Koska olen ilmeisesti surkea oppilas. Keskiarvo on muistaakseni 8,0-8,2. Tulen tälläisestä keskikokoisesta lukiosta minne piti olla vähintään 7,0 keskiarvo, itse pääsin sinne ihan heittämällä 8,3 keskiarvollani :/ Luulin olevani ihan hyvä.
Olen kyllä hyvä ja lahjakas joissain aineissa, kuten historiassa ja kuviksessa, kaikki kurssit ovat 10. Lisäksi olen ysin oppilas äikässä, ussassa, psykologiassa, enkussa ja saksassa (ja näidenkin joukossa on muutama 10 :D)
Mutta sitten keskiarvoani huonontavat ihan jumalattomasti lyhyt matikka (6), josta en älyä sitten yhtään mitään, kuten myös fysiikka, kemia ja bilsa (nekin 6) :/ Muissa aineissa olen sitten sellainen kahdeksikon oppilas.
Kaikki kaverini ovat tosi hyviä koulussa, niillä on kaikilla jokin 9,0 keskiarvo. Ärsyttää olla huonompi. Ja sitten ahdistaa kun ne angstaa etteivät HE pääse mukamas opiskelemaan minnekkään. Voi siinä toki niinkin käydä, mutta tuskin minunkaan mahdollisuudet on silloin yhtään paremmat.
Tahdoin yliopistoon lukemaan psykologiaa, mutta sitten sain opolta kuulla että sinne pääsee vain 5% sisään ja pääsykokeissa kysytään lähinnä jotain todennäköisyyslaskentaa. Unelmat lensi romukoppaan. Ja psykologia on muutenkin kamalan suosittua ja miten minä pystyisin kilpailemaan noitten pääkaupunkiseudun huippulukioiden oppilaita vastaan? Yliopistoista saan tuskin edes unelmoida.
Yritän jankuttaa itselleni, että jos teen tarpeeksi töitä niin minusta voi tullakkin jotain, mutta juuri nyt se tuntuu niin kamalan vaikealta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
yliopistoon ei ole sen vaikeampi päästä kuin lukioonkaan.
ketään ei kiinnosta mistä lukiosta olet, sillä ei ole mtn väliä
trolli vai tosissaan? ensinnäkin mitä oikee voivottelet päättötodistuksen keskiarvolla täällä, jos yliopistoon olet hakemassa. he eivät kysele millään sen keskiarvoa joten päättötodistuksessa voit pyyhkiä vaikka perseesi tai käyttää takan sytykkeenä.
ja niihin pääsykokeisiin pitääkin lukea erikseen. ei kaikkialle pääse vain pelkällä lukiotaidoilla.
siis psykan pääsykokeissa painotus olisi muka matikalla?
noh sussa ois varmaan muutenkin ainesta humanistiksi jos ei sit muuhun.
mutta jos olet tuollainen toivoton luuseri niin et ainakaan pääse minnekään, se on fakta.
Ei, sitä vaan että kai se nyt kertoo jotain mun tasosta. Ja mulle on sanottu, että tolla keskiarvolla ei yliopistoon pääse (eli siis en tarkoita että he katsoisivat siellä sitä keskiarvoa, vaan sitä etten ole tarpeeksi "tasokas" tai lahjakas tai jotain)
Joo, niin mustaki tuntuu etten mä mihinkään pääse. Siwan kassaks jos sentään (en varmaan sinnekkään pääse koska olen niin toivoton luuseri)
Minkäs sille voi jos ihmisen mitta mitataan nykyään akateemisella menestyksellä. Vähemmästäkin ahdistaa.
kuka on kertonut ei tiedä mistään mitään. itselläni tulee olemaan 7,8 keskiarvo ja todellakin haen yliopistoon ja sisään aion päästä.
sun pitää vaan panostaa kirjotuksiin (jos on vielä mahdollista) JA PÄÄSYKOKEISIIN! pääsykokeisiin on vielä reilusti jopa aikaakin.
toki ehkä jotkut tampereen ja helsingin (isot ja suositut yliopistot) voit unohtaa, tai niin minä ainakin teen, koska yo-kirjoitukset eivät ole menneet niin hyvin. lisäksi olen jättänyt fysiikan lukematta kokonaan mutta silti aion hakea tekniikan puolella yliopistoon jossa vaaditaan pääsykokeissa fysiikan ja/tai kemian tietämystä, minä sitten luen ne kirjat kotona ja opettelen itse. näin sinunkin pitää tehdä. ei muuta kuin tilastokirjat käteen ja lukemaan.
ja muista vain n. 30% hakijoista pääsee ekalla kerralla sisään. siihen nimimerkkinikin viittasi salakavalasti.
No joo, yläasteella opo ehdotti amista, lukion keskiarvo kasin pintaa ja kauppis ja oikis (Helsinki) käyty. Pääsykokeet on ainoa mikä merkitsee, jos äly ja motivaatio riittää. Eikä edes tässä järjestyksessä ;)
Psykologia on erittäin suosittu aine ja tilastomatsku kyllä rankkaa jyvät akanoista pääsäreissä. Kannattaa käydä vähintään kokeilemassa pääsykokeita, mutta jos et pääse sisälle, niin käy esim. tilastomatikkaa (/psykologiaa) avoimessa yliopistossa. Jos pääset seuraavana vuonna yliopistoon, niin saat avoimen opinnot luettua tutkintoosi. (Sille, joka epäili matikan arvoa psykan pääsykokeissa: esim. Tänä vuonna pääsykoekirjallisuutena on tilastomatematiikan kirja, tilastomatikkan lisämateriaali ja psykologiasta artikkelikokoelma)
Jos matikka tuntuu haastavalta, niin kannattaa ehkä miettiä muita vaihtoehtoja/varavaihtoehtoja. Miten olisi esim. historia yliopistossa?
Mietin ihan alunperin itseasiassa historian opiskelua, mutta sitten ainoo ammatti mitä mulle ehdotettiin oli historian opettaja ja en tosiaankaan haluaisi olla opettaja, mutta pitää kattoo jos sieltä löytyis jotain itselle sopivaa :)
Jos humanisti haluaa esimerkiksi yliopistotutkijaksi, ei riitä, että on opinnoissaan hyvä, pitää olla äärimmäisen hyvä ja muutenkin aktiivinen. Lisäksi on avuksi, että on omaperäisiä ajatuksia, jotka ovat ainakin hieman ristissä vakiintuneen ajatuskannan kanssa, vrt. Teemu keskisarjan näkemykset Raatteen tien taisteluista.
Mitä ihmettä? Oma lukion keskiarvoni alkoi seiskalla ja silti yliopistolla oikiksessa pyörin. Monet alat ovat samanlaisia kuin oikis, eli niihin mennään käytännössä vain ja ainoastaan pääsykokeen perusteella. Eli jos keväällä jaksaa lukea helvetisti, niin portit aukeavat. Jos yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat, eikä lukeminen pelota voin kyllä suositella oikistakin.
Niinpä! Minulla keskiarvo 6.4 ja pitkässä matikassa I (ylimääräisenä)...Opiskelupaikka myös yliopistossa. Luet pääsykokeisiin, todistuksilla ei ole merkitystä yliopistoon haettaessa!
Jos yliopistoon/AMK:n menet, niin kannattaa valita se ala sen perusteella millä alalla riittää töitä!
Tänäkin vuonna valmistuu monta insinööriä työttömäksi, jopa sellaisiksi että eivät pääse tekemään ikinä oman alan hommia!
Vielä varmempi työttömyys odottaa psykologian kandeja ym. muita
Tosi hienoa käydä 4v amk:ta tai 6v yliopistoa, ja huomata että joudut menemään amikseen opiskelemaan, että saat uuden ammatin mihin pääset töihin :DDDD