Tytär (aikuinen) haluaa oman koiran ja se on hänelle lakkiaislahjaksi luvattu. Roduksi hän on valinnut pembroken. Minua kuitenkin tämä rotuvalinta arveluttaa. En hetkeäkään epäile, etteikö pembroke olisi hieno koira, mutta luonnekuvauksissa todetaan mm., että vaatii johdonmukaisen kasvatuksen ja on aktiivinen koira. Tytär ei kuitenkaan ole millään lailla liikunnallinen tai aktiivinen ihminen, eikä häntä myöskään kiinnosta mitkään koirakoulut/-harrastukset. Onnistuuko ei liikunnallisen ihmisen ja pembroken yhdistäminen vai pitääkö suosiolla katsella jotain muuta rotua?
Vastaukset 4
- ei mikään rotu
Miksi tyttäresi on hommaamassa koiraa, jos ei ole valmis tarjoamaan sille liikuntaa kunnolla? Minä olen hommannut koiran nimenomaan, koska mielestäni olen tarpeeksi ulkoileva ja aktiivinen sellaisen omistajaksi.
- Hetkei
Katsokaa mielummin seuraavia rotuja:
chow chow
sussexinspanieli
kiinanharjakoira
MUTTA! Koiraa pitää pentuaikana ulkoiluttaa 7-15x päivässä jotta oppii sisäsiistiksi ja aikuisena 3-4x päivässä. Eli jos aivan vaikealle tuntuu jos edes ulos lähtemisen ajatteleminen miettisin mielummin kissaa (exotic esim.)
http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/- ei sussexia!
Sussexinspanieli?? Haha :-D Sehän on energinen kuin mikä! Tiedän kokemuksen kautta, sillä isovanhemmillani oli joskus lapsuusaikanani sellainen, eikä väsähtänyt vaikka kuinka heitti palloa nodettavaksi, joutui koira hakemaan sen sitten maalta tai vedestä. Tuhosi kuulemma paikkojakin. Lisäksi turkki vaatii ahkeraa hoitoa koiraa häiritsevien takkujen vähentämiseksi.
Oikeastaan "mikään" spanieli ei ole sohvaperuna, ei alkuunkaan.
Chow chowsta ja kiinanharjakoirasta en osaa sanoa, kun ei kokemusta juurikaan ole.
- seps1
Ehdoton ei tälle yhdistelmälle. Omistan kyseisen rodun edustajan ja ei riitä korttelin ympäri lenkit. Koulutuksesta sen verran että pemu on iso koira pienessä paketissa, ja se tulee kouluttaa (ihan maalaisjärki riittää), mutta muuten vie ihan 6-0 omistajaa. Ilkeitä näistä ei tule ilman koulutusta, mutta uskomattomia riesoja, ja koulutettunakin jaksaa testailla ja vikuroida aina välillä. Pemun omistajalle antaisin vähintään ominaisuudeksi liikunnallisuus (ei tarvitse maratoonaaja olla..), johdonmukaisuus ja mieluiten aikaisempaa kokemusta koirista.
Eikä tämä ole vain minun mielipiteeni ja neuvoni, vaan meillekkään ei oltaisi myyty ensimmäistä pemua jos ei olisi aikaisempaa kokemusta ollut. Suosittelen hankkimaan helpompaa ja vähemmän aktiivista rotua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu501178- 16825
- 68732
- 63725
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8500- 4472
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 16421
- 35404
- 34404
- 35399