Tervalepän käsittely

Savusaunamies

Rautakauppiaat myyvät näköjään mitä tahansa tököttejä joita suosittelevat saunan seiniin. Kaupoissa on oikein ns. asiantuntijoita jotka ovat olleet maalitehtaan järjestämällä päivän mittaisella kurssilla. Kaupoista löytyy esim. Sasua ja Supia jotka ovat vesiohenteista muovivelliä. Seinät muuttuvat odotetun näköisiksi, kiitäviksi ja niiden ominaisuudet muuttuvat olennaisesti saunan perusluonteeseen kuuvasta puupinnasta joka imee ja luovuttaa kosteutta. Eikä olisi parempi tehdä seinät muovipaneeleista jos pitää muovipinnoituksesta? maalattu filmivaneri olisi myös kestävä.

Miksi kukaan ei suosittele löylyhuoneen ja lauteiden tervaleppäisten pintojen käsittelyyn esim. spriipohjaista petsiä, esim. Liberonia joka levitetään sienellä puupintoihin oman mieltymyksen väriseksi sävytettynä. Levityksen jälkeen sauna lämmitetään kerran kuumaksi jolloin kaikki hiilivedyt haihtuvat harakoille. Sen jälkeen pinnat käsitellään parafiiniöljyllä, seinät kevyemmin ja lauteet vahvemmin.

Lopputulos on jalopuun näköinen, hillitty, vettä hylkivä pinta joka ei kiillä muovilakatun näköisesti.

Lauteiden öljykäsittely pitää uusia käytön mukaan, noin kerran vuodessa.
Hanuri ei tartu lauteeseen eikä öljy hanuriin, koska se on imeytynyt puuhun.
Sitä paitsi, laudeliinat kuuluvat tyylikkääseen saunaan.

Tämä aloitus oli hieman provosoiva, tarkoitus että saisin mielipiteitä ja keskustelua onko tuo kertomani käsittely kenellekään tuttu. Mielestäni nuo polymeeritökötit eivät kuulu löylyhuoneesen, vaikkakin ne pidentävätkin puupintojen kestävyyttä ja parantavat puhtaana pysymistä.

13

5232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öklönmölkön

      Et sitten tiedä, että parafiiniöljy on yhtä lailla muovin johdannainen, sillä se on moottoriöjyn jalostamisessa syntyvä sivutuote. Kuka nyt mobiloilia lauteisiinsa levittäisi?

      • Wikisauna

        Onpa tainnut öklönmölkönin fysiikan opinnot jäädä hieman kesken polymeerien ja maaöljyjohdannaisten osalta. Toki useimmat kestomuovit ovat maaöljystä polymeroituja mutta esim. parafiinia käytetään myös sisäisesti, toisin kuin esim. lateksimaaleja ja muovilakkoja.

        "Parafiiniöljyä käytetään muun muassa lääkkeenä ihmisten ja eläinten ummetuksen hoitoon, ja myös puun öljyämiseen, esim. leikkuulaudoissa ja saunan lauteissa. Lauteita öljytessä levittäminen tapahtuu huokoisella sienellä ja ylimääräinen öljy pyyhitään pois. Öljy tukkii puun huokoset ja estää hien ja lian pesiytymisen niihin. Etenkin lautojen päät on syytä öljytä huolella. Käsittely on syytä toistaa kahdesti vuodessa".(Lähde: Wikipedia)


      • Öklönmölkön
        Wikisauna kirjoitti:

        Onpa tainnut öklönmölkönin fysiikan opinnot jäädä hieman kesken polymeerien ja maaöljyjohdannaisten osalta. Toki useimmat kestomuovit ovat maaöljystä polymeroituja mutta esim. parafiinia käytetään myös sisäisesti, toisin kuin esim. lateksimaaleja ja muovilakkoja.

        "Parafiiniöljyä käytetään muun muassa lääkkeenä ihmisten ja eläinten ummetuksen hoitoon, ja myös puun öljyämiseen, esim. leikkuulaudoissa ja saunan lauteissa. Lauteita öljytessä levittäminen tapahtuu huokoisella sienellä ja ylimääräinen öljy pyyhitään pois. Öljy tukkii puun huokoset ja estää hien ja lian pesiytymisen niihin. Etenkin lautojen päät on syytä öljytä huolella. Käsittely on syytä toistaa kahdesti vuodessa".(Lähde: Wikipedia)

        Sivistyssanakirja:
        Parafiini- eli mineraaliöljy ja petroli ovat raskaista, mutta parafiinivahaa kevyemmistä hiilivedyistä koostuvia nesteitä, esim. lampukoissa käytettyä parafiiniöljyä

        Käyttöturvallisuustiedote:
        4.1.2 Hengitys
        Jos tuotetta on hengitetty, potilas on siirrettävä raittiiseen ilmaan. Potilas pidetään lämpöisenä ja levossa.
        4.1.3 Iho
        Jos tuotetta joutuu iholle, ihoa on huuhdeltava välittömästi saippualla ja runsaalla vedellä.


    • Hala Valla

      Mä olen aina Skootan öljynvaihdon jälkeen hangannut jäteöljyt trasselilla saunan seiniin ja lauteisiin.

    • Wikisauna

      Hei, Öklönmölkön: Tunnistatko hirveän myrkyn:

      4. ENSIAPUTOIMENPITEET
      Hengitys:
      Siirrä vahingoittunut henkilö heti raittiiseen ilmaan.
      Nieleminen:
      Huuhtele suu huolellisesti ja anna riittävästi maitoa/vettä edellyttäen, että
      vahingoittunut ei ole tajuton. Älä yritä antaa nestettä tai oksennuttaa, jos
      vahingoittunut on tajuton. HUOM! Pidä vahingoittunut etäällä lämmöstä, kipinöistä
      ja avotulesta.
      Iho:
      Huuhtele heti iho saippualla ja vedellä. Riisu läpikastuneet vaatteet ja jatka
      huuhtelua.
      Roiskeet silmiin:
      Huuhtele HETI silmiä runsaalla vedellä. Pidä silmäluomet avattuina. Ota yhteys
      lääkäriin, jos ärsytys jatkuu.

      • Öklönmölkön

        Wikisauna on selvästikin parafiinikauppias, koska on ottanut herneitä nenään ja kirjoittelu alkaa mennä aiheesta sivuun.

        Parafiini on edelleenkin mineraaliöljyä, vaikka sitä kuinka puhdisteltaisiin. Sitä syntyy öljynjalostuksen sivutuotteena suuria määriä, ja markkinointimiehet ovat hokanneet, että myydäänpä sitä ihmisten saunan lauteisiin.

        Lauteet pärjäävät kyllä ilmankin, että niitä moottoriöljyillä tarvitsee sivellä.


    • vauvaöljyä

      pffftt.... Joo kaikki julmat vanhemmatkin lapsiaan lääppii tollasella hirveellä myrkkyöljyllä....

      • Ei kaikki niin tee

        Luonnonöljyt ovat parhaita vauvan iholle, sillä ne tukevat ihon luonnollisia toimintoja eivätkä synteettisten vauvaöljyjen tapaan sisällä parafiiniöljyä, joka tukkii ihon.

        Useat vauvoille markkinoidut ihonhoitotuotteet (myös apteekin perusvoiteet ) sisältävät mineraaliöljyjä, eli raakaöljyteollisuuden sivutuotetta. Mineraaliöljy on kirkas, tuoksuton, nestemäinen öljy, joka ei pilaannu helposti. Sitä muodostuu kun öljystä valmistetaan polttoainetta. Mineraaliöljy on jäteöljyä ja se on hyvin edullista. Itse asiassa sen hävittäminen on kalliimpaa kuin sen ostaminen ja sen takia se on suosittu raaka-aine kosmetiikkateollisuudessa.

        Mineraaliöljy on pääraaka-aineena monissa vauvanhoitotuotteissa, öljyissä, pesunesteissä ja voiteissa. Mineraaliöljy on vieras aine ihmiskeholle ja sillä on useita haitallisia vaikutuksia.

        Mineraaliöljy on käytännössä muovia, joka jää ihon pinnalle tukkien ihohuokoset ja hidastaen ihon kykyä poistaa kuona-aineita
        Mineraaliöljy ei imeydy, ja aiheuttaa näin riippuvuutta. Parhaiten tämän huomaa halvoista huulipuikoista: huulirasvaa on laitettava koko ajan useammin
        Imeydyttyään elimistöön se "varastaa" tärkeitä vitamiineja, joita keho ei pysty tuottamaan lisää

        Mineraaliöljyn käyttäminen suun kautta tai raaka-aineena lääkkeissä on kiellettyä.

        http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=61


    • Sauna-Vesa

      Omassa saunaremontissa löylytilan vanhat, osin alhaalta mustuneet, kuusipanelit tummensin jo aloittajan mainitsemalla "Liberon"-kuultomaalilla. Sanotaan "sprii-ohenteiseksi", mutta maalin liuotin lie kylläkin ksyleeniä tmv., päähän menee, jos ei tuuleta.

      Pesutilan katon uuden tervaleppäpaneloinnin myös käsittelin "Liberonilla". En näe mitään tarvetta muulle käsittelylle, öljylle/muovikalvolle, pigmentti riittää.

    • Ei vahaa seinään

      Unica ja puolet ohenninta. Seuraava varvi paksummalla ja kolmas samalla. Minulla on saunanseinät alkuperäisiä vuodelta 1953 ja onhan ne kuluneet ja joitakin kertoja on uudelleenlakattu näköjään melkolaille raapimatta, vain alareunasta on hiottu kunnolla. 16mm paneelia voi käyttää kiukaanlämmittämiseen. Tämä vanha on noin 30mm paksua ja se selittää asiaa aika paljon. Pontit on höylätty väljäksi jotta lämpö ja kosteusvaihtelut ei kertaannu pitemmälle ja lankku ei halkea. Tämän vanhan mallin mukaan olen itsekkin tehnyt useita löylyhuoneita ja kaikki on olleet tyytyväisiä. Nykyään tietenkin asiantuntijat tietää että menetelmä on virheellinen mutta asiakkaat on olleet tyytyväisiä, en muuta toimintatapaani. Kukapa rakentamista paremmin tunteekaan kuin viherpipertäjäfemakko vuokra kerrostaloasunnossaan.

      • Sauna on siis pyhä

        Sauna-Vesa on oikeilla jäljillä.
        Kun Liberon-käsittelyn tekee hyvin tuuletettuna ja aktiivihiilisuoja pärställä, niin homma hoituu turvallisesti. Kun saunan lämmittää kerran kunnolla, termari tapissa tai kiuas punaisena niin ihmiselle haitalliset aineet ovat huitsin avaruudessa.

        Nuo lauteet kyllä käsittelisin/olen käsitellyt useissa saunoissa jollain öljyllä. Perskannikoista hien mukana pursuava rasva on eläinrasvaa joka härskiintyy ja hapettuu, laude tummuu. Puhtaasen laudelautaan sivelty, vaikkapa se parjattu parafiiniöljy ei sisällä niin paljoa suoloja kuin hiki. Se tekee laudelaudan helpommin puhdistettavaksi. Nimittäin laudeliinat eivät perinteisesti kuulu saunaan. Ne ovat marttojen keksintöä. Toki niitä itsekin käytän.

        Jatketaan jutustelua


    • uudisrakentaja

      Sasulla, tai Supilla YHTEEN kertaan, niin ei seinät näytä lakatulta. Kahteen kertaan vedettynä tulee kamalan näköinen, paitsi jos lakatuista saunan seinistä tykkää. Voi jättää käsittelemättäkin, itse olen kahden vaiheilla..
      Parafiiniöljy on oikeaa tavaraa lauteisiin, jos niihin jotain haluaa laittaa. Huono puoli on kesävyys, eli lauteet pitäisi öljytä uudelleen ainakin jokaisen kunnon pesun jälkeen.

    • Anonyymi

      Savusaunamiehet vetää usen daegolaxia jotta saavat leppä savustetut löylykiulut täyteen paskaa.

      Juhannus rituaalina myös sauna vastat on myös ihan paskat.

      Uudet sauna vastat ja pönttö saunat dr daeg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      75
      2783
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2527
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      46
      2257
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2044
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1529
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1383
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1052
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      1034
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      836
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      824
    Aihe