Luin useampi vuosi takaperin yhden mieleenpainuneen kirjan, joka oli aika romanttinen ja ehkä eroottinenkin. En muista yhtään kirjan nimeä, en painanut sen kummemmin mieleeni. Muistikuvatkin ovat hataria, mutta haluaisin saada kirjan nimen taas tietooni.
Muistan kirjassa olleen useampi "tarina", olisikohan ollut 3-5. Saattoi siis, että kyseessä oli joku kokoelma, pokkarina se mulla oli. Parhaiten muistan tarinan, joka kertoi muistaakseni naisesta joka asui jossain lämpimässä paikassa (tai oli siellä lomalla) ja hän rakastui/ihastui mieheen (joka oli mielestäni surffiopettaja tms.). Heillä oli kaikenlaisia mutkia matkassa, mutta lopulta löysivät toisensa.
Yksi tarinoista puolestaan kertoi naisesta, joka muutti miehen luokse asumaan. En ymmärtänyt silloin ihan täysin miksi, mutta tuttuja siis eivät alunperin olleet. Naiselle alkoi palajastua pikku hiljaa asioita miehestä, joka asui erittäin hulppeassa talossa. Lopulta hekin päätyivät yhteen.
Tämän tyyppisiä tarinoita siis kyseises kirjassa muutamia. Tiedän, että tuntemerkit ovat haparat, mutta koitanpa silti onneani. Olisin todella kiitollinen, jos joku osaisi hieman kertoa mistä kirjasta (vaiko kokoelmasta?) on kyse! :)
Mikä on tämän romanttisen kirjan nimi?
epätoivoinen
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2709965IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3197149Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?851873Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1141563Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61471- 1091181
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751139Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin47946Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus24810MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312752