Minua vaivaa eräs ongelma. Eli voiko kristitty ja hindulainen seurustella (Intiassa)?
Olen siis kristitty, mutta silti elämänarvoni ja lähes kaikki muukin uskoontoon liittyvä suuntautuu hidulaisuuteen.
Olin tuossa viime vuonna Intiassa vierailulla ja tapasin siellä erään todella mielenkiintoisen ja sydäntäni lämmittäneen neitosen/naisen. Hän ei ollut vielä naimisissa, mutta mitä ilmeisemmin hänelle oli sovittu järjestetty avioliitto. Vannoimme kummatkin rakkautta toisillemme suullisesti, mutta kuitenki tiesimme ettemme koskaan voisi toisiamme saada...
Mutta, mutta.. Olisiko olemassa jokin toinen keino, jolla voisimme olla yhdessä ja mennä naimisiin???
Voisimmeko olla hindulaisuuden mukaan aviopari, vaikka olisinkin kristitty?
Voiko kristitty ja hindulainen seurustella?
10
1177
Vastaukset
- Vaisnava
Näen tiellänne kolme vaaraa:
1. Sellainen näkemys, että avioparin on oltava samaa kastia, että kastit määräytyvät suvun eivätkä luonteen perusteella, ja etteivät muut kuin syntyperäiset hindut kuulu mihinkään kastiin.
Tämä viime vuosisatoina laajalle levinnyt näkemys on Bhagavad Gitan vastainen. Kirjassa kerrotaan, että kastit määritellään kunkin oman luonteen perusteella.
2. Pelko siitä, että pakkokäännyttäisit vaimosi ja lapsesi kristityiksi, että estäisit heitä harjoittamasta hindulaisuutta. Tämä pelko ei ole realistinen sinun kohdallasi, mutta jos joku ei tunne sinua kovin hyvin, hän voi tällaisesta asiasta olla huolissaan.
3. Bollywood-elokuvistakin tuttu vanhempien usko oman harkintakykynsä ylivoimaisuuteen nuorten omaan harkintakykyyn verrattuna. Valittusi vanhemmat saattavat pitää hyvin loukkaavana sitä, että tytär asettuu heidän tahtoaan ja heidän järjestämäänsä avioliittoa vastaan. Intian suunnalla nuoret ottavat yleensä hyvin vakavasti vanhempiensa tahdon, ja on hindulaisittain oikein olla heille mieliksi, joten tästä saattaa tulla sinulle suuri ongelma.
Sinun onnesi kuitenkin on, että VALAT ovat hindulaisuudessa todella pyhä juttu. Jos tämä nainen on vannonut rakastavansa sinua ja haluavansa sinut, silloin hän on hindulaisittain vaimosi ja hänen tulee olla uskollinen sinulle.
Tunsin muuten intialaisen pariskunnan, jossa nainen oli kristitty ja mies hindu. Heille uskonto ei ollut mikään ongelma, joskin miehellä meni kauan saada nainen vaimokseen. Harmi, ettemme enää ole yhteyksissä, olisin muuten voinut tutustuttaa teidät toisiinne.- Paulos
vaikutti ainakin 80-luvulla pariskunta, jossa vaimo oli roomalaiskatolinen ja mies hindu. Messussa mies istuskeli kirkon takaosassa ja kävi sytyttämässä kynttilöitä Neitsyt Marian patsaan eteen - siinä missä muutkin. Kaikki lienee mahdollista...
- Vaisnava
Paulos kirjoitti:
vaikutti ainakin 80-luvulla pariskunta, jossa vaimo oli roomalaiskatolinen ja mies hindu. Messussa mies istuskeli kirkon takaosassa ja kävi sytyttämässä kynttilöitä Neitsyt Marian patsaan eteen - siinä missä muutkin. Kaikki lienee mahdollista...
Jumala on kaikkialla ja Hänellä on lukemattomia kasvoja, eikä hindulaisuuden mukaan ole kiellettyä käydä kirkossa tai vaikka moskeijassa - tosin joillekin kristityille ja muslimeille voi olla ongelma, jos me teemme niin! Minäkin käyn välillä kirkossa rukoilemassa (tosin itse viihdyn siellä silloin kun paikalla ei ole muita) koska kirkkoja on Suomessa kaikkialla, hindutemppeleitä ei :) Pyhäkkö mikä pyhäkkö.
- jst
Vaisnava kirjoitti:
Jumala on kaikkialla ja Hänellä on lukemattomia kasvoja, eikä hindulaisuuden mukaan ole kiellettyä käydä kirkossa tai vaikka moskeijassa - tosin joillekin kristityille ja muslimeille voi olla ongelma, jos me teemme niin! Minäkin käyn välillä kirkossa rukoilemassa (tosin itse viihdyn siellä silloin kun paikalla ei ole muita) koska kirkkoja on Suomessa kaikkialla, hindutemppeleitä ei :) Pyhäkkö mikä pyhäkkö.
Eikös hindulaisuudessa Jeesus sovi ihan yhtä hyvin Jumalan ilmenemismuodoksi kuin vaikka Hanuman? Siis hyviä, lähes täysin hindulaisuuteen sopivia asioita Jeesuskin opetti.
- Vaisnava
jst kirjoitti:
Eikös hindulaisuudessa Jeesus sovi ihan yhtä hyvin Jumalan ilmenemismuodoksi kuin vaikka Hanuman? Siis hyviä, lähes täysin hindulaisuuteen sopivia asioita Jeesuskin opetti.
Olet aivan oikeassa. Juuri siksi meille ei ole mikään ongelma rukoilla kristillisessä kirkossa :) Ehkäpä ero useimpien kristittyjen ja hindujen välillä Jeesuksen kunnioittamisen suhteen on siinä, että me hindut emme voi ajatella Jeesuksen olevan ainoa tie pelastukseen, tai että hän olisi Jumalan ainoa poika.
Vaisnavalaisittain ajateltuna Hanuman ei muuten ole Jumala Itse vaan eräs Hänen parhaista palvelijoistaan. Toisaalta tämä menee turhaksi saivarteluksi, koska ne jotka rakastavat Jumalaa täysillä, ovat todella oivaltaneet todellisen osansa Jumalan pieninä palasina ja ruumiinjäseninä. Siten he ovat teoissaankin Jumalaa, eivät vain teoreettisesti, ja toisin sanoen Jumalan ilmenemismuotoja.
- alka
sama täälläpäin.olen korviani myöten rakastunut intialaiseen mieheen jonka olen tuntenut nyt noin vuoden.minun onnekseni tunne on molemminpuolinen:)olemme suunitelleet avioliittoa tapahtuvaksi,mutta ennen sitä minun pitäisi vierailla hänen vanhempiensa luona,joilla ei ole hajuakaan suhteestamme.itse olen ihan innoissani tästä tapaamisesta,mutta on alkanut hieman pelottaa.mitenköhän he luultavasti suhtautuvat minuun,länsimaalaiseen naisenalkuun?kuulun ev.lut kirkkoon vain muodollisesti.onko kenelläkään intialaiseen kulttuuriin ja uskontoon perehtyneellä antaa hyviä vinkkejä miten käyttäytyä kunnioittavasti ja mitä sanoa että tapaamisesta jää molemmilla osapuolilla hyvä maku suuhun?mitään jalkojen suutelemista en hyväksy,liian alistavaa mielestäni.onkai niitä muitakin tapoja?haluaisin näyttää hänelle ja hänen vanhemmilleen olevani kiinostunut myös heidän kulttuuristaan.
olen jopa yrittänyt painaa mieleen joitain hyödyllisiä hindinkielisiä sanontoja...
...apua!- Vaisnava
On mahdotonta sanoa, mikä on paras tapa lähestyä appivanhempiasi, ellei tunne heitä henkilökohtaisesti. Ovatko he esimerkiksi uskonnollisia? Jos ovat, he varmaankin arvostaisivat sitä että sinäkin harjoitat hengellistä elämää, vaikka se sitten olisikin kristillistä (kunhan kunnioitat heidän uskoaan). Kasvissyönti vasta tekisikin tässä tapauksessa vaikutuksen heihin :)
Samalla tavalla kuin me voimme luoda stereotypioita intialaisista vanhemmista, he voivat luoda niitä meistä. Appivanhempasi saattavat ajatella, että länsimaalainen nainen ei osaa ottaa vakavasti rakkaussuhteitaan vaan vaihtaa miestä niin kuin länsimaisissa saippuasarjoissa tehdään. Tällaiset virheelliset näkemykset voi korjata osoittamalla, etteivät ne pidä paikkaansa. - Vaisnava
Haluaisitko muuten oppia ihan oikeasti puhumaan hindiä? Olen itse käynyt vuoden verran tunneilla, joita on pidetty noin kerran viikossa erään nuorempana Pakistanissa eläneen suomalaisnaisen kotona Helsingissä. Oikeastaan ne ovat urduntunteja, mutta arkisessa puheessa urdu ja hindi ovat yksi ja sama kieli (mainittu nainen kommunikoi täysin ongelmitta sillä intialaisten hindujen kanssa siinä missä pakistanilaisten muslimienkin), emmekä me ole edes yrittäneet opetella kirjoittamaan :) Tämä on siis nimenomaan puhumaanopettelukurssi.
Opetus on ilmaista, mutta olemme toimineet nyyttäriperiaatteella eli kukin on yleensä tuonut mukanaan jotain naposteltavaa yleiseen jakoon. Emäntämme on pääasiallinen opettajamme, mutta hän kutsuu usein avukseen syntyperäisiä puhujia.
Olen oppinut valtavasti, tosin nyt täytyy pitää taukoa kun raskauteni on edennyt niin pitkälle, etten jaksa nousta portaita kolmanteen kerrokseen ;) En ole ainoa, jonka elämäntilanne pakottaa pitämään taukoa, joten opettajamme on päättänyt aloittaa uuden alkeiskurssin syyskuussa paluutamme odotellessa. - alka
Vaisnava kirjoitti:
Haluaisitko muuten oppia ihan oikeasti puhumaan hindiä? Olen itse käynyt vuoden verran tunneilla, joita on pidetty noin kerran viikossa erään nuorempana Pakistanissa eläneen suomalaisnaisen kotona Helsingissä. Oikeastaan ne ovat urduntunteja, mutta arkisessa puheessa urdu ja hindi ovat yksi ja sama kieli (mainittu nainen kommunikoi täysin ongelmitta sillä intialaisten hindujen kanssa siinä missä pakistanilaisten muslimienkin), emmekä me ole edes yrittäneet opetella kirjoittamaan :) Tämä on siis nimenomaan puhumaanopettelukurssi.
Opetus on ilmaista, mutta olemme toimineet nyyttäriperiaatteella eli kukin on yleensä tuonut mukanaan jotain naposteltavaa yleiseen jakoon. Emäntämme on pääasiallinen opettajamme, mutta hän kutsuu usein avukseen syntyperäisiä puhujia.
Olen oppinut valtavasti, tosin nyt täytyy pitää taukoa kun raskauteni on edennyt niin pitkälle, etten jaksa nousta portaita kolmanteen kerrokseen ;) En ole ainoa, jonka elämäntilanne pakottaa pitämään taukoa, joten opettajamme on päättänyt aloittaa uuden alkeiskurssin syyskuussa paluutamme odotellessa.... vinkistä ,mutta huonoksi onnekseni asun täällä kaukana pohjois-suomessa.
kiitos myös muista hyödyllisistä vinkeistäsi!:) - minä
alka kirjoitti:
... vinkistä ,mutta huonoksi onnekseni asun täällä kaukana pohjois-suomessa.
kiitos myös muista hyödyllisistä vinkeistäsi!:)Olen seurustellut viimeiset 5 vuotta intialaisen hindumiehen kanssa (olen kristitty). Vietämme häitämme Intiassa pian intialaisin menoin. Hänenkään perheellä ei ollut aavistustakaan seurustelustamme viime kesään saakka kun vierailin siellä. Uutisesta he olivat yllättyneitä, mutta ottivat asian loppujen lopuksi hyvin. Huonomminkin olisi voinut mennä ottaen huomioon että he ovat hartaita Brahmineja. Hyvän vaikutelman voit antaa olemalla kohtelias (itsestäänselvää kai), hyvätapainen, vaikuttamalla kiinnostuneelta heidän kulttuuristaan ja uskonnostaan, pukeutumalla löysiin paljastamattomiin vaatteisiin jne jne. Älä arvostele vaikka asiat saattavatkin vaikuttaa kummallisilta tai erilaisilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327