hyytävän kylmät
kyyneleet valuvat,
kiemurtelevat
omantunnontuskaisessa
sohjossa
tapaamatta pohjaa
tunnistettavaa aluetta,
johon tunnen vetoa,
kun ne tunkevat
luonnollisen imelänä
ja vaikeasti määriteltävänä
hämähäkinseittimäisen
pienenä kosketuksena
pimeään koloonsa
hokien sanoja,
auringossa vaaleaksi
haalistuneita, jotka
ovat puhuneet itsensä
umpioon
käyttökelvottomiin hetkiin
tuuliin, jotka
tulevat ja menevät,
keimaillen levittäytyvät
huolettomina hymyinä
huulillemme
pesiytyvät
kuten sadetta
emme kykene kieltämään
kastelemasta
heikkouksiamme
emme kykene
peittelemästä
tyhjien ajatusten
todellisen ja
epätodellisen
tuolla puolen
hiljaisuus ja
tyyneys,
merestä rantautuvat
aallot
jättävät häivähtävän
hetken ohjakset
kauneudelle
lempeästi tuikkiville
kyynelsilmille
lämmön laskeutuessa
kaipuun lintuna
kohti yhtä
ainoaa vuodenaikaa
seuran puutteesta
johtuvaan yksinäisyyteen,
tuskan herättämään
päiväpuoleen
yöpuolen haukotellessa
levottomuutensa ja
kuoriessa pintansa
sipulin lailla
kumartamatta kasvojaan
kuulle,
näyttämättä haavojaan
auringolle
ja kuinka posket
painuvatkaan ikävästä,
kokoavat jäsenensä
ja hajoavat tulessa
polttavassa tulessa
sisällä sielun
sopukoissa,
siellä missä
elämän siemen asuu
siellä missä
kuparista tehdään
laivoja purjehtia
aavan meren
tuolle puolle
ennen kuin
aamunkoi telkeää
tuulet ja ovet
taipuu iltaan ja
kutsuu levotonta
tyttöä
epätoivonsa kadottamaa
pakenijaa
kirjoittamaan mielikuvituksensa
kirjan
harhan, jossa
nainen rakastaa vain
miestä
ja saa ristin
selkäänsä,
löytämällä toisensa
jolloin menetät
kahdesti sen
mikä onnen näkynä
loistaa sokeille silmille
sen
mitä sä pelkäät?
ja
sen
mitä sä kaipaat?
http://www.youtube.com/watch?v=_xkOIqemtVI
kyyneleet valuvat,
kiemurtelevat
omantunnontuskaisessa
sohjossa
tapaamatta pohjaa
tunnistettavaa aluetta,
johon tunnen vetoa,
kun ne tunkevat
luonnollisen imelänä
ja vaikeasti määriteltävänä
hämähäkinseittimäisen
pienenä kosketuksena
pimeään koloonsa
hokien sanoja,
auringossa vaaleaksi
haalistuneita, jotka
ovat puhuneet itsensä
umpioon
käyttökelvottomiin hetkiin
tuuliin, jotka
tulevat ja menevät,
keimaillen levittäytyvät
huolettomina hymyinä
huulillemme
pesiytyvät
kuten sadetta
emme kykene kieltämään
kastelemasta
heikkouksiamme
emme kykene
peittelemästä
tyhjien ajatusten
todellisen ja
epätodellisen
tuolla puolen
hiljaisuus ja
tyyneys,
merestä rantautuvat
aallot
jättävät häivähtävän
hetken ohjakset
kauneudelle
lempeästi tuikkiville
kyynelsilmille
lämmön laskeutuessa
kaipuun lintuna
kohti yhtä
ainoaa vuodenaikaa
seuran puutteesta
johtuvaan yksinäisyyteen,
tuskan herättämään
päiväpuoleen
yöpuolen haukotellessa
levottomuutensa ja
kuoriessa pintansa
sipulin lailla
kumartamatta kasvojaan
kuulle,
näyttämättä haavojaan
auringolle
ja kuinka posket
painuvatkaan ikävästä,
kokoavat jäsenensä
ja hajoavat tulessa
polttavassa tulessa
sisällä sielun
sopukoissa,
siellä missä
elämän siemen asuu
siellä missä
kuparista tehdään
laivoja purjehtia
aavan meren
tuolle puolle
ennen kuin
aamunkoi telkeää
tuulet ja ovet
taipuu iltaan ja
kutsuu levotonta
tyttöä
epätoivonsa kadottamaa
pakenijaa
kirjoittamaan mielikuvituksensa
kirjan
harhan, jossa
nainen rakastaa vain
miestä
ja saa ristin
selkäänsä,
löytämällä toisensa
jolloin menetät
kahdesti sen
mikä onnen näkynä
loistaa sokeille silmille
sen
mitä sä pelkäät?
ja
sen
mitä sä kaipaat?
http://www.youtube.com/watch?v=_xkOIqemtVI
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toffeeta. Tämä runo. Päältä suolainen, sisältä pehmeä :))
Kaipaus ja pelko kulkee käsi kädessä aina silloin tällöin. Ihan niin kuin toivo ja ahdistuskin.
Onko herralla kenties lomaa kun ilmat on näin kauniit?
Kiitos Miina, juu loma parhaimmillaan ja puolet onnistuneesti takana...toivotaan, että jatkuu samalla kaavalla ja sitä toivotaan kaikille riippumatta onko lomia tai kutsuuko työ.
Hyytävään kylkmyyteen olit onnistunut
peittämään aivan älyttömän tunnekuohun.
Runosi ovat arvoituksellisia koska et seuraa sitä "punaista lankaa" ja
ihmettelen suuresti että saat pysymään runosi koossa jo niiden pituuksien? johdosta.
En voi olla ihailematta sanojen käyttöäsi enkä tiedä aina tulkitsenko runosi
oikein (siis mitä haluat niillä kertoa)
Jokainen kai muodostaa omat mielikuvansa runoista, mä luen runojasi yrittäen eläytyä niihin ja voin sanoa että lukuelämyksiä ovat, kuten tämäkin!
Taas vie mies sanoja miten haluaa vai vievätkö sanat sittenkin miestä... Niin tai näin, hienoa jälkeä syntyy aina. Ei pettänyt tämäkään.
Vielä yksi pitkä pakerruspäivä pitäisi jaksaa. Hyvää viikonloppua!
Kiitos teille Liona ja Ich bin kauniista sanoistanne. Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua.
Tarvitset pillluhierontaa, se rauhoittaa levottomuutesi.
Sitä saa kuka vaan aamuin illoin, mutta tekstejä tulee ainoastaan kerran viikossa. Todellinen luomistyö on sitten taas vaikeaa, kun on vaan yksi vapaapäivä viikossa?