Kokemuksi Suomen Vuokrakodit?

Seuraavaksi oma

Onko täällä kenelläkään kokemuksia vuokranantajasta Suomen Vuokrakodit?
Meille on käynyt ko. lafkan kanssa niin "hyvin", että uusi asunto jonka vuodeksi vuokrasimme on melkoisen paska (lämmitys ei toimi kunnolla, viemärit haisee yms). Miten tuommoisesta sopimuksesta pääsee eroon, pitäis vielä puoli vuotta sinnitellä?

42

4319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan kamala

      Uskomaton firma! Nimi on väärä ja johtaa ihmisen luulemaan että kyseessä on suomalainen rakennuttaja. Asunossa ei kuitenkaan ole mitään suomalaista, kaikki on ulkomailta hankittua halppiskamaa. Rakennukset ovat kaikin puolin asuinkelvottomia mikä selviää valitettavasti asukkaalle vasta asumisen myötä ja juuri siksi asunossa on tuo vuoden pakkoasuminen ja sopimussakko. Ne jotka taloon jäävät ovat jo niin sairaita tai väsyneittä etteivät jaksa muuttaa pois, näin taloon saadaan ns. vakituisia asukkaita. Täytyy olla superterve ja viettää suurin osa ajasta pois asunnosta jos aikoo selviytyä. Tulisi hirmu pitkä luettelo jos kaiken negatiivisen kirjoittaisi vaikka yhdellä sanalla joten sanon vain ettein ikinä enää muuta sen firman asuntoon.

      • kysykäälakimieheltä

        Sopimussakot ovat laittomia nykyään, niin eräs lakimies meille sanoi kun Royal House Oy yritti meiltä kiskoa rahaa sopimussakolla. Mitään ei tarvinnut maksaa kun mainitsimme firmalle kyseisestä lakimuutoksesta.


    • Ymmällään...

      Itse asun kyseisen vuokrafirman rivitaloasunnossa, joka on valmistunut 2010, eikä mulla kyllä ole pahemmin valittamista. Kuinka voi sitten ollakkin niin suuria eroja eri kohteiden välillä.. o.O
      Ainoot asiat jotka ketuttaa, on vähäiset säilytystilat sekä surkea liesituulettimen imu.

    • vuokranantaja3

      Poissa vaan kotoa paljon ja uuden asunnon etsintään pikaisesti. Sopimusta ei voi helpolla purkaa ilman sopimus sakkoa, toki käräjille asian voi viedä selvitettettäväksi ja vaatia sakkoa takaisin, mutta vähemmällä stressillä pääsee Suomen maassa, kun nielee "tappion" ja alkaa etsimään uutta asuntoa. Nim. hyvä yksityinen vuokranantaja

    • lollita1

      Itse olen asunut 1v 4kk kyseisen lafkan kerrostalokaksiossa, valmistunut v. 2011. Muuten ihan tyytyväinen, asunto siisti ja uuden oloinen, mutta huomaa että käytetyt rakennusmateriaalit halpoja, esim. muovimattoon jää kaikista pienistäkin kolhuista jälki (puhelin putosi väärässä kulmassa -> pieni "reikä" lattiaan) ja tiskipöytä jotain paskamatskuu kun kaikesta jää ikävä jälki. Muuttoliikenne pihapiirissä on melko vilkas, eli ilmeisesti jengi ei viihdy, sijainti kuitenkin on hyvä. Jotkut taloyhtiön "periaatteet" ei tosin mene jakeluun, esim saunavuoroa ei saatu sillä perusteella että pitää olla väh. 3 saunojaa/ilta (olisiko kannattanut miettiä rakennusvaiheessa vaihtoehtoista saunaa, joka esim. olisi lämmitettävissä asukkaan toimesta jos kerta tulee kalliiksi lämmittää vaan yhdeksi tunniksi kyseisellä tavalla) samoin kuin parkkipaikkojen vähyys, eli kahden auton taloudessa toinen auto on 4 tunnin tienvarsipaikalla, kiekonsiirto on käynyt tutuksi ja yhdet sakot (60e) on saanut kotipihassa pysäköinnistä maksaa. Uusi asunto on kyllä hakusessa, lähinnä isompikokoinen.

    • tyytyväinen asukas

      Itse asun Suomen Vuokrakotien asunnossa ja olen tyytyväinen.
      Asunto on valmistunut lähiaikoina ja kaikki siis uutta. Se vaan on nykyajan meininki, että materiaalit ovat "kertakäyttöisiä". Sama meininki on myös muiden yhtiöiden taloissa.
      Parkkitilat täälläkin melko vähäiset, mutta taitaa johtua kaavoituksesta.

    • tonni hukkaan

      En voi kehua. Asuin hetken 2011 valmistuneessa asunnossa. Sijainti hyvä, talo ulkoa upea, ja käydessäni katsomassa, näytti kaikki hyvältä ja uudelta ja firmakin vaikutti silloin hyvältä. Kuten muutama muukin on jo todennut, materiaalit olivat todella huonoja mitä käytetty asunnossa. Talvella ikkunat olivat umpi jäässä, vuokrat korkeita ja nousivat vain, yms yms... Monia monia asioita jotka tulivat ilmi vasta asuttaessa. Kestin n.7kk. Onneksi en joutunut maksamaan mitään sopimussakkoa, sillä vuokrasopimus oli toistaiseksi voimassa oleva, ilman mitään vuoden pakkoasumista. Kuitenkin, kehtasivat pimittää todella suuren vuokravakuuden asioista, jotka eivät olleet minun jäljiltäni tulleet, vaan olivat asunnossa. Milläpä asiaa todistan, kun en kuvannut kaikkia asuntoon tullessani. ja kyseessä oli jonkun pienen reiän korjaamis jälki jota itse en ole edes huomannut asunnossa olevan. En enää ikinä käytä kyseistä yhtiötä.

    • Kaamee kämppä

      Asuin 2v. ja etsin sen kokoajan uutta asuntoa. Asunto ihan asuinkelvoton huoneilman jne. takia, sairastuin. Ei enää koskaan kyseiselle firmalle!

    • E_i

      Suomen Vuokra Kodit on sellanen firma et älkää erehtykö menee vuokralle missään nimessä heidän kohteisiin ainakaan Pirkanmaalla !

    • Kisuli

      Meidän perheellä on pelkkää positiivista sanottavaa. Asutaan Pirkanmaalla, uudehkossa talossa. Mukavat naapurit, paitsi yksi mutta aina kai joka talossa yksi hullu on. Asunnon kokoon ja uutuuteen nähden jopa kohtuuvuokra. Joitakin vikoja on ollut, kestää aikansa kun tulevat korjaamaan. Mutta aina sieltä jonkun saa puhelimen päähän. Minä ainakin suosittelen!

      • nui

        homeessa pari-kolmevuotta vanhat kämpät et suosittele vaa


      • yks kaks
        nui kirjoitti:

        homeessa pari-kolmevuotta vanhat kämpät et suosittele vaa

        Ainaki Lempäälän uudehkoissa jo home ja ilmanvaihto ongelmaa.


    • Työttömän kämppä

      Mä asun SVK-rivitalossa Tampereen sivukunnassa. Kaksi huonetta tavallaan jossa olohuoneessa keittiö sivussa. Suihku löytyy. Vuokra muuttaessa 400, nyt korotus tuli 410 euroon, mutta työttömän taskuun silti sopiva. Tampereella samaan hintaan saa vaan yksiön jos sitäkään.

      Asun tuossa jo toista vuotta nytte, sijainti rauhallinen ja palvelun siedettävän lähellä, hinta ratkaisee. Kun työtön on, niin ei ole varaa kalliseen vuokraan. Joku moitti vuokran nousua, ainahan ne vuokrat nousee asuitpa sitten missä tahansa. Ainoa huono juttu on se, että tässä edellisen asukkaan jäljiltä on koira raapinut mm. lattiaan jälkiä tietyissä kohti ja oveen eteisessä, mutta ne ei minua haitanneet.

      Vuokranantaja oli asiasta tietoinen ja vuokratalon esittelyssä sanoi että jos moitittavaa on, täyttää lomakkeen ja postittaa, niin tulevat korjaamaan. En sitten löytänyt mitään suurta puutetta. No onhan tuo lattia vähän heikko, mut mun vanhemmat osti uuden vastarakennetun rivitalohuoneiston niin oli siinäkin monenlaista ongelmaa halpojen materiaalien kera. Eli kaikki on tälläst nykyisin eli halpaa rojua. Ja muutenkin vuokralainsäädännössä tms. on kerrottu, että tavanomainen asunnon kuluminen on hyväksyttävää ja jos esim. lattiamateriaali huonolaatuinen, vuokranantajan on hyväksyttävä tavanomaista suurempia jälkiä :)

      Kun ei omaa asuntoa työttömänä voi hankkia, niin vuokralla asuttava ja SVK on hyvä. Talvella tosin asunnossa kylmä kun patterit päällä vain kun pakkasta, mutta sekin ongelma ratkeaa kun pistää vähän lämmintä päälle :)

    • marketta13

      Paska firma, jossa tyhjiä asuntoja rahoitetaan kanittamalla täysin väärin perustein ihmisten vuokravakuusmaksuja. Itselleni kävi juuri näin. Eivät siis palauta vuokravakuuksia. Oma asuntoni oli todella siisti lähtiessäni, mutta sen väitettiin olevan likainen ja pidätettiin vuokravakuus. Minulle lähtetettiin kuvia muka todisteeksi, mutta näin heti että ne eivät ole edes entisestä asunnostani otettuja. Huijausta!!

      • just just

        Saman kaltaista vedätystä oon kuullu muiltakin. Siks vältän ko. Firmaa.


      • Zarpaneva

        Miksi et soittanut kuluttaja asiamiehelle ja vienyt juttua eteenpäin?
        Tuohan täyttää petoksen tunnusmerkit, poliisitutkinta!


    • Ei enää koskaan

      Joo, en suosittele myöskään minä. Tänään juuri tuli puhelu, että oli kuulemma jätetty asunto pöyristyttävään kuntoon ja tarjottiin mahdollisuutta mennä itse siivoamaan se viikonloppuna. Maanantaina muuttaa uusi asukas ja heidän täytyy päästä tarkastamaan asunto ennen muuttoa. Soitto tuli 15:45 ja heidän toimistonsa menee kiinni 16:00. Asun toisella paikkakunnalla, joten ei mitään mahdollisuuksia päästä hakemaan ajoissa avaimia. Heillä on ollut kuitenkin 2 viikkoa aikaa käydä tarkistamassa asunto ja ottaa yhteyttä, jos huomautettavaa on. Asunnossa oli kuulemma kissankarvoja kaikkialla (minulla ei ole lemmikkejä eikä edelliselläkään asukkaalla ollut). Sanoin, että pitäkää tunkkinne ja sakottakaa se pari sataa mitä varmasti ottavat siivouksesta. Eipä tarvitse enää heiltä asuntoa hakea.

      • o n

        P A S K A A palvelua


    • Sheisse firma

      Minulla sama homma kuin yllä. Soittivat ja valittivat juurikin tuosta uunin takaa pesusta. Muutin toiselle paikkakunnalle, enkä niin lyhyellä varoitusajalla päässyt takaisin siivoushommiin. Nainen sanoi, että noin alle kahdensadan maksaa siivous. Kirpaisi, mutta ei siinä muukaan auttanut. Loppusumma siivoukselle oli lähes 300€! Ja kun muistetaan, että kyseessä on reilu pieni yksiö. Soitin kuluttajaneuvojalle.

      • Pois svk:lta päässyt

        Aivan paska firma! Yhdyn edellisten kirjoittajien kanssa samaan, laskuttavat muuton jälkeen keksityin perustein ja tietenkin sen verran myöhään (meillä puol vuotta muuton jälkeen) ettei itse pysty enään todistamaan syytöksiä vääriksi. Rakennusmateriaalit asunnoissa surkeita ja meilläkin 2v vanhassa asunnossa jo hometta ja sisäilmaongelmaa kylmä ja ihan reikiä ja kosteutta seinissä, tämä siis Pirkanmaalla. Kenellekkään tutulleni en ko. asuntoja suosittele, älkää muuttako sinne, sieltä ei seuraa mitään hyvää!


    • ei ikinä enää

      Sisäilmaongelmia epäillään tällä hetkellä myös omien jatkuvien hengitystieoireideni taustaksi, ja kyseessä on siis Pirkanmaalla oleva SVK asunto. Vuokrat ovat myös korkeita alueelliseen hintatasoon nähden ja talonhuoltopalvelu eivät todellakaan saa täysiä pisteitä (epäasiallista ja ajoittain osaamatonta palvelua). Kun muutin asuntoon oli se huonosti siivottu, eli ainakaan tähän asuntoon ei oltu tehty mitään perusteellista siivousta. Taloissa lemmikit on sallittu, joka kuuluu tässä kiinteistössä usein koirien joukkohaukuntana pitkin päivää. En voi suositella.

      • Nii i

        Juu ei enää ikinä ! En suosittele. Huonojen kämppien lisäks asiakaspalvelu syvältä !


    • Yonsa

      Vaikka tämä viestiketju jo jonkin ikäinen on, haluan tuoda minun avokkini tarinan julki, jotta ihmiset ymmärtäisivät pysyä kaukana tästä verenimijä-yrityksestä.

      Asuimme kahdessa SVK:n asunnossa, ensin Keravalla, myöhemmin Helsingin Konalassa. Molemmista todettakoon heti alkuun erittäin HALVAT ja huokoiset rakennusmateriaalit... Muovimatto meni suurinpiirtein kupruille jo ihmisen painosta. Muuttaessamme Konalaan "upouuteen" asuntoon tuli eteisen hylly alas muuttopäivänä (ei oltu ruuvattu kiinni, no, mitenkään), ja valot oli viritelty miten sattuu.

      Asuessamme Keravalla sattui nuoren koiramme kanssa pienimuotoinen onnettomuus, jonka seurauksena se halpapaska muovimatto kärsi hieman. Raportoimme tästä välittömästi Suomen Vuokrakodeille. Heiltä ei meinannut tulla vastausta, mutta kävivät sitten joku päivä asunnossa tarkistuksella ilman, että visiitistä meille mitään kerrottiin. Tämän jälkeen lähetin lafkalle viestejä Neljän Kuukauden ajan (muutimme pian lattiavaurion jälkeen Konalan asuntoon) kysyäkseni jatkomenettelyistä, mutten saanut ainoatakaan vastausta. 1 000€ lasku tipahti postiluukusta varoittamatta kuusi kuukautta itse tapahtuneen jälkeen, 5 päivän maksuajalla. Laskutettu oli mitä erikoisimmista asioista, kuten työmiesten "raskaista ja pitkistä" materiaalinhakureissuista. Olin niin pöyristynyt etten ymmärtänyt reagoida caseen sen vaatimalla vakavuudella. Tämä harmittaa edelleen.
      SvK ei suostunut kommentoimaan laskua mitenkään. Maksuaikaa saimme.

      Muuttaessamme Konalan asunnosta pois 2014 maaliskuussa oli asunto täysin tahraton ja loistavassa kunnossa. Vuokravakuutta ei kuitenkaan ole vieläkään palautettu, perusteena "siivouskulut". Erittelyä emme ole saaneet, tai mitään muutakaan kuin kylmää kättä. Yhdyn siis muiden kommentoineiden mielipiteisiin, yritys kusettaa minkä kerkiää erityisesti vuokravakuuksien palauttamisessa, niitä ei meinaa tulla takaisin ollenkaan. Vetoavat mihin tahansa tekosyyhyn.

      Toivon mahdollisimman monen pyrkivän välttämään kyseisen lafkan palveluja. Kämpät periaatteessa ok, mutta asiakaspalvelu on epäkohteliainta mitä vuokramarkkinoilla löytyy. SVK:n asunnoissa sinua ei kohdella asiakkaana, vaan "rahaorjana". Näin ainakin pk-seudulla.

      Totaalista asiakkaan aliarvioimista, epäkohteliaita vastauksia, kalliita asuntoja.

      Muualta löydät parempaa, trust me.

    • Vito44

      Samaa mieltä. SVK on syvältä, enkä voi suositella.Takuuvuokria tuskin saa takaisin muuten kuin kovistemalla. Siinäkin menee puoli vuotta. Tiedusteluihin ei vastata ennen kuin on liian myöhäistä.

    • Ogene

      Todella huonot kokemukset minullakin. Tarina on liian pitkä kerrottavaksi täällä, mutta todella törkeitä huijareita ovat. Tästä on Pirkkalassa Pirkanmaalla ikävä kyllä aika monella kokemusta.

      Kaiken päätteeksi jouduin soittamaan pari tosi tiukkaa puhelua ennen kuin maksoivat takuuvuokran takaisin. Eivät voineet vedota edes siivouskuluihin koska koko rivitalo purettiin. Siitäkin huolimatta olin kyllä tehnyt hyvän lähtösiivouksen.

      Itse kyllä toivon konkurssia koko lafkalle, taustalla niin törkeää ja likaista peliä.

    • Ei enää ikinä svk

      En voi mitenkään suositella kyseistä lafkaa! Asuin itse vajaan vuoden Helsingin aurinkolahdessa sijaitsevassa svk:n asunnossa. Asunto oli aivan uusi kun muutimme sisään, silti jo parin kk:n päästä pihan seinien "meillä oli siis oma piha" rappaukset ropisivat verannalle ja keittiön lamput oli asentamatta joita ei myöskään ikinä tultu asentamaan vaikka 100 kertaa soitettiin. No pois muuttaessa alettiin vänkäämään takuuvuokran palautuksesta, keksittiin vaikka mitä tekosyitä että "ette ole pesseet saunan ovea "lasinen" ja olitte jättäneet pakastimenoven auki yms.. vaikka mitä skeidaa. Kaikki nämä syytökset tapahtuivat muutama kuukausi sen jälkeen kun muutimen pois joten kun kiistimme syytökset saimme vain vastauksen "ette te voi muistaa oletteko jättäneet pakastimen auki yms kun siitä on menny jo niin kauan aikaa!) ei tulisi mieleenkään alkaa ite sulattaa jotain pakastimia kun tiedän että jään sulaessa vedet valuvat lattialle. Asiakaspalvelu tässä paikassa on ihan syvältä puhuvat erittäin syyttävästi ja töykeästi, sekä kyseenalaistavat kaiken millä yrität puollustaa itseäsi. Loppujen lopuksi jättivät palauttamatta 500€ meidän takuuvuokrasta vedoten siivouskuluihin ja asentamattomiin keittiönlamppuihin joita ei ikinä tultu laittamaan vaikka niistä kokoajan soitettiin ja sanottiin! Joten mun neuvona on kierrä kaukaa kyseinen yritys jos et halua menettää rahojasi

      • ILikeToPlay

        Olet täydellinen idiootti mikäli et vienyt asiaa eteenpäin.
        Tottakai vaadit tuosta 500 euron laskusta KUITIN ?!?! KUITTI jossa eriteltynä kaikki työn ja materiaalien kustannukset erikseen. Sinä olet oikeutettu kuittiin.
        Tämän jälkeen kuitin kanssa kuluttajaviranomaisiin yhteyttä, mikäli siinä on jotain epäilyttävää, esim "siivouskuluja" monen sadan euron edestä.. Tällöin sinulta veloitettu summa ei ole enää kohtuullista, ja sinulla on hyvät perusteet viedä asia eteenpäin.


      • Mahlamäkinen
        ILikeToPlay kirjoitti:

        Olet täydellinen idiootti mikäli et vienyt asiaa eteenpäin.
        Tottakai vaadit tuosta 500 euron laskusta KUITIN ?!?! KUITTI jossa eriteltynä kaikki työn ja materiaalien kustannukset erikseen. Sinä olet oikeutettu kuittiin.
        Tämän jälkeen kuitin kanssa kuluttajaviranomaisiin yhteyttä, mikäli siinä on jotain epäilyttävää, esim "siivouskuluja" monen sadan euron edestä.. Tällöin sinulta veloitettu summa ei ole enää kohtuullista, ja sinulla on hyvät perusteet viedä asia eteenpäin.

        Olen itse tekemässä joukkokannetta kyseistä yhtiötä vastaan.
        Mikäli teillä on ollut jotain ongelmia tämän firman kanssa koskien näitä vuokravakuuksien palautuksia, niin ottakaa yhteyttä sähköpostiini;

        [email protected]

        Kertokaa tarkkaan mitä on tapahtunut, missä ja milloin.
        Kerään kaikki yhteen nippuun ja asia lähtee eteenpäin.
        Ja aivan taatusti tämä juttu päätyy mediaan, niin räikeitä juttuja on tullut nyt eteen.


    • Allaskaappi

      Meiltäkin jäi siivu vuokravakuudesta saamatta, tosin ei täysin perusteettomasti, mutta melkoisen iso summa vahingon suuruuteen nähden. Kylpyhuoneen lastulevyisen valkoisen allaskaapin oveen oli tullut n. 1 cm:n halkaisijaltaan oleva kolhu. Hintalappu tälle kolhulle oli 100 e (40 e uusi ovi, 60 e työ). Kokemukseni ja kuulemani mukaan kukaan ei pääse SVK:lta lähtemään koko vuokravakuus taskussaan, joten itse ainakaan en voi yritystä kovin luotettavana kenellekään suositella.

    • jebu2

      Omat kokemukseni ovat myös huonot. Asunnossa asuminen oli kyllä joo helppoa, mutta lähtö menikin sitten hankalaksi kun asunto käytiin suurennuslasin kanssa läpi ja jokaiseen pieneenkin juttuun tartuttiin ja vaadittiin korvausta. Veloittivat minulta esimerkiksi seinään tulleesta kolhusta 200 euroa. Seinä oli todella heikkoa materiaalia muutenkin, muutaman millin paksuista pahvia, ei todellakaan mitään paksua kyprokkia! Hauskinta tässä oli se, että reikä oli tullut oven kahvaan kiinnitetystä kumistopperista joka oli mennyt seinästä läpi! Tämä taphtui jo heti ensimmäisenä päivänä kun muutimme asuntoon ja kannoimme sänkyä makuuhuoneeseen ja ovi saattoi hiukan seinään kolahtaa. Mutta jos tuollaisesta tulee seinään reikä niin kertoo kyllä jotain materiaalien laadusta.
      Mikäli menette tämän firman vuokrakämppään asumaan niin valmistautukaa sitten siihen, että poismuuton siivoukseen varaatte useamman päivän, saatte pitkän listan siitä mitä pitää siivota.
      Jos olette esim. jättäneet jääkaapin takaa imuroimatta niin he kyllä ottavat siitä korvauksia "siivouskuluihin".
      Se raha mitä vakuudesta jäi sitten kulujen jälkeen käteen, palautettiin miltein 4 viikkoa poismuuton jälkeen, eli rahojakin saatte sitten odotella pienen tovin.
      Välttäkää tätä paskafirmaa, on minun neuvoni.

    • Nyt jännittää

      Onko jollain kokemuksia nimenomaan Helsingin Jätkäsaaren taloista poismuuttamisesta? Olemme asuneet SVK:n talossa siinä noin vuoden ja nyt muuttamassa pois, asumisaikana ei ongelmia eikä itse kämpästä tai materiaaleista valittamista, eli olemme tähän asti olleet tyytyväisiä, mutta tämän ketjun perusteella alkoi poismuutto pelottaa...
      Itse kun muutimme sisään, oli SVK edellisten asukkaiden jäljiltä tilannut siivouksen kun keittiön laatikoita ei ollut siivottu (niissä oli siis leivänmuruja ym. moskaa mitä niihin nyt asumisen aikana normaalistikin tulee) ja tähän olin itseasiassa tyytyväinen koska muuten olisin joutunut pesemään ne itse, joten tarkasta siivouksesta olin jo tietoinen, mutta onko sieltä saatu takuuvuokria takaisin ja onko jälkikäteen alettu periä korjauskustannuksia ym.?

    • Kysyn vaan

      Kuinkas tämänluontoisissa riitaisuusasioissa tuo zarpanevan joukkokanne mahtaa onnistua? Eikös joka asia pitäisi käsitellä omanaan?

    • uusi vuokralainenko?

      Saatiin juuri Vuokrakodeilta asuntotarjous, mutta uskaltaakohan sitä tämän ketjun perusteella ottaa edes vastaan? Asunnontarve olisi kova, ja asunto suht uusi, muttei kiinnostaisi maksaa mitään turhia siivous- sun muita maksuja asunnosta pois muutettaessa. Onko kellään HYVIÄ kokemuksia Vuokrakodeissa asumisesta, ja joilla poismuutto olisi sujunut ilman mitään ongelmia? Täytyy muuten sanoa, etten edellisissäkään vuokra-asunnoissa ole ikinä pessyt uunin tai jääkaapin taustoja pois lähtiessä, eikä mitään ongelmia ole ollut. Vuokrakodeilla on varmaan olemassa omat loppusiivousohjeet, kun vaativat vuokralaisiltaan noin tehokasta kuurausta ennen kämpän luovuttamista. Vai olisiko vaan tekosyy että saavat laskuttaa 300e tyhjästä.

    • ei enää ikinä

      Muutettiin pois kesän alussa Vuokrakotien kämpästä ja lista siivottavista paikoista oli pitkä (huippuna pesukoneen otto/poistoputkien tulpitus omalla rahalla) mutta me päätettiin että senttiäkään ne ei meiltä vakuusta ota ja niin siinä kävi että alle viikossa oli vuokravakuus takaisin tilillä kokonaisuudessaan. Paha maku yhtiöstä noin muutoin jäi, aina oli kielto- ja varoituslappuja ilmoitustaulu täynnä, milloin kulutettiin liikaa vettä ja milloin joku oli tupakoinut lähempänä kuin 50 metriä talon seinästä yms. Hommattiin kämppään omalla rahalla (todella valoisa, ylimmän kerroksen asunto) sälekaihtimet jotka "tuli korvauksetta jättää paikoilleen poismuutettaessa". Talo oli uudiskohde, valmistunut v. 2011 ja me oltiin kämpän ensimmäiset asukkaat. Rakentamisen jälki oli niin ja näin, ja kaikkialla oli käytetty halvinta mahdollista materiaalia. Parvekkeen kaide oli jo muutettaessa ruostunut. Vuokra kuitenkin yli tonnin. Viereen rakennettiin samannäköinen talo jonka asukkaat sai sälekaihtimet, laminaatit, kaakeli myös kylppärin lattiaan, astianpesukoneet ja lasitetut parvekkeet. Halvemmalla vuokralla. Ei tarvinnut kauaa miettiä vaihtoa kun se tuli mahdolliseksi. Toiste en heidän kämppäänsä muuta.

    • Martha45

      En suosittele firmaa. Asunto sinäänsä ihan ok, tosin kuten mainittu nuo materiaalit on tosi tosi tosi halpiskamaa. Talonyhtiö oli hiljainen (Tampereella asuin), mutta minun asunto oli melkein ylimmässä kerroksessa eikä sinne äänet juuri kuuluneet. Korjausta vaativat asiat eivät hoituneet vaikka asiasta soitteli useaan otteeseen.

      Muuttosiivoukseen ei saatu mitään ohjeita, joten tein sen samalla paletilla kuin aina ennenkin. Minulla kävi siis samoin kuin muutamalla muullakin täällä, eli jääkaapin ja uunin takaa siivoamatta jättäminen oli syy siivouslaskuun. Sain kyllä laskuerittelyn pyydettyäni sitä useamman kerran, mutta siivouskulut oli eritelty siihen hyvin laveasti. Oli kuulemma pitänyt ikkunat ja saunakin siivota uudestaan, vaikka puhelun aikana Vuokrakotien edustaja puhui vain jääkaapin ja uunin takaa siivoamisesta.

      Ärsytti se silloin, mutta opinpahan ettei niille kannata mennä. Jopa VVO:lla on parempi palvelu, vaikka sielläkin pitää loppumuutto tehdä huolella. Niiltä sentään saa kunnon ohjeet että mitkä kaikki pitää hinkata puhtaaksi.

    • n ö y

      Toimintatavat on p....tä. varsin jos pirkanmaalla viä sama ä....ä hoitaa asioita.

    • Ei enää svk

      3 vuotta asuttiin svk-asunnossa Vantaalla. Tuo materiaalien huonous todella pitää paikkansa. Lattiaan jäi painaumat esim. kirjahyllystä. Muovimattoon kylppärissä jäi jostain puhdistusaineesta jäljet. Omituista oli, että asunnon toisen pään huoneessa jos puhui se kuului toisen pään huoneeseen ilmanvaihdon kautta jne. Nykyisessä asunnossa laminaatit (ei jää minkäänlaisia jälkiä), lattialaatat kylppärissä ja eteisessä, astianpesukone ja keraaminen liesi, eikä kuulu puhe minkään hormin kautta!

    • vihainenentinenasuka

      Aivan uskomaton tuo firma, materiaalit aivan halpaa paskaa mm. kellosta jäi jälki seinään ?!?!!?! Myös matosta jäi keltainen jälki ja meidän maksettavaksihan se jäi. Päästiin onneks eroon siitä asunnosta kesällä, mutta nyt tuli joku ihme lasku seinän maalauksista ja kaikesta mahollisesta. Yrittävät mm. veloittaa yhdestä johdosta jonka itse henkilökohtaisesti muuton jälkeen vein heidän toimistolleen!!! Aivan paskaa koko "asiakaspalvelu" ja asunnot ja kaikki.

    • Skeidaawhatelse

      SvK:n asunnosta poismuutostani on nyt jo melkein vuosi (maaliskuu 2014), mutta p*skat muistot kalvavat edelleen.

      Asunto oli tiptop sieltä poismuuttaessamme, mutta maksuja yritettiin alkaa perätä kummallisista asioista, kuten olemattomista skraiduista keittiössä, jäljestä kylppärissä tms.
      SvK oli sanonut, että poismuuttaessa avaimet voi jättää asuntoon, mutta vaadin moneen kertaan puhelimessa päästä mukaan tarkastukseen (suosittelen tätä myös muille). Sain luovutusvoiton, ja itse tarkastuksessa kiersin koko ajan tarkastajan perässä ja kuvasin kaikki samat asiat mitä hänkin (mikä tuntui suuresti ahdistavan tarkastajaa). Tarkastuksen jälkeen SvK ilmoitti puhelimessa/sähköpostilla, että "puutteiden" perusteella vuokravakuudesta pidätetään x määrä rahaa.

      Tällöin paloi lopullisesti itselläni pinna, ja sekä minä että avokkini kävimme useampaan otteeseen fyysisesti heidän toimistollaan sekä soittelimme lafkaan aktiivisesti. Uhkasin yritystä poliisilla ja erilaisilla jatkotoimenpiteillä - ja kas, vuokravakuus palautettiin heti sen jälkeen. Eli toisin sanoen uskon, että yritys tietää itsekin pelaavansa tuuripeliä vuokravakuusrahojen palauttamisen kanssa. Jos ei itse jaksa olla aggressiivinen ja "pelata peliä", imevät he vuokravakuusrahat kyselemättä. Kannattaa laittaa kova kovaa vastaan.

      Jos harkitset SvK:n asuntoon muuttamista, älä tee sitä. Jos olet asukas SvK:n asunnossa, varaudu poismuuttobattleen. Aikanaan yritys joutuu toivottavasti myös oikeuden eteen vastaamaan tekosistaan, toki tässäkin on varmasti jokin porsaanreikä heidän toimintaansa puoltamassa. Pysy kaukana!

    • Poismuuttanut

      Kokemukset Pirkanmaan alueen asunnoista. Olemme asuneet kahdessa eri kohteessa (Härmälä, Kalkku)ja molemmat asunnot on tarkistettu jäljiltämme. Olemme asuneet normaalisti ja tehneet loppusiivouksen huolellisesti. Lopputarkistus on tehty asiallisesti ja myös raha palautettu ihan kohtuu ajassa. Asioiden hoito toimistossakin sujunut hyvässä ilmapiirissä, joten ei meillä ainakaan negatiivista sanomista. Tämä kokemus lisäksi ihan tätä päivää :D

    • huomenuokr

      Tämä firma näyttäisi olevan lopetettu, liekö myyty jollekkin.

      • Marie1234

        Myyty SATO:lle. Meille tuli juuri kirje, että kaupan yhteydessä ovat saaneet tiedon puutteista asuntojen sisäilmassa (Asumme siis Espoossa). Ja samassa kirjeessä tieto, että koko talo menee remonttiin vuodeksi, oli löytynyt kohonneita pitoisuuksia 2-etyyli-1-heksanolia. Remontissa poistavat muovimatot ja lattiatasoitteet ja asentavat laminaatin. Joudumme siis muuttamaan vuodeksi pois..

        Liekö SVK olisi edes ikinä ilmoittanut tästä sisäilmaongelmasta mitään, elleivät olisi myyneet asuntoja SATO:lle. Todella törkeää toimintaa!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe