Tuliaiset

Moi vaan,

Lähdemme kohta lomalle Phukettiin ja tuliaisista olisin halunnut kysellä?
Onko totta, että siellä ei enää juuri tingitä Venäläis turistien takia?

Missä hinnoissa vaatteet on? Mausteita haluaisin myös tuoda.. Onko järkevää? Mitä sieltä ylipäätään kannattaa ostaa?
8588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä voit tingiä yleensä saatiin puolet pois hinnoista .Markinoilta sai joitakin vaatteita 100 batia ja myös kengät ovat edullisia.Laadusta en osaa sanoa mutta kai ne jonkin aikaa kestää.Huomasimme että myös kun kertoi että on Suomesta sai helpommin tingittyä.Ostin muutaman laukun halpoja nekin

Äänestä

Kyllä voi ja pitää tinkiä! Puolet hinnasta pois helposti. Ja kannattaa käydä paikallisissa tavarataloissa joissa on halvat hinnat ilman tinkimistä (eikä voikaan tinkiä). Oma asenne heijastuu vastapuoleen, ole itse ystävällinen ja sinulle ollaan ystävällisiä.

Äänestä

Hei.
Kuten edelliset kirjoittajatkin toteaa, niin tinkiminen kannattaa edelleen, varsinkin basaareissa ja kadunvarsikojuissa. Oltiin vimeksi lokakuussa Phuketissa ja ainaakin silloin se vielä toimi ihan hyvin. :-)
Ja kyllähän myyjä sanoo sitten jos se ei suostu tiputtamaan hintaa.

Niitäkin paikkoja toki on, missä ei tingitä. Alla muutama:
Tavaratalot ja normikaupat, esim 7/11 ja vastavat.
Jungceylonin ostoskeskuksen putiikit ei kovin helposti pudota hintaa, korkeintaan pyöristävät vähän alaspäin.
Katukeittiöt.
Yleensä kaupat joissa käy enimmäkseen Thaimaalaisia ja joissa hinnat on merkitty selvästi näkyviin.

Mausteet ja hedelmät: Jos olette /käytte Patongilla, niin Jungceylonin takana on BanZaan fresh market, eli normaali kauppahalli. Hinnat on kiinteät.

Yleensä käyn ostamassa sieltä päivän hedelmät ja tuliaismausteet. Viimeksi toin sieltä mm tuoretta chiliä. Ne oli valmiiksi pakattu erikokoisiin muovipusseihin joissa oli hinta kyljessä. Muistaakseni kilo maksoi 1000 bathia. Toin kolme kiloa ja puolet on jo mennyt. :-)

Hyvää matkaa teille!

Äänestä

Tinkiä voi mutta marketeissa on kiinteät hinnat. Toreilla on kaikki väärennöksiä ja ovat edullisia...laatu on surkeeta eikä Adidas paita seuraavaa kesää näe...jos nyt haluaa tuoda mausteita niin siitä vaan...saa niitä kyllä Suomestakin....silkki on edullista....sitten on kiinalaista rihkamaa ....ei Thaimaasta mitään järkevää ostamista ole...kengät ja vaatteet ovat huono laatuisia... ja painorajat pitää myös huolen ettei siltä edes voi paljon tuoda....

Äänestä
  • Ja silti et ole vielä tajunnut mikä on homman nimi? Kuinka pitkään siihen menee?
    Laatu on sitä mitä on, eri laatuisia on jokaiselle joka niitä osaa verrata, jos ei osaa, ei kannata pahemmin ottaa kantaakaan, kun taitoa siihen ei ole.
    Tuo vertaus "Adidas paita seuraavaa kesää näe" on härskin liioittelua, ehkei sulla kestä jos käytät samaa paitaa 24/7, nukkuessasikin?
    Kyllä ne paidat sen 2-3 vuotta kestää. Senjälkeen "muoti" ja "kauhtuneisuuskin" on ajanut ne tiensä päähän. Vai keräiletkö kenties vanhoja vaatteita komeroosi jos vaikka haluaisit käyttää jotain vanhaa (suomalaisen tuulipukutavan mukaan) vielä 20:en vuodenkin päästä.
    Mausteista et näemmä tiedä yhtään mitään. Thaimaasta tuotu mauste, olipa se mikä tahansa on TUORETTA. Ne ihmiset , joilla vielä makuaisti on tallella, tietävät kyllä mitä tarkoitan tuoreen ja Suomessa kaupasta ostetun mausteen välillä. Joo, saahan niitä Suomesta, niin saahan tonnikalaakin Suomesta (vaikkei ole mauste, huom. lisätty vitsi, ettei seuraava besserwisser älyä, ettei tonnikala ole mauste) etupäässä tosin säilykepurkista.
    Markkinakengät eivät juurikaan kestä, itselläni tosin esim. olen käyttänyt samoja 199THB ostettuja "huono"laatuisia croxeja työkenkinä jo viimeiset 5 vuotta, ovat edelleen kohtuu kunnossa.
    Menomatkalle riittää ihan mainiosti 1/4 matkalaukullinen tavaraa, vaatteet on helppo ja halpa pesettää, pyyhkeitä ei kannata viedä. Mentaliteetillä "passi ja pankkikortti" pärjäisi erinomaisesti, kaiken tarvitseman voisi ostaa sieltä.

    Äänestä

  • Itse ostin talvikengät Pattikselta 4 vuotta sitten muistaakseni 2000 thb Findiz (?) kenkä/laukku liikkeestä ja hyvin on kestäneet kulutusta. Miesten lyhyt hihaiset silkkipaidat 500 thb/3 kpl usein ostanut kestäneet. jne jne.

    Äänestä

Joo, muistakaa tingata he tykkäävät kaupan teosta.

Äänestä
  • Mitähän pahaa siinä on jos tingaa,hölmö on se joka ei tingaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


shoppailija1 kirjoitti:

Moi vaan,

Lähdemme kohta lomalle Phukettiin ja tuliaisista olisin halunnut kysellä?
Onko totta, että siellä ei enää juuri tingitä Venäläis turistien takia?

Missä hinnoissa vaatteet on? Mausteita haluaisin myös tuoda.. Onko järkevää? Mitä sieltä ylipäätään kannattaa ostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu