Mikä kumman tarve on amk:n käyneillä alkaa väitellä saneensa akateemisen Yliopistokoulutuksen amk:ssa? Yliopisto on tiedekorkeakoulu ja amk on ammattikorkeakoulu.
Minä olen käynyt pelkän keskikoulun, tekun ja valmistunut teknikoksi aikoinaan. Aikoinaan perustin myös firman jonka möin 51-vuotiaana. Kesällä harrastan mökkeilyä Saimaalla ja talvet vietän kakkosasunnollani lämpimässä maassa. Akateeminen veljeni joutuu käydä töissä pienellä palkallaan yli kymmenen vuotta kauemmin kuin minä. Hänen palkkansa on noin puolet minun eläkkeestäni.
Minä opiskelin tekussa ja poikani opiskelee parhaillaan Oxfordissa eikä meidän tarvi kilpailla koulutuksella. Olen edelleen tyytyväinen saamaani koulutukseen metsurin poikana.
Tyhmää kilpailua
13
450
Vastaukset
- Paskateeminen
Eiköhän se mene niin päin, että suurimman osan tämänkin palstan häirikköviesteistä on kirjoittanut joko
a) Lukiolainen, jonka haaveissa on päästä yliopistoon ja hän epäkypsyyttään haukkuu ammattikoulua ja ammattikorkeakoulua, vahvistaakseen omaa (harha)luuloaan siitä, että vain yliopiston käymällä voidaan saavuttaa korkea elintaso
b) Yliopistoon juuri valittu / ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on vielä (aiheettomasti) ekstaasissa nykyisestä opinahjostaan, vaikka ei ole vielä suorittanut kurssiakaan. Valmistuminen häämöttää vuosikausien päässä eikä valmistumisesta ole mitään takuita, koska suuri osa ei koskaan valmistu - eikä valmistuminenkaan takaa työpaikkaa, varsinkaan sitä kovasti odotettua suuripalkkaista. Tämä aiheuttaa ymmärrettävästi tuskaa ja ahdistusta, joten omaa epävarmuutta omia valintoja kohtaan puretaan toisenlaisen valinnan tehneisiin, jotta oma valinta tuntuisi paremmalta.
Samoille ryhmille on tyypillistä myös "ammattikouluviestien" teko tälle palstalle, tyyliin "missä AMK:ssa media-assistentiksi".
TLDR; joidenkin yliopistossa opiskelevien on hyvin tuskallista hyväksyä sitä tosiasiaa, että ammattikorkeakoulu on korkeakoulu ja ylemmät AMK-tutkinnot rinnastetaan ylempiin korkeakoulututkintoihin.
Ei muuta. - Highly academic
Ylemmät AMK-tutkinnot rinnastetaan maisteriin ainoastaan lainsäädännössä ja jatko-opiskelumahdollisuuden myöntämisessä. Ihmisten mielikuvissa ja käytännön rekryprosesseissa se kuitenkin on amistutkinto. Itse olen yliopisto-opiskelija kahdessa yliopistossa, eikä minua kiinnosta mitä amikset tekevät tai miksi valmistuvat, siinäpähän räpiköi.
- kjfkfhkf gjkf
Juuri "Highly academic" tässä todistaa että kyse ei todellakaan ole että AMK:n käyneet kävisivät yliopisto palstoilla itkemässä vaan että yliopisto-opiskelijat tulevat aukomaan päätään AMK palstoille.
Itse opiskelen AMK:ssa enkä todellakaan vertaa tutkintoani yliopisto tutkintoon. Lain mukaan ne ovat molemmat korkeakoulututkintoja, mutta vaikka eivät olisikaan, opiskelisin silti AMK:ssa. - Bättre academica
kjfkfhkf gjkf kirjoitti:
Juuri "Highly academic" tässä todistaa että kyse ei todellakaan ole että AMK:n käyneet kävisivät yliopisto palstoilla itkemässä vaan että yliopisto-opiskelijat tulevat aukomaan päätään AMK palstoille.
Itse opiskelen AMK:ssa enkä todellakaan vertaa tutkintoani yliopisto tutkintoon. Lain mukaan ne ovat molemmat korkeakoulututkintoja, mutta vaikka eivät olisikaan, opiskelisin silti AMK:ssa.Opiskellaanko siellä ammatti korkea koulussa yhdyssanoja lainkaan?
- amk-ope x
Nykyinen amk-insinöörin tutkinto vastaa entistä teknikon tutkintoa ja ylempi amk-tutkinto vastaa entistä opistoinsinöörin tutkintoa.
Näillä ei ole mitään tekemistä Yliopisto- tai Korkeakoulututkintojen kanssa.- Master of
Siis ymmärrän, että provoilet. Mutta siinä mielessä olet oikeassa, että entisaikoina taknikko vastasi varmaankin nykyistä amk-insinööriä ja opistoinsinööri nykyistä ylempää amk-tutkintoa. Joskin työllistyminen vanhoilla tutkinnoilla oli helpompaa kuin näillä nykytutkinnoilla. Maailma muuttuu ja koulutus on pitkälti kärsinyt inflaation. Silti kannattaa opiskella.
- ope y
Master of kirjoitti:
Siis ymmärrän, että provoilet. Mutta siinä mielessä olet oikeassa, että entisaikoina taknikko vastasi varmaankin nykyistä amk-insinööriä ja opistoinsinööri nykyistä ylempää amk-tutkintoa. Joskin työllistyminen vanhoilla tutkinnoilla oli helpompaa kuin näillä nykytutkinnoilla. Maailma muuttuu ja koulutus on pitkälti kärsinyt inflaation. Silti kannattaa opiskella.
Entisen teknikko-tutkinnon ja amk-insinööritutkintojen kokonaistuntimäärät ovat täsmälleen samat vaikka amk-opinnot kestävät keskimäärin vuoden kauemmin. Lisäksi työmarkkinoilla amk-insinöörejä näkyy useimmin mm. ammattikoulutasoisissa asentajan tehtävissä kuin teknikoita. Lisäksi lähes kaikki teknisen alan tutkinnot, myös akateemiset, ovat kärsineet arvostuksellisesta inflaatiosta.
- näin mun alalla
Yamk inssi vastaa DI.tä niin lainsäädännössä kuten työelämässä. Sori vaan tämä on fakta oli ne sisällöltää samoja tai ei.
näin mun alalla kirjoitti:
Yamk inssi vastaa DI.tä niin lainsäädännössä kuten työelämässä. Sori vaan tämä on fakta oli ne sisällöltää samoja tai ei.
Eikä niiden täydellisesti tarvitsekaan olla sisällöllisesti samoja.
Ei kaksi saman alan DI tai maisterintutkintoa ole välttämättä identtisiä, vaikka tutkintonimike onkin sama- hehe
näin mun alalla kirjoitti:
Yamk inssi vastaa DI.tä niin lainsäädännössä kuten työelämässä. Sori vaan tämä on fakta oli ne sisällöltää samoja tai ei.
Näköjään totuus satuttaa kun on tullut noin paljon miinusta. No kyllä te sen ajallaan huomaatte kun pääsette työelämään.
Ope y:
>>Lisäksi lähes kaikki teknisen alan tutkinnot, myös akateemiset, ovat kärsineet arvostuksellisesta inflaatiosta.- öolkjöljö
Kyllä näin on ja siitä se johtuu. Mutta mitenkäs leikataan koulutuspaikkoja kun samalla nuorille pitäisi keksiä jotakin tekemistä.
Pääsykokeessa on rutkasti vaikeuttamisen varaa, mutta ei sekään yksin riitä.
- njooo....
amis vs lukio ja amk vs yliopisto. Se on vaan pakko pönkittää omaa egoansa ja kehua omaa valintaa ittellensä kun on tullut ite tehtyä väärä valinta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2361825- 1861591
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451202Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50932- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30741Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 38727
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23702Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627