Kokemuksesta kerron tämän. Kun puolisot olette tehneet toisillenne testamentin (lapseton pari),ja teillä on siinä jatko testamentti siltä varalta jos vaikka yht aikaa menehdytte tai lähellä toisianne kuolette, ettei jälkeen jäävä ehdi uutta testamenttia tehdä.
Jatko testamentti ei enään toimi kun jälkeen jäänyt puoliso on saanut kaiken itselleen, täydellä omistusoikeudella.
Siis nyt pitää tehdä testamentti uusiksi ,joko samalle tai kenelle vain,muussa tapauksessa omaisuus menee valtiolle kun lähisukulaisia ei ole.
Tästä asiasta eivät tunnu olevan ihmiset tietoisia, tiedän tapauksen jossa varat menivät valtiolle kun vanha leski ei ymmärtänyt asiaa ,eikä kukaan ollut neuvonut.
Jatko testamentti ei enään toimi kun jälkeen jäänyt puoliso on saanut kaiken itselleen, täydellä omistusoikeudella.
Siis nyt pitää tehdä testamentti uusiksi ,joko samalle tai kenelle vain,muussa tapauksessa omaisuus menee valtiolle kun lähisukulaisia ei ole.
Tästä asiasta eivät tunnu olevan ihmiset tietoisia, tiedän tapauksen jossa varat menivät valtiolle kun vanha leski ei ymmärtänyt asiaa ,eikä kukaan ollut neuvonut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olis tapauksen tarkennus paikallaan. Oliskohan tuo yhtäaikaa tai lähekkäin kuoleminen pilannut tulkinnan. Kyllähän toissijaismääräys on edelleen pätevä, mutta se pitää ilmaista selkeästi. Toissijaismääräysten takia pettymyksiä tulee lähinnä omaisuuden hupenemisesta ja lesken tekemistä uusista testamenteista, jotka pätevät lesken omaan omaisuuteen.
Kun kerran oli leskelle jäänyt koko omaisuus niin hän ei ollut velvollinen antamaan ns. toisijaisille mitään koska hän yksin sai määrätä koko potista. Siis hän sai testamentilla myös puolisonsa osuuden itselleen.
Leski siis peri koko omaisuuden itselleen täydellä omistus oikeudella. Jatko testamentti ei pitänyt enään paikkaansa,koska nyt meni leskelle kaikki ja hän yksin oli omistaja (ei lapsia).Testamentissa oli lause jälkeen jäänyt puoliso perii koko potin.Vain siinä tapauksessa ns. toissijaiset perivät jos molemmat menehtyvät tai niin lähellä toisiaan ,ettei ole mahdollista tehdä uutta testamenttia. Tämä lause sen muutti koska oli kulunut ensimmäisen puolison kuolemasta monta vuotta.
Eikä tuollaisessa testamenttimääräyksessä ole mitään ihmeellistä tai epätavallista. Puolisot ovat silloin halunneet, että jälkeenjäänyt saa omaisuuteen täyden omistusoikeuden ja siten vallan myös määrätä siitä testamentilla, miten tahtoo. Testamentin toissijaismääräys on näissä tapauksissa tehty vain sen varalta, että kunpikin puolisoista menehtyy samanaikaisesti tai ettei eloon jäänyt enää ehdi tai kykene omaa testamenttaustahtoaan toteuttamaan.
Perintöä kärkkyneille kaukaisille sukulaisille voi olla pettymys, ettei testamentti heidän hyväkseen ole enää voimassa, mutta jos eloon jäänyt puoliso on niin halunnut tai ei ainakaan ole sitä erityisesti halunnut estääkään, siihen on sukulaisparkojen tyytyminen. On aika tavalla yksinäisiä vanhuksia, joiden päähän ei todellakaan pälkähdä tehdä uutta testamenttia sellaisten kaukaisten sukulaisten hyväksi, joita hän tuskin tuntee. Ja miksi pitäisikään. Vanhus voi jopa olla ihan tosissaan sitä mieltä, että hänen omaisuutensa saa mennä kansalaisten yhteiseksi hyväksi valtiolle.
"Ei ihmeellistä". Kirjoitit hyvin viisaita asioita. Näin se varmasti todellisuudessa on.
Itse olen yksinäinen,ei lapsia ,leski. Aika ison osakkeen omistan, mökki meren rannalla ja tililläkin mukava rahasumma.
Kaukaiset sukulaiset,niin puolisoni kuin minunkin eivät ole missään tekemisissä kanssani,tuskin tuntisin jos kadulla vastaan tulisivat. Mitä näillenyt antaisi - ei mitään. Ennen annan vaikka johonkin hyvään yhdistykseen,joka meneen hyvään käyttöön.
Ole sitten tarkkana, mille yhdistykselle testamenttaat. Ettei käy näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11263534
Samaa mieltä "Ei ihmeellistä" ja "Vanhakin" teidän kanssa. Ei mitään lisättävää.
Itselläni on jälkeläisiä, joten asia ei koske minua, mutta jos olisin lapseton, niin en jättäisi omaisuuttani sellaisille sukulaisille, joiden kanssa en ole tekemissä koko elämäni ajan ja jotka eivät ole minulle oikeesti läheisiä.
Ennemmin jättäisin omaisuuteni vaikka hyvään vanhusten hoivakotiin, jossa oikeesti välitetään vanhusten hyvinvoinnista.
Esimerkiksi sellaiseen hoivakotiin, jossa muistisairas äitini on tällä hetkellä.
Saimme tässä uutisissa kuulla kuinka 1936 synt. vanhus oli jo 20v. sitten testamentannut olympia voittajille valtavan omaisuuden.
Varmasti oli ollut yksinäinen hyljätty kun näin teki.
Minusta hieno teko ja sukulaiset saivat nuolla näppejään. Ehkä nyt vaan liian myöhään on tullut mieleen - olisi pitänyt olla yhteydessä vanhukseen.
Erehdyt. Ei hän ollut testamentannut mitään olympia voittajille, vaan olympiavoittajille.
Vainajan mahdollinen hylätyksi tuleminen on kyllä täysin sinun omaa keksintöäsi. Yle tosin uutisoi että hän oli yksinäinen, lieneekö sitten testamentissa oikein niin lukenut. Mistä nekin kaikkien yksinäisyyden tietää? Lisäksi Ylen uutisessa luki, että hänn oli erakoitunut. Se on seurausta omasta valinnasta eikä muiden tekemisistä eikä siitä, että joku tai jotkut olisivat hänet hylänneet ole mitään varsinaista todistetta.
Alä sepustele omiasi.
Yksin asuva ihminen, jolla ei ole rintaperillisiä saa testamentata omaisuutensa miten haluaa. Se on varsin tavallista eikä siihen liity välttämättä mitään näppien nuolemista.
Mainitussa tapauksessa jos lakimääräiset perilliset ovat kaukaisempaa sukua, niin heitä voi olla varsin paljon, joten "menetys" per nuppi ei ole niin kauhean iso. Tässä tapauksessa sukulaiset ovat muutenkin kaikki miljonäärejä eivätkä pienistä perinnöistä perusta. tämä on taas minun sepustustani.
Testamenttaakohan koskaan kukaan ensiksi kuolleen sukulaisille mitään saadessaan kaiken käyttöönsä.