Isäni kuoli hiljattain ja hänen jälkeensä jäi leski (ei ole oma äitini) sekä perillisenä yksi lapsi eli minä. Leski jää asumaan isäni kanssa puoliksi omistamaansa asuntoon ja pitää jakamattomana hallinnassaan myös koti-irtaimiston; nämä lesken oikeudet mainittu luonnollisesti lesken vaatimuksina perunkirjassa. Testamenttia ei ollut.
Irtaimisto on suht. tavanomainen koti-irtaimisto, ei mitään erityisarvokasta.. Ymmärtääkseni irtaimiston hallinta-aoikeus on nyt leskellä mutta omistusoikeus meillä puoliksi hänen kanssaan.
Ihan teoreettinen kysymys: voiko leski myydä irtaimistoa minulta kysymättä? Jos voi niin saako hän yksin pitää myös myyyntitulot? Tarvitseeko leski valtakirjan minulta, jos haluaa myydä esim. huonekaluja vapaasti minulta joka kerta asiaa kysymättä? Jos myyntituloja olisi sattumalta runsaastikin, olisiko minulla aikanaan oikeus vaatia myös puolikasta noista tuotoista, kun leskestä aika jättää?
Irtaimisto on suht. tavanomainen koti-irtaimisto, ei mitään erityisarvokasta.. Ymmärtääkseni irtaimiston hallinta-aoikeus on nyt leskellä mutta omistusoikeus meillä puoliksi hänen kanssaan.
Ihan teoreettinen kysymys: voiko leski myydä irtaimistoa minulta kysymättä? Jos voi niin saako hän yksin pitää myös myyyntitulot? Tarvitseeko leski valtakirjan minulta, jos haluaa myydä esim. huonekaluja vapaasti minulta joka kerta asiaa kysymättä? Jos myyntituloja olisi sattumalta runsaastikin, olisiko minulla aikanaan oikeus vaatia myös puolikasta noista tuotoista, kun leskestä aika jättää?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Poimittu: "Tarvitseeko leski valtakirjan minulta, jos haluaa myydä esim. huonekaluja vapaasti minulta joka kerta asiaa kysymättä?"
Tähän yo. vastaan ei ja muihin kysymyksiisi kyllä.
Näyt oivaltaneen asian ja tuon irtaimen myynnin tulisi olla lähinnä kaluston ym. uudistamista, ei lopullista hukkaamista.
Onko irtaimiston jako osituksessa tehty vain tavalla "1/2 koti-irtaimistosta" vai onko siinä eroteltu puolisoille kuuluvia omaisuusesineitä? Jos on eroteltu, leski saa omien esineidensä kanssa toimia miten tahtoo perillisiltä lupia kyselemättä.
Jos ei ole eritelty, leski saa vain hallintaoikeuden, mutta ei myyntioikeutta.
Jos kuitenkin on, kuten kerroit, että "irtaimisto on suht. tavanomainen koti-irtaimisto, ei mitään erityisarvokasta..", niin en kyllä käsitä, miksi siitäkin pitää tehdä ongelmaa. Anna lesken elää rauhassa ja tehdä koti-irtaimistolleen mitä mielii, vaikka kyse olisikin siitä ilmeisen vähäarvoisesta osuudesta, joka muodollisesti kuuluu sinulle. Tavanomaisella koti-irtaimistolla kun ei edes ole juuri mitään myyntiarvoa.
Tokihan voit sanoa leskelle, että ilmoittaisi sinulle, jos on joskus viemässä jotain irtaimistosta kierrätykseen tai kaatopaikalle, jotta sinä voisit ottaa ensin haluamasi. Kyllä hän varmaan ymmärtää, että jollain esineellä voi olla sinulle tunnearvoa, ehkä vähän rahallistakin.
Tarkennan aloittamaani ketjua.
"Ympäristön" vaikutuksesta leskellä oli mielikuva, että hänellä olisi kuolinpesään suurempi omistusoikeus kuin Perintökaari sanoo. Kuitenkin todellisuudessa olen siis ainut perillinen. Edesmenneelle isälleni lupasin, että leski saa asua entiseen malliin asunnossa loppuun saakka ja siksi leskeä rauhoittaakseni todellisuudessa tein hänelle valtakirjan, jossa annoin hänelle luvan käyttää tai myydä hallinnassaan olevaa irtaimistoa miten haluaa, minulta lupia kysymättä.
Meillä on muutenkin hyvät välit leskivanhuksen kanssa ja koetan auttaa häntä mahdollisuuksieni mukaan. Irtaimiston omistusoikeudesta lesken poismenon jälkeen pidän kiinni, se on velvollisuuteni omia perillisiäni kohtaan eikä asia rajoita lesken elämää millään tavalla. Irtaimistolla on leskelle tietenkin myös muistoarvo, rahallinen arvo vähäinen asunnon arvoon verraten. Itselläni nyt ei tuolle irtaimistolle tai edes osalle siitä tarvetta tällä hetkellä olisikaan.
Hän oli kuitenkin tuttavien kanssa käynyt lakimiehen luona esittelemässä perukirjaa sekä muita asiaan liittyviä dokumentteja, kuten tuota valtakirjaa jonka sisältöä hän ei sittenkään itse ymmärtänyt. Paperit oli tietenkin tarkalleen oikein laadittu, perukirjan kopiota käytin ennen verottajalle viemistä. Oikeusaputoimistossa ja varsinainen perukirja kävi vielä Maistraatissa osakasluettelon vahvistamista varten.
Sain sitten asianajajalta lesken ja asianajajan allekirjoittaman kirjeen, jossa selvitettiin, että leski ei ymmärrä valtakirjan sisältöä ja peruu sen!
Eli käytännössä siinä kumottiin valtakirja, jonka nimenomaan leskeä rauhoittaakseni annoin hänelle! Ja asianajajan hintapyyntö tuosta kirjeestä oli ollut n. puolet tekemämme perukirjan kustannuksesta - joka perukirja tosin oli melko edullinen kun sen laatinut asiantuntija EI ole lakimies ;-)
Näin helposti siis vanhukselta saadaan revityksi löysää rahaa! Olen sitä mieltä että jos minä een valtakirjan toiselle, niin sen voin kumota tai perua vain minä, ei kukaan asianajaja kirjeellään. Mutta mikä ihmeellisempää, asianajaja olisi halvemmalla voinut kertoa leskelle, että valtakirjan peruuttaminen tai kumoaminen onnistuu yksinkertaisella havaintoesityksellä eli repimällä se paperi kappaleiksi! Olisi voinut mainita senkin, että valtakirjaa ei ole mikään pakko käyttää, ainut kappalehan siitä leskellä oli ...
Tavallisille jurpoille, kuten sinun tapauksessasi isäsi leskelle, muutamat keskeiset asiat ovat täysin käsittämättömiä. Juristin, ja vieläpä keskivertojurpon mielestä uskottavan juristin on usein väännettävä rautalangasta seuraavien käsitteiden sisältö:
1. Omaisuuden erillisyyden periaate
2. Omistusoikeus
3. Hallinta- tai käyttöoikeus
Nämä lesket ei yleensä ymmärrä kaikista keskeisintä asiaa, eli omistusoikeutta. Ne ei ymmärrä sitä, että usein perillisen omistusoikeus syntyy perittävän kuoleman seurauksena, eikä vasta lesken kuoleman seurauksena. Kun perillisen omistama omaisuus usein jää lesken hallintaan, lesket tuppaavat luulemaan sitä omaksi omaisuudekseen ja tekevät sille mitä tykkäävät.
Toi on muuten niin totta. Monesti leskille tulee yllätyksenä se että ne käyttävät muiden omistamia tavaroita.
Eikä lesken tarvitse olla vanhus eikä kouluttamaton kun tuollaisia luulee tai haluaa luulla.
Oli eräs tapaus jossa leski oli 60v ja koulutukseltaan kirjanpitäjä joten ei ollut vanhuudenhöperö ja oli tottunut käsittelemään rahoja ja omaisuuksia joten käsitteet piti olla selvillä.
Mutta siitä huolimatta alkoi tapella kun ei saanut "käyttää" pesän rahoja eikä myydä omaan piikkiin pesän pörssiosakkeita.
Niin ja otti nokkiinsa kun joutui maksamaan pesälle perunkirjoituksessa pimittämänsä huomattavan summan rahaa.
Jopa vainajan viimeiset sairaskorvaukset olivat hänen mielestä hänelle kuuluvaa tuloa.
Taisi meidän tapauksessa ahneus tehdä leskestä höperön.