Mieheni jätti minut aika rankalla tavalla jokin aika sitten ja yksityiskohtiin menemättä minulla on mitä todennäköisimmin edessäni tilanne, että tarhaikäinen lapseni tulee olemaan isänsä ja hänen uuden naisensa luona joka toinen viikko. Järjestely ei ole toiveideni mukainen, mutta se on asia erikseen... Suurin huolenaiheeni koko kuvioissa on lapseni ja hänen sopeutumisensa uuteen tilanteeseen, mutta tämä kirjoitus on "minäkeskeinen".
Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan sopeutua tilanteeseen, mutta olen edelleen melkeinpä järkytysvaiheessa ja tunteet ovat hyvinkin pinnassa. Pelkään asioita, joita ei ehkä ole syytä niin paljon pelätä ja tunteeni ovat välillä äärimmäisen ristiriitaisia.
Tunnen pelkoa siitä, että oma suhteeni lapseeni jää jotenkin vaillinaiseksi... Tulen tekemään kaikkeni, että lapsellani on asiat hyvin ja että hänellä on paras mahdollinen äiti, mutta tunnen että minulta viedään mahdollisuus olla sellainen äiti, joka haluaisin olla. Haluaisin olla lapseni kanssa joka ikinen päivä, olla peittelemässä hänet unille ja harjaamassa iltaisin päivän takut pois...
Tunnen myös katkeruutta siitä, että paikalleni astuu toinen nainen jakamaan "äidin" roolia kanssani halusinpa tai en. Tiedän, että minä olen lapselleni ainoa äiti nyt ja aina ja exäni on painottanut sitä ettei lapselle tule toista äitiä vaikka hänellä uusi kumppani onkin, mutta en voi sille mitään että tunnen omistushalua ja mustasukkaisuutta tässä tilanteessa... En ole kovaan ääneen esim exälleni näitä tunteita ilmaissut, en halua tulehduttaa tilannetta entisestään alkamalla "katkeraksi hulluksi exäksi" eritoten sen takia, että lapseni joutuisi kärsimään aikuisten riitaisista väleistä.
Pidän siis mölyt suurimmaksi osaksi mahassani ja keskustelen niistä ainoastaan luotettavien ystävieni kanssa. Kaipaisin kuitenkin kokemuksia saman kokeneilta, miten näistä pelonsekaisista tunteista selviää? Miten suhde lapseen on säilynyt tiiviinä vaikka lapsi olisikin vuoroviikoin kummankin vanhemman luona jne? Miten ylipäätään koko uusperhekuvio toimii? Lähipiirissäni on todella vähän uusperheitä ja tällä hetkellä kaikki tuntuu niin sekavalta... Koko perhekäsitykseni on tällä hetkellä jonkinlaisessa kriisitilassa...
Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan sopeutua tilanteeseen, mutta olen edelleen melkeinpä järkytysvaiheessa ja tunteet ovat hyvinkin pinnassa. Pelkään asioita, joita ei ehkä ole syytä niin paljon pelätä ja tunteeni ovat välillä äärimmäisen ristiriitaisia.
Tunnen pelkoa siitä, että oma suhteeni lapseeni jää jotenkin vaillinaiseksi... Tulen tekemään kaikkeni, että lapsellani on asiat hyvin ja että hänellä on paras mahdollinen äiti, mutta tunnen että minulta viedään mahdollisuus olla sellainen äiti, joka haluaisin olla. Haluaisin olla lapseni kanssa joka ikinen päivä, olla peittelemässä hänet unille ja harjaamassa iltaisin päivän takut pois...
Tunnen myös katkeruutta siitä, että paikalleni astuu toinen nainen jakamaan "äidin" roolia kanssani halusinpa tai en. Tiedän, että minä olen lapselleni ainoa äiti nyt ja aina ja exäni on painottanut sitä ettei lapselle tule toista äitiä vaikka hänellä uusi kumppani onkin, mutta en voi sille mitään että tunnen omistushalua ja mustasukkaisuutta tässä tilanteessa... En ole kovaan ääneen esim exälleni näitä tunteita ilmaissut, en halua tulehduttaa tilannetta entisestään alkamalla "katkeraksi hulluksi exäksi" eritoten sen takia, että lapseni joutuisi kärsimään aikuisten riitaisista väleistä.
Pidän siis mölyt suurimmaksi osaksi mahassani ja keskustelen niistä ainoastaan luotettavien ystävieni kanssa. Kaipaisin kuitenkin kokemuksia saman kokeneilta, miten näistä pelonsekaisista tunteista selviää? Miten suhde lapseen on säilynyt tiiviinä vaikka lapsi olisikin vuoroviikoin kummankin vanhemman luona jne? Miten ylipäätään koko uusperhekuvio toimii? Lähipiirissäni on todella vähän uusperheitä ja tällä hetkellä kaikki tuntuu niin sekavalta... Koko perhekäsitykseni on tällä hetkellä jonkinlaisessa kriisitilassa...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oli niin rankkaa tekstiä, etten voinut sitä oikein lukea, tuntuu tosi pahalta että tämmöisiä naisia on olemssa jotka vetää välistä ja vie kaiken välittämättä miten se satuttaa kaikkia koko sukua. Mutta eihän he ajattele, katkeruuksissaan sitä tekee kaikkensa.
Ihmettelen lastasi, että hän hyväksyy toiminnan, piittaamatta miltä äidistä tuntuu. Olisi kauhea tilanne, jos omalle kohdalle tulisi tuommoinen. Onneksi ei.
Kaikista pahinta on se, että joku rikkoo peheen ja sitten alkaa hehkuttamaan, oikein vihaksi pistää... siis ei voi olla totta.
Omat lapseni ei koskaan hyväksyisi moista menettelyä, olen heidät kasvattanut siihen, että lähimmäisistä pidetään huoli ja heitä ei jätetä, tuli eteen viakka mitä, se joka lähtee syyttä, saa mennä eikä siitä sen enempää.
Lapsi on vielä melko pieni, ei hän osaa "hyväksyä" tai "olla hyväksymättä" tilannetta. Ei pieni lapsi ymmärrä aikuisten tapaan mitä on tapahtunut kun isä onkin yhtäkkiä läheinen toisen naisen kanssa. Olemme selittäneet tilannetta lapselle yhdessä ja erikseen mahdollisimman selkeästi menemättä kuitenkaan "aikuisten juttuihin" enkä ole isää lapselle haukkunut (tai uutta naista), joten lapsi ei ymmärrä miltä äitistä tällä hetkellä tuntuu eikä tarvitsekaan ymmärtää. Mielestäni pienen lapseni ei tarvitse kantaa äidin murheita vaan minun kuuluu kantaa hänen huolensa omani lisäksi.
Isä on lapselle tärkeä vaikka isä tässä tapauksessa onkin toiminut hyvinkin epäkypsästi ja satuttanut minua äärimmäisen paljon. Olivatpa omat tunteeni mitä tahansa, en voi kuitenkaan riistää lapseltani isäänsä. En voi myöskään tehdä päätöksiä exäni puolesta eli en voi kuin yrittää hyväksyä tilanteen. Olen toki yrittänyt puhua huolistani jne mutta en voi määrätä mitä aikuinen mies omassa elämässään tekee.
Vaikka tunnen katkeruutta ja mustasukkaisuutta, olen kuitenkin sitä mieltä ettei kukaan perhettämme rikkonut. En varsinaisesti osaa arvostaa tätä toista naista, minun mittapuun mukaan hän on toiminut vähintäänkin moraalittomasti mutta tuntematta häntä tai hänen taustojaan, en voi kuitenkaan häntä tuomita. Ei ketään voi pakottaa suhteeseen eli kyllä se on exäni, joka tässä on perheemme rikkonut... Ja exälläni oli omat syynsä toimia kuten toimi... Minä tuskin tulen niitä syitä koskaan ymmärtämään, mutta toivon, että pystyn omalta osaltani toimimaan niin, että tilanne vahingoittaa lastamme mahdollisimman vähän.
Minulla on kuitenkin paljon tunteita vielä käsiteltävänä ja monta itkua itkettävänä ennenkuin olen sinut tilanteen kanssa ja jossain on pelko siitä, tulenko koskaan olemaan sinut tilanteen kanssa... Kaipaisin siis kokemuksia, ajatuksia, vinkkejä miten selvitä tässä tilanteessa ja miten vaalia suhdetta lapseensa vaikka osittain joutuu luopumaan yhteisestä ajasta jne
Mitenminusta tuntuu, että olet luovuttanut ja hyväksyt sen mitä eteen tulee, et taistele etkä laita hanttiin. Kaikkea ei tarvi hyväksyä. Kerro miltä sinusta tuntuu.
Jos mies lähti vieraan kanssa, ei lapsi sinne kuulu, hän kuuluu sinun luokse, mutta hän ei sitä ehkä tajuu että isä voi olla isä vaikkei haluisikaan nähdä hänen naistaan. Lapsi ei sitä ihmistä mihinkään tarvi.
Kyllä tässä on taisteltu aikalailla, usko pois... Olen tunteeni ja ajatukseni miehelle kyllä kertonut, mutta mielestäni raivoaminen, exäni tai uuden naisen haukkuminen tms ei auta tilannetta vaan pahentaa nimenomaan lapsen kannalta. Minä ja exäni olemme kuitenkin edelleen lapsen vanhemmat ja yritän pitää käyttäytymiseni sellaisena ettei lapsi joudu elämään minkään taistelutantereen keskellä.
Eikä se ollut aloituksen pointti, että tuleeko lapsi olemaan isänsä luona vai ei. Se on asia erikseen, kuten jo aloituksessa mainitsin.Tämä keskustelu koskee nimenomaan sitä, että miten säilyttää tiivis suhde lapseen vaikka joutuisi fyysisesti olemaan erossa lapsesta ja yleensäkin uusperhekuvioita.
Lissun-lässy taas vauhdissa.
Älä aloittaja nyt ainakaan tuota hullua usko!
Se elää omassa katkerassa maailmassaan!!
Voi kurja sun tilannetta, ja hanttiin Vaan! on yksi ja sama palstan häirikkö.
Jos aloittajat teet kuten hän ehdottaa, viet lapseltasi isän, et kai ole niin hullu että olisit sellaista tekemässä???
Vaikka mitkään sanat ei riitä kuvaamaan sitä, miten pettynyt olen exääni kumppanina, en siltikään tule koskaan riistämään lapseltani oikeutta isäänsä. Exäni on kaikista vioistaan ja epäkypsistä teoistaan huolimatta kuitenkin huolehtiva isä. Hän ei ole alkoholisti, ei väkivaltainen, pystyy taloudellisesti huolehtimaan lapsen tarpeista jne. Lapsella ja isällä on hyvinkin läheinen suhde enkä halua sitä rikkoa.
Oma pelkoni on se, että miten osaan itse pysyä hyvänä äitinä lapselleni tässä vaikeassa tilanteessa ja taata lapselle erosta huolimatta mahdollisimman turvallinen ja vakaa lapsuus.
Ei kukaan isää lapsiltaan keilläkkään, ei todella, mutta isän naisystävät voi hyvin kieltää, niitä lapset ei tarvi.
Ei vuoroviikkohuoltajuutta. Joka toinen viikonloppu lapsesi siellä sitten on. Jos kyseessä alle kolmevuotias, voisi varmaan sopia että viikonloppuna päivät isän kanssa riittävät ja tulee öiksi kotiin luoksesi. Miten se muuten, esim. jos lapsi herää yöllä ja haluaa isin viereen nukkumaan, niin siinähän sitten on parisängyssä uuden naisen ja isin välissä, vai?
Kyllä on niinkin jäsyjä naisia, että miehelle on annettu ultimaatumi toisten naisten suhteen. Eli kun lapsi tulee isilleen, siellä ei saa olla uutta kumppania läsnä tai muuten lapsi ei tule. Ei mielestäni kohtuutonta sinultakaan. Mies tietysti onnen huumassa istuttaa kersan heti Riikka-tädin syliin, jos oikein arvaan.
Pidä puolesi huoltajuusneuvotteluissa, älä ole mieliksi miehelle asioissa jotka tekevät kipeää. Sinuna muuttaisin toiselle puolelle Suomea tilanteessasi.
Mielestäni sinulla on nyt kaksi asiaa menossa pahasti päällekkäin. Vanhemmuus uusperhekuviossa ja käsittelemätön erokriisi. Tuntuu että vaikeassa tilanteessasi takerrut lapseesi. Se on täysin ymmärrettävää, mutta varmaan ymmärrät myös, että sekin voi olla lapselle pidemmän päälle vahingollista. Minusta sinun pitää nyt huolehtia itsestäsi, ilman että voi itse hyvin, et voi olla hyvä äiti.
Ajattelet todella fiksusti ja toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää. Pahaa pelkään että tällä palstalla saat aika vahingollista "vertaistukea", koska palstalle on pesiytynyt pari systemaattista ja todella ilkeämielistä häirikköä. Asiallisempaa tietoa löytyy mm. Väestöliiton sivuilta. Uusi onnikin lienee hyvä. Suomi24:n avioeropalstakin on tätä uusperhefoorumia huomattavasti asiallisempi.
Sinuna ottaisin ensiksi käsittelyyn ne mustat tunteet, joita shokkierosi sinussa aiheuttaa. Ota yhteyttä omalääkäriisi tms. Fisherin eroseminaarikin voisi tehdä sinulle hyvää. Ystävistäkin on apua, mutta heidän on vaikea pysyä puolueettomina ja heidän tehtävänsä ei ole olla terapeutti. Eroaiheesta on myös paljon kirjallisuutta.
Ei ole vanhingollista, jos ei anna omaa lastaan täysin vieraalle ihmiselle jolla voi alkaa leikkimään kotia! Päinvastoin, se antaa lapselle väärän kuvan ja tekee näin myös aikanaan omassa elämässään, koska ei ole saanut perheestä aoikeaa normaalia kuvaa. Ymmärtää että perheessä voi ola ketä tahansa kaikki on perhettä, ja näinhän se ei ole.
Jos puolisot eroaa, sille ei voi mitään, mutta lapsia ei pidä sotkea enää uusiin suhteisiin, nekin kun hajoaa, lapsi näkee vaan ihmisiä jotka tulevat ja menevät.
Isä voi nähdä lasta yksin joko lapsen kotona, mummolassa tai omassa kotonaan, kuhan vieras ihminen poistuu asunnosta. Jos nainen rakastaa miestä, hän tekee kaikki miehen eteen, ja antaa lapselle ja miehelle oman rauhan. Isäähän se lapsi on tullut katsomaan ei tätä vierasta ihmisitä. Hänellä ei ole mitään velvotteita vierasta ihmistä kohtaan.
Näin olen omilleni tehnyt, ei vieraita isän sutturoita, ja siksi asiamme onkin hyvin. Meidän perhettä kukaan vieras ei enää tule sotkemaan.
Bua-hah-haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Sun mielestä lapsen äiti ja lapsi saa olla onnettomia ja iloita siitä että isä jätti perheen? Se on valehtelemista lapselle ja kostautuu ajan myötä.
Joidenkin mielestä on hehkuttamisen paikka, että mies jätti perheen, miksi? Eikö ole jo tarpeeksi onnettomia lapsia, miksi nämä jotka perheen rikkovat, eivät osaa ajatella, no kun he eivät osaa, ei voi vaatia.
Perheenrikkomisesta iloitsee ne jotka itse ovat rikkoneet joidenkin perheen, he eivät ymmärrä että se viakuttaa moneen ihmiseen, ei vain siihen rikkojaan.
Enempi siitä tulee onnettomia ihmisä kuin onnellisia. Ne onnellisetkin ovat onnettomia, siksi tekevät niin. Siitä vata onnettomaksi tuleekin ja vahingoniloiseksi, se ei ole onnea, se on sairasta.
BUA-HAH-HAAAAA
Oikein hyvä kun kiinnostaa ja luet niin ja päivystät täällä, milloin tulee uusia kirjoituksia, että pääset heti lukemaan ja merkkaamaan. Olen iloinen, että olet löytänyt mielenkiinosen asian itsellesi. Loistavaa.
Bua-hah-haaaaaaaaaa
Teidän vaihtoehto on sieltä syvältä, siinähän lapset menetti kokonaan isänsä ja sinä opetit vielä lapsesi vihaamaan ja halveksimaan isäänsä ja isän puolisoa, ei niin saa tehdä.
Myös sinä menetit mielenterveytesi ja alkosta ystävä ja ainoa harrastus on istuminen koneella suomi24 sivustoilla joissa olet paasanut 10v samaa jankutusta ja loppua ei näy.
Me erottiin ex-mieheni kanssa 4 vuotta sitten ja koko ajan on ollut viikko ja vikko systeemi. Hyvin on toiminut, asutaan lähekkäin ex-mieheni kanssa ja koulu on lähellä lapsia.
Mulla oli ihan samanlaisia tunteita eron aikana, että en halua olla erossa lapsistani edes yhtä päivää. Mutta se on ihan normaalia. Ajan myötä tunteet helpottuu ja huomaat, että ei lapsi lakkaa pitämästä sinua äitinään vaikka lapsi onkin isällään joka toinen viikko. Mutta sen sanon, että ikävöimästä et varmaan lakkaa koskaan lastasi niinä viikkoina kun olette erossa. Siihen ei totu koskaan. Minä en ainakaan. Toisaalta ajattelen silloin, että isä on tasan yhtä paljon vanhempi kuin äitikin ja todennäköisesti myös lapsi tulee kiittämään sinua vanhempana kun annoit isänkin olla tasapuolisesti lapsesi elämässä.
Tsemppiä !
Harva se haluaa estää lapseltaan vanhempaa pois elämästään, mutta sen uuden löydyttyä, se yleensä jää tai lapsi itse haluaa olla poissa sen luota jossa tämä uusi majailee. Lasta pitää kohdella hyvin oli erottu tai ei, huono kohtelu ajaa aina lapsen pois vaikka kuinka tykkäisi vanhemmastaan.
Ei kyse olekkaan pitääkö lapsi sua äitina ja isää isänä, vaan kyse on siitä, että lapsen on pakko muuttaa jos haluaa nähdä kumpaakin vnahempaa, että miksi aikuiset itse ei muuta, jos se on niin helppoa???? Lapsi laitetaan asialle kun itse mokaa.
BY-HYYYYYYYY
En nyt oikein näe, että täällä olisi kukaan jakanut kanssani kokemuksia, vaan yksi nainen yrittää koko ajan myrkyttää mieltäsi sillä, että olisit huono äiti kun annat lapsen miehellesi ja miehesi uusi nainen olisi perheenrikkoja harpyija. Älä kuuntele.
Olet loistava äiti ja tulet aina olemaan. Nyt sinusta tuntuu, että lapsesi on sinulle ykkönen ja hänen kanssaan pitää olla 24/7. Anna tunteelle aikaa, se kyllä katoaa ajastaan. On normaalia tukeutua elämässä ainoaan pysyvään asiaan, joka vanhemmilla tulee aina olemaan oma lapsi. Vaikka välit menisivät poikki, olisit aina äiti lapsellesi, halusit sitä tai et.
Vuoroviikot tulevat olemaan raskaita, valmistaudu siihen. Aluksi kaikki on sekaisin, sovitut ajat eivät pidä, tavaroita unohtuu toisen luokse, soitellaan, itketään ja totutellaan tilanteeseen. Sinua kalvaa varmasti epävarmuus ja mustasukkaisuus tilanteissa, jossa isä (ja mahdollisesti uusi kumppani) hakevat lapsen luokseen tai sinä viet lapsen heidän luokseen. Se on normaalia, älä hätäile. Älä anna tunteiden vain välittyä lapseen.
Olet koko ajan toitottanut, että lapsen etu on sinun etusi ja lapsen ei tule kantaa sinun suruasi. Se on oikein! Oikea, rakastava äiti ajattelee juuri näin! Älä kumminkaan pelkää itkeä kun itkettää. Lapselle ei tarvitse kertoa syytä, miksi äiti itkee.
"äidillä on nyt hieman paha mieli, mutta se ei johdu sinusta kultaseni. Äiti itkee pahan olon pois ja tulee sitten leikkimään kanssasi."
Näin et myöskään patoa tunteitasi ja helpotat omaa arkeasi.
Puhu ystäville ja omille vanhemmillesi asioista. Kaikki uudet asiat vaativat aikaa ja totuttelua. Pidät vain mielessä, että KUKAAN ei vie sinulta äitiyttä, EI KUKAAN.