3-henkinen kuvausryhmämme hakee ympäri Suomea Oulun korkeuteen asti paikallisista apua!
Tarvitsisimme henkilöitä, jotka voivat esitellä meille asuinalueensa kuvauksellisimmat paikat esimerkiksi: kauniit meren- ja järvien rannat, joet, kukkulat ja mäet joista näkee maisemia, kaupunkien hienoja osia ja nähtävyyksiä.
Aiomme esitellä sarjassamme Suomen kauneutta mutta viihdyttäen: laskemme jokia alas kumiveneellä, hypimme jopa 20metristä veteen jyrkänteeltä, keksimme toisillemme haasteita ja nöyryyttävän ratkiriemukkaita rangaistuksia häviämisestä!
Sinä, joka tunnet asuinpaikkasi, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi ja auta 3 parikymppistä nuorta toteuttamaan tämä sarja! Järjestämme ammattitason kuvausvälineet, mutta siihen meidän säästömme kuluvatkin, joten palkaksi pääset itse mukaan (ellet halua olla pois kameran edestä) sarjaan ja nauttimaan alle päivästä kahteen päivään meidän seurastamme!
Sarjan päätarkoitus on tehdä viihdettä, joten huumori ja hauskanpito on päätarkoituksemme vaikka runkona onkin itse Suomen kierto ja paikkojen näyttö, unohtamatta Suomen kulttuurin esittelyä ja Suomalaisiin ihmisiin tutustumista.
Noin 10 jaksoinen sarja tullaan kuvaamaan tuokokuun lopussa - kesäkuun alussa kun kierrmme Suomea. Se julkaistaan jaksoittain alustavasti Youtubessa.
Keväällä aiomme tehdä trailerin joka on pilottijakso -tyylisesti toteutettu.
Tule siis mukaan ja auta tekemään viihdettä! Ota yhteyttä youtubessa käyttäjän onouh kautta tai suomi24:n kautta!
Tarvitsemme juuri sinua!
Kuvausryhmä tarvitsee paikallisten apua
onouh
1
199
Vastaukset 1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427