Tuosta perintöverosta vielä. Jos esim. kiinteistön arvo on alakanttiin perukirjassa ja haluaisin, että myyntivoitosta sitten verotetaan jos voittoa syntyy, niin voiko pyytää että verotetaan perikirja-arvosta.
Kyse on noin 35 vuotta sitten ostetusta kiinteistöstä ja perunkirjoittaja on merkinnyt samat arvot kuin toisen aviopuolison perukirjassa on ollut 10-12 vuotta sitten.
Kyse on noin 35 vuotta sitten ostetusta kiinteistöstä ja perunkirjoittaja on merkinnyt samat arvot kuin toisen aviopuolison perukirjassa on ollut 10-12 vuotta sitten.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..vastaustani pari pykälää alempana
Toivoisin mahdollisimman alhaista arvostusta, vaikka moni toivoo juuri päinvastoin. Arvannet, miksi toivon saavani maksaa myyntivoitosta veroa. Se on määrätyssä tapauksessa eduksi omaa verotusta ajatellen.
Verottaja kyllä itse korjaa aivan liian alas tehdyt arviot. Olen jostain lukenut, että n 80% käyvästä arvosta menisi verottajalta yleensä läpi.