saat asiaan vastauksia.
Sinuna en perustaisi päätöstäni puoleen tai toiseen näiden keskustelujen perusteella, vaikka saatkin miettimisen aihetta täältä. Kyse on vielä syntymättömän lapsesi loppuelämästä.