Aina pidetään itsestään selvyytenä että elatusmaksujen maksaja (useimmuten isä siis) haluaisi aina luistaa maksamisesta ja lasten tapaamisesta ja mahdollisuudesta olla osa heidän elämäänsä?
Kun äidin ja isän yhteiselo ei sujukaan, usein päädytään eroon. Tällöin useimmiten päätetään lasten asumisen kohtalo, joka määrittelee myös sen kuka maksaa ja kenelle. Maksamisesta on olemassa oikeusministeriön antama suositus, jonka mukaan lasketaan summan koko ja siitä yhdessä sovitaan mitä maksetaan, sekä mitä muuta etävanhempi maksaa(tai vain tuo elatusmaksu), esim erityisiä harrastuksia, ylimääräisiä vakuutuksia, opiskelun aikaisia kirjakuluja yms. Ja näistä tehdään sopimus joka on lainvoimainen, sovitun maksun maksaja on velvollinen sovitun summan maksamaan ja tapaamiset joista on sovittu, hoidetaan sovitustu.
Tässä kaksi aikuista voi tarpeen mukaan vaihtaa sovittuja viikonloppuja keskenään, eikä missään kielletä etävanhempaa tapaamasta lastaan muulloinkin mikäli se sopii myös lähivanhemmalle ja lapselle.
Etä osallistu lapsen elämän kustannuksiin sovitulla sullamma, yhteiskunta antaa lähille korotettua lapsilisää ja huomioi lapset mm asumistuessa.
Täällä tuntuu olevan kirjoituksista päätellen jatkuva valutus siitä että etä maksaa juuri ja juuri sovitun summan, mutta ei kustanna polkupyörää tai harrastuksia tai hanki luokseen lapsellen omia sadevaatteita luokseen. Usein myös etälle ei haluta antaa muuta kuin se paperissa sovittu tapaaminen. Eli ei se aina ole etän halusta tavata vaan lähin halusta mahdollistaa se. Mutta jos sattuu tapaamisten ulkopuolella lapsi tarvitsemaan esim kyytiä harrastuksiin eikä se lähille sopisi kitenkään sillä hetkellä, etän kuljetus kyllä sopii.
Tälle ei myöskään suotaisi uutta elämää uuden kumppanin kanssa vaan jänen pitäisi elää yksin kunnes lapset ovat aikuisia.
On totta etteivät kaikki etät esim tapaa lapsiaan säännöllisesti, onko mietitty syytä? Miten usein ja paljon hän oli lasten kanssa heidän valveillaolostaan kun vielä oltiin kokonainen perhe? Veikö esim työ tätä aikaa lapsilta ja tuolloin vapaata oli esim arkisin päivällä, aikana jolloin nykyelämässä lapsi on koulussa tai päiväkodissa.
Lähipiirissäni on useita eronneita perheitä, on yksinhuoltajia, on yhteishuoltajuuksia, on niitä joilla elämä sujuu eronkin jälkeen hyvin ja lapset saavat nauttia onnellisesta elämästä pääasiassa lähin luona mutta myös vuoroviikonlopuin etän luona. On niitä joissa lähi haluaa etältä rahaa milloin mihiniin lapsen tarpeeseen, jopa niihin joitka elareilla pitäisi kustantaa, on niitä joissa etän elämä on työn vuoksi kaukana lapsesta ja tapaamiset tästä syystä hieman harvemmassa. On myös muutama yksinhuoltaja joka ei ole voinut kohtaloonsa vaikuttaa koska on tullut yh:ksi leskeyden myötä. Nämä vastaavat täysin yksin lapsistaan, usein oikeasti 24/7 koska tätä etää ei ole.
Ajatukseni siis oli että kuten erossa, myös eron jälkeen, syitä ongelmiin löytyy molemmista vanhemmista useimmiten. Pitää miettiä mitä vaatii ja mitä on sovittu. Lähivanhemmalle yleensä jää se rooli jossa hän on enemmän osana lasten elämässä ja joutuu myös omista rahoistaan kustantamaan lasten elämää, ei vain elareiden ja yh-korotusten kautta eikä etät läheskään aina välttele tapaamisia ja yleensä maksavat sen mitä on paperiin krjattu ja vahvistettu.
Kaikkiaan, lapselle on parasta kun tavatessaan vanhempansa hilmaa tämän olevan onnellinen, silloin lapsikin saa tapamisessa enemmän itselleen ja hälläkin on asiat olosuhteet huomioiden hyvin.
Kun äidin ja isän yhteiselo ei sujukaan, usein päädytään eroon. Tällöin useimmiten päätetään lasten asumisen kohtalo, joka määrittelee myös sen kuka maksaa ja kenelle. Maksamisesta on olemassa oikeusministeriön antama suositus, jonka mukaan lasketaan summan koko ja siitä yhdessä sovitaan mitä maksetaan, sekä mitä muuta etävanhempi maksaa(tai vain tuo elatusmaksu), esim erityisiä harrastuksia, ylimääräisiä vakuutuksia, opiskelun aikaisia kirjakuluja yms. Ja näistä tehdään sopimus joka on lainvoimainen, sovitun maksun maksaja on velvollinen sovitun summan maksamaan ja tapaamiset joista on sovittu, hoidetaan sovitustu.
Tässä kaksi aikuista voi tarpeen mukaan vaihtaa sovittuja viikonloppuja keskenään, eikä missään kielletä etävanhempaa tapaamasta lastaan muulloinkin mikäli se sopii myös lähivanhemmalle ja lapselle.
Etä osallistu lapsen elämän kustannuksiin sovitulla sullamma, yhteiskunta antaa lähille korotettua lapsilisää ja huomioi lapset mm asumistuessa.
Täällä tuntuu olevan kirjoituksista päätellen jatkuva valutus siitä että etä maksaa juuri ja juuri sovitun summan, mutta ei kustanna polkupyörää tai harrastuksia tai hanki luokseen lapsellen omia sadevaatteita luokseen. Usein myös etälle ei haluta antaa muuta kuin se paperissa sovittu tapaaminen. Eli ei se aina ole etän halusta tavata vaan lähin halusta mahdollistaa se. Mutta jos sattuu tapaamisten ulkopuolella lapsi tarvitsemaan esim kyytiä harrastuksiin eikä se lähille sopisi kitenkään sillä hetkellä, etän kuljetus kyllä sopii.
Tälle ei myöskään suotaisi uutta elämää uuden kumppanin kanssa vaan jänen pitäisi elää yksin kunnes lapset ovat aikuisia.
On totta etteivät kaikki etät esim tapaa lapsiaan säännöllisesti, onko mietitty syytä? Miten usein ja paljon hän oli lasten kanssa heidän valveillaolostaan kun vielä oltiin kokonainen perhe? Veikö esim työ tätä aikaa lapsilta ja tuolloin vapaata oli esim arkisin päivällä, aikana jolloin nykyelämässä lapsi on koulussa tai päiväkodissa.
Lähipiirissäni on useita eronneita perheitä, on yksinhuoltajia, on yhteishuoltajuuksia, on niitä joilla elämä sujuu eronkin jälkeen hyvin ja lapset saavat nauttia onnellisesta elämästä pääasiassa lähin luona mutta myös vuoroviikonlopuin etän luona. On niitä joissa lähi haluaa etältä rahaa milloin mihiniin lapsen tarpeeseen, jopa niihin joitka elareilla pitäisi kustantaa, on niitä joissa etän elämä on työn vuoksi kaukana lapsesta ja tapaamiset tästä syystä hieman harvemmassa. On myös muutama yksinhuoltaja joka ei ole voinut kohtaloonsa vaikuttaa koska on tullut yh:ksi leskeyden myötä. Nämä vastaavat täysin yksin lapsistaan, usein oikeasti 24/7 koska tätä etää ei ole.
Ajatukseni siis oli että kuten erossa, myös eron jälkeen, syitä ongelmiin löytyy molemmista vanhemmista useimmiten. Pitää miettiä mitä vaatii ja mitä on sovittu. Lähivanhemmalle yleensä jää se rooli jossa hän on enemmän osana lasten elämässä ja joutuu myös omista rahoistaan kustantamaan lasten elämää, ei vain elareiden ja yh-korotusten kautta eikä etät läheskään aina välttele tapaamisia ja yleensä maksavat sen mitä on paperiin krjattu ja vahvistettu.
Kaikkiaan, lapselle on parasta kun tavatessaan vanhempansa hilmaa tämän olevan onnellinen, silloin lapsikin saa tapamisessa enemmän itselleen ja hälläkin on asiat olosuhteet huomioiden hyvin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta tuo tekstisi, ainoastaan en itse tunne eroperheitä joilla hyvin pyyhkii ja tapaamiset on sopuisia. Noita kusipäismallisia tiedän monta.
Pakko oli myös peilata itseeni tuota niin kaunista tekstiä. Aloitan tuosta, että etät eivät tapaa lastaan säännöllisesti, ja että mistäköhän johtuu, ja paljonko vietti aikaa ennen kun vielä oltiin kokonainen perhe? Siihen tyssäsi, emme koskaan ole olleet kokonainen perhe. Emme asuneet saman katon alla, vaikka mies toki väittikin niinjopa kirkkain silmin oikeudelle. Mies toki käveli mielellään kotiini, käytti talon tavaroita,(rikkoi suuttuessaan paiskomalla seiniin, eikä korvannut) söi kaapista ja omasta mielestään asuikin siis. Ainoa asia jota ei tehnyt oli se, ettei koskaan maksanut mitään, ei ruokia, ei vastiketta, ei sähköä, ei puhelinta, ei vakuutuksia, ei vesiä, ei yhtään mitään. Eli vaan siivellä. Eikä hänellä ollut avaintakaan. Henkikirjansa oli salaa siirtänyt nurkkiini, eikä suostunut niitä poiskaan siirtämään.( Pois siirto kesti vielä yli puolivuotta avioeron saannista.) Oikeasti oli ollut koko ajan vuokralla toisaalla, vaikkei sen olisi halunnut paljastuvan, mutta helppohan minun oli se todistaa ja ihan kirjallisesti oikeudelle.
Oikeus sitten myöhemmin päätti, ettei ollut asunut, kun ei ollut ainuttakaan maksettua laskua mistään näyttää noilta vuosilta ja eron sain kahdessa kuukaudessa. Lisäksi oikeudessa oli henkilöitä todistamassa kuinka he olivat kyseiseltä henkilöltä turpaansa saaneet (lapsia, omia ja naapurin)
Vielä avioerohakemusen tapaamisoikeusosioon oli laittanut vaatimukseksi että koska oli selvää että lapsi jää minulle, hän vaatii, täyden tapaamisoikeuden lapsen kotona päivittäin. Ja jos tämä ei siis sopisi, niin kakkosvaihtoehtona oli sama mutta, niin että toinen osapuoli (minä) sitten poistuisin tapaamisten ajaksi. Kolmas hänen vaihtoehtonsa oli sitten viikko-viikko tapaamiset.
Kuinka ollakkaan mikään näistä ei mennyt oikeudessa läpi, ja viranomaisen valvotut tapaamiset oikeus myönsi. Yksinhuotajuuskin tuli, kun oikeus totesi henkilön puhuvan niin paljon muunneltua totuutta että hänen kanssaan on "haastavaa" kommunikoida.
Eron jälkeen sitten alkoi muunlainen kiusaaminen. Siitä saisi kirjoitettua kirjan.
Arvaappa pyydänkö tältä henkilöltä rahaa mihinkään lapsen asiaan?
Eivät juuri tapaa lapsen kanssa, lapsi ei halua tavata. Ihan olen 24/7 yksinhuoltaja Lapsi on ottanut kannan ettei halua tavata. Enkä minäkään halua olla missään tekemisissä kyseisen henkilön kanssa. Emme puhu hänestä kotona lainkaan (minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin olen hiljaa)
Itse olen huomannut etteivät tietenkään eronneet vanhemmat mielellään näitä kipeitä asioita jauha, mielummin mennään iloisena ja menestyvinä eteepäin, mikä hyvä onkin. Sitten vasta kun hieman tunnetaan niin avaudutaan enemmän, ja kyllä se vaan hämmästyttävän usein se likaviemäri sieltä sitten kuitenkin löytyy. Erot eivät ole nättejä. Eivät ihmiset eroaisi hyvistä ja reiluista puolisoista. Pitää olla vikaa ja rajusti.
Loppukommenttina pitää vielä sanoa, että vaikka vain minimit on määrätty, niin silti elatusmaksuja on rästissä. Ehkäpä muilla menee paremmin?
Mitäpä tuohon lisäämään. Paljonhan ihmiset yleistävät asioita,itse kuitenkin puhun ja kirjoitan tännekin vain siltä kokemuspohjalta joka omalle kohdalle on sattunut.
Meillä ei isä maksa elatusmaksuja eikä ole oikein koskaan tavannut sopimusten mukaan mutta mitään en sen varaan ole laskenutkaan. Tapaa lasta jos tapaa ja jos lapsi ei halua niin sitten ei halua(meillä siis murrosikäinen).
Tiedän mitä lapseni kuluttaa ja mitä tarvitsee,sen mukaan lasken menot. Jos isä joskus jotakin lapselle ostaa niin kiva juttuhan se on mutta sen varaan en hankintoja laske.
Kai se on ennakkoluuloja ihan samallalailla kuin sekin että suurihameinen nainen aina käyttäisi tasku-alennusta. Ihmisiähän kaikki on, yksilöitä.