Onko muita?

Moi,minulla oli myös sama ongelma että oli kiusaamista ja en viitsinyt mennä koko kouluun..Tällä hetkellä en kykene vielä kouluun..mieluiten töihin jonnekkin..?tule tänne minun luokse :)Asun yksin täällä savossa..voin elättää sinut..olen myös syntynyt 86vuonna.

Minua on kiusattu melkein kaikki vuodet. Kiusaajat ovat vain vaihtuneet vuosien mittaan. Minua on potkittu, on nimitelty (huorat, lesbot ja kaikki nämä on tuttuja). Olen harkinnut itsaria viitoselta lähtien mutta vielähän minä tässä sinnittelen. Minun paras kaveri on minun 21-vuotias siskoni. Sen luona mä vietän kaikki viikonloput.
Kun tulin seiskalle ajattelin että kaikki muuttuu mutta ei. Kaikki muuttui vielä pahemmaksi. Minulla ei ole tässä koulussa yhtään ystävää. Miten minä kestän. Onneksi on enää vain vuosi tässä koulussa. Pinnailen paljon koska minua pelottaa. Jos opettajille menee kertomaan niin ne ei tee mitään ja kiusaaminen pahenee. Aina jos ajattelen että nyt minä saan uuden ystävän niin heti menee kiusaajat kertomaan sille että mä olen lesbo tai jotain muuta.

Mieti ensin mitä haluaisit tapahtuvan. Kiusaamisen loppuvan - kyllä varmasti. Sitten mieti miten. Ja mitä sinun pitää tehdä. Yksi pieni asia kerrallaan. Käy lääkärissä ja puhu asiasta jollekin. Melkein mikä tahansa on parempi kuin hautoa asiaa itsekseen. Ei kiusaaminen sillä lopu.

En tiedä missä asut, mutta voit kääntyä vaikka nuorisopoliisi puoleen (myös netin kautta). Saat varmasti asiallisen vastauksen kysymyksiisi ja monta hyvää ohjetta ja neuvoa mitä kannattaa tehdä ja miten toimia.

Jos sinulla ei kerta kaikkiaan ole voimia mennä kouluun, pyydä rehtorilta lupaa tenttiä kurssit - ainakin siihen saakka, kunnes olet riittävän vahva asumaan koulun ovista sisään. Voit hakea vaikka lääkärin todistuksen asiasta. Tai siirry opiskelemaan iltalukioon. Älä kuitenkaan jätä kesken. Kukaan ei saa vaikuttaa sinun tulevaisuuteesi ajamalla sinua pois koulusta kiusaamalla.

Annan sinulle vinkin joka toimii minullakin. En luota kehenkään muuhun kuin itseeni. Tee sinäkin samoin! Vältyt ikäviltä yllätyksiltä.

Mulle oli vittuiltu koko ala-asteen ajan siitä että olin melko läski.Noh,mä siedin sen suht hyvin (muutamia tapauksia lukuunottamatta).
Mutta sitten 6-luokalla alotin treenaamisen eli rupesin hakkaan nyrkkeilysäkkiä,autotallissa käymään puntilla ja lenkillä käymään.Yläastelle kun pääsin niin olin muuttunut niin paljon että kukaan ei vittuillu enää.Se oli hienoa aikaa.Musta alettiin tykkäämään ja sain muutamia tosi hyviä kavereita.

Rohkeutta sulle.Ei ne enää kauaa sulle vittuile.Kyllä nekin joskus oppii kun vanhemmaksi tulee.

olen nyt 22-vuotias, ala-asteella minua kiusattiin jatkuvasti ties mistäkin syystä neljän vuoden ajan, yläasteellakin vielä jonkin verran, onneksi sain lukiossa olla jo taas rauhassa. uudestaan jouduin ongelmiin armeijassa, missä jouduin uudestaan keskelle "eläintarhaa", keskelle jossain määrin aivottomia idiootteja, joita olin jo toivonut päässeeni karkuun.

lukion viimeisenä vuonna aloin päästä ylitse ala- ja yläasteen kiusaamisen traumoista, mutta armeijassa kaikki iski sitten takaisin. onneksi kuitenkin pääsin aloittamaan uuden elämän yliopistossa, vaikken asumispaikkakuntaani vaihtanutkaan... olen saanut uusia, erittäin hyviä ystäviä jotka eivät tosin tiedä noista kiusausjutuista. näiden kavereiden avulla olen saanut itsetuntoani kohotettua ja viime keväänä aloin harrastaa enemmänkin liikuntaa ja täytyy sanoa, että se tekee itselle hyvää, kuten muutenkin hyvät ja terveelliset elämäntavat...

olipa tuossa jo elämäni toinen jonkinaikainen seurustelusuhde, hän kyllä jätti minut, mutta se loi silti minuun paljon lisää uskoa, siinä missä edellinen lukioaikana, vaikka vain melkein kavereita olimmekin.

tiedän että nyt sinulla ei ole helppoa eikä itsensä niskasta kiinniottaminen (siis asioiden omaan haltuun ottaminen) tapahdu kovin nopeasti vaikka sitä oikeasti haluaisikin... täytyy vain sanoa, että koita pärjätä ja tsemppiä! jos tarvitset tukea, niin todennäköisesti paras kaverisi sitä olisi valmis tarjoamaan (jos sinulla vielä on semmoinen), itse luulin että he eivät halunneet nähdäkään minua kun minua eniten kiusattiin, väärässä olin... tulen kyllä toimeen noiden oikeiden ala-astekavereiden kanssa, mutta jotain niistä kaverisuhteista silti puuttuu (yläaste- ja lukioajoilta minulla ei uusia ystäviä olekaan, en uskonut että kukaan minua haluaisi kaverikseen, vaikka tulikin jossain määrin tutustuttua uusiinkin ihmisiin)

jos tilanne käy sietämättömäksi, on ehkä parempi/helpompi ottaa suorilta yhteyttä koulun ulkopuolisiin tahoihin (minulla opettaja oli osittain myös kiusaamisessa mukana). itse "olin mies" ja olen pitänyt kaiken sisälläni tähän päivään asti ja minusta on tullut jossain määrin etäinen ihminen ja minun on muutenkin vaikea puhua muistakaan asioistani, pelkään että vuodatan kaiken kerralla ja karkoitan nykyiset kaverinikin tai mahdollisen tulevan tyttöystävän...

missään tapauksessa et saisi luovuttaa, opiskele vaikka huolella ja haistata pitkät saamalla hyvät paperit ja mahdollisesti hyvän jatko-opiskelupaikan (motiivina ei ehkä järkevin, mutta parempi kuin lamautuminen ja elämän päämäärättömyys tilanteessasi). ihan muutenkin voisi olla hyvä, jos jotenkin pystyisit kulkemaan kouluun pää pystyssä, vaikka joutuisit olemaan yksin, ei sinun tarvitse näyttää yksinäiseltä, ryhti kuntoon ja nokka kohti kattoa (auttaa sisäisesti ja tuo ehkä jopa virnettä naamallesi)... mutta helppohan sitä on täältä sanoa. älä vain luovuta! toivottavasti näistä sanoista tai vihjeistä on apua sinulle tai muillekin!

kyllä elämä vielä paranee, vaikkei se niin helposti käykään

muaki oon kiusattu koko ala-asteen ajan.
ekalla ja tokalla hakattii ja haukuttii.
kolosest kutosee olin kiusattu, nimiteltiin ja syrjittii, yks tyyppi hakkaski...olin aina se pariton, joka kyhjötti jossain nurkassa yksinään...vitosella ja kutosella tosin oli mulla yks hyvä ystävä tukena, mut ny on kai laittanu välit poikki, ku en voinu mennä sen kaa yhel matkal ja miia(nimi muutettu)luulee, etten mä halunnu olla sen kaa...
mulla on ollu masennus jo ikuisuuden, enkä oo voinu olla aattelematta itsarii...mummiki kuoli vähän aikaa sitten, enkä mä voi unohtaa sitä kaikkee, mitä oon kokenu..äiti ja terkkari on aatellu, et menisin asiantuntijalle puhumaa...
mäki mietin samaa, mut vanhemmil ja bestiksellekki kertomine on ollu nii rankkaa, etten haluis kerrata sitä kaikkee taas uuestaan, ku yläastekki on alkanu aika hyvin..on ollu turvalline olo..silti en voi mennä ulos ajattelematta, että jokane ihmine joka tulee mua vastaa ja kattoo, aattelee musta pahaa...en voi olla oma ihteni ja harrastaa mitä haluun, ku pelkään ihmisii..on ollu tenniksen lopettamine mieles..mut oon päättäny jatkaa, ja hakee toiseen tanssiryhmään..alottaa puhtaalta pöydältä...kaikki kiusatut: älkää jättäkö asiaa sattuman käsiin, vaan menkää kertomaan jollekkin, vanhemmille, bestikselle, terkkarille, kuraattorille....jollekkin.
jaksakaa...

Kiusattuja löytyy yhtä paljon kun on kiusaajiakin. Ja niitähän riittää...

Itsekin kuulun pahasti kiusattuihin. Mut on hakattu muutamaan kertaan ja haukuttu ja vaatteita ja tavaroita rikottu...

En voi sanoa tietäväni täysin, miltä susta tuntuu, mutta ymmärrän sua aika hyvin. Muakin on kiusattu kauan, etkä ole ainut pahasti kiusattu.

Ei sulla ole mitään hävettävää vaan sun kiusaajil-
la. Mitäpä sellaista olisit tehnyt, että ansait-
sisit tuollaisen kohtelun. Sanoipa sun kiusaajat mitä hyvänsä, sulla on arvoa.

On ihan luonnollista, että sun on vaikea luottaa muihin. Tarkoittaako sun huono kohtelu silti sitä, että kaikki olis epäoikeudenmukaisia? Ei tietenkään!

Ansaitset ja tarvitset tukea kaiken kokemasi jälkeen, eikä avun etsimisessä ole mitään noloa. Ei se, että sua kiusataan, ole sun vika. Jokainen kiusattu tarvitsee tukea.

Onneksi sun koulun loppu lähestyy päivä päivältä! Se voi muuttaa sun elämää positiivisesti.