Taloyhtiössämme on jo pidemmän aikaa asustellut nuorehko mieshenkilö, joka on elellyt suorastaan epäilyttävän hiljaa omissa oloissaan. Viime viikolla päätimme selvittää miksi. Tämä nuorukainen on aina pitänyt verhoja tiukasti ikkunoissaan (mikä jo sinällään kertoo epäilyttävästä elämäntavasta), joten jouduimme kurottelemaan noin puolitoista metriä paloportailta asunnon ikkunoihin. Tiedustelijamme olikin pudota portailta havaitessaan verhojen välistä täysin alastoman miehen! Tämä nuorukainen lienee jonkin sortin viuhahtelija, kun julkeaa näyttäytyä tällä lailla omassa asunnossaan, ja vieläpä meidän ikiomassa taloyhtiössämme! Tätähän on voinut jatkua ties kuinka kauan meidän tietämättämme.
Viuhahtelija taloyhtiössämme
9
2247
Vastaukset
- Mies
Olen verhojeni välistä huomannut naapurini tuijottavan minua verhojensa välistä. Kaikenlaisia hulluja sitä naapuritalossa asuukin.
- Minäkin
itse pidän verhoja kesällä ainakin ettei tule kämppä liian kuumaksi ja toinen syy on se
ETTÄ EN PAHEMMIN VAATTEITA JAKSA LAITTAA SUIHKUN JÄLKEEN JOTEN senkus kattelet, siksi mulla ne verhot siinä on edessä ettei ihan heti näkyis.
eikös omassa asunnossa voi olla miten haluaa ja vielä verhot edessä niin siitä ainoastaan uteliaat naapurit näkee jos roikkuu paloportailla tirkistelemässä.
Mun neuvo teille.. kokeilkaa itekin ottaa joskus vaatteet pois kuumana kesäiltana ja hyvältä tuntuu farkkuihin ja villapaitaan verrattuna:)
en usko että yhtä uteliaita naapureita löytyy ketä teitä haluaisi tirkistellä joten saatte olla rauhassa:) - provo
Siis tätä ei varmastikaan ole kirjoitettu tosissaan, eihän?
- pilkun
Provo tietenkin. Sitä paitsi viuhahtelijaksi kutsutaan henkilöä, joka juoksee alasti julkisella paikalla; joskus on viuhahtelija nähty esim. jalkapallo-ottelussa. Kotona nakuilu ei ole viuhahtelua.
- Molly
Hirveää! Toivottavasti saatte nopeasti tuon viuhahtelijan kuriin. Eihän tuollainen ole ollenkaan soveliasta, onneksi huomasitte asian. Ei omassa asunnossa nyt ihan sentään viuhahdella saisi. Herranjestas.
- ihmettelevä
Eikö teilläkään ole muuta tekemistä, kuin kytätä naapuria. Ensiksi teitä voisi syyttää jo kotirauhan rikkomisesta.Ei missään järjestyssäännöissä sanota, että omassa kotona ei saa olla alasti. Eikös se ollut kyseiseltä henkilöltä viisaasti tehty kun piti ikkunaverhoja kiinni, eikä halunnut näytellä itseään. Kaikenlaisia allergioitakin on, mitä jos hänellä on jokin iho ongelma ja vaatteita on hankala pitää. Te olitte nyt ne "vialliset" ihmiset kyyttäämällä toisen ikkunalla. Olikohan tämä edes tositarina, vai voiko joku olla tosiaan noin utelias?
- Kerberos
Jos joku haluaa olla pallit paljaana omassa kotonaan verhot edessä se ei kuulu paloportailla kiikkuville tirkistelijänaapureille hevonkakkaa. Kyttääjät.netistä lisää vinkkejä kerros- ja pientalokyttäämiseen teille.
Viuhahtelija on julkisilla paikoilla alastomana juoksenteleva henkilö ja se taas on yleisestikin paheksuttava tapa myös lainsäädännössä. - No Haloo!
Taidat olla melkoinen tosikko. Ei kai kukaan voi oikeasti provosoitua tollasesta läpästä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389