Skyrim: Dragonborn

Skyrimmin jatko-osa Dragonborn sai osakseen paljon huomiota jo ennen julkaisua, joten minäkin teoksen sitte tilasin Höyrystä. Kun lataus oli suoritettu, aloitin pelin silmät kiiluen. Jonkin ajan kuluuttua oli pakko turvautua Googleen etsimään vastausta, miten kyseistä lisäosaa pääsee edes pelaamaan latauksen jälkeen. Vastaus löytyi nopeasti. Jollekin heebolle Windhelmin satamassa pitää tunkea kultaa taskuun niin matka uudelle saarelle alkaa.

Oma hahmoni oli jo trimattu kuosiin, mutta ajattelin vielä tehdä sen viimeisen silauksen ennen kuin lähden samoilemaan uudelle saarelle. Lauantai päivän uhrasin koluamalla vielä ne viimeisetkin luolastot läpi vanhassa maassa. Teroittelin miekat, kiilotin kilvet ja kypärät. Sitten matkaan.

Alku näytti lupaavalta. Suippokorva satamassa tuli heittää jerryä heti rantauduttuani. Jotain nippeli tietoa siltä kai olisi saanut pumpattua, mutta sotakirveeni halusi jo ensikasteen. Ensimmäinen yö majatalossa ja heräsin nakertamassa jotain temppeliä keskellä saarta. Siitä sitten tapasin Frean. Viirusilmäinen soturinainen jota varmasti mieluusti kuuntelisi sanovan " It has to be happend ", samalla kun.. no ei siitä sen enempää. "Piiskaa mua! ".. oho.. no se lipsahti.

Jostain mustista kirjoista ihmiset puheli ja kohtahan sitä pideltiin sellaista rukkasessa, joka sitten lähetti minut jonnekkin rinnakkaistodellisuuteen, jossa joku kummisetätyyppi Jason-maski päässä, kertoi olevansa Miraak ja sanoi minun pelaavan puulaakissa. Tämän jälkeen kaksi Sofi Oksasta läiski mua poskille ja palasin saarelle.

Shamaani pappa kertoi vihjeen saarelaisten järkyttävän darran helpotttamisesta. Korjaussarjojen jälkeen tuli yllättävä " Voi itku mun faija kuoli "-skenaario ihan puuntakaa, jonka jälkeen päästiin taas rinnakkaistodellisuuteen. Tuolla kirjojen maassa, piti leiskata puolitusinaa Sofi Oksasia mustan mönjän ja lonkeroiden seassa. Yhtä äkkiä sitä oltiinkin herra Miraakin kanssa areenalla. Viitisen minuuttia valopalloja, suolamakkaraa ja terästä, jonka jälkeen sikaari suuhun ja läski nainen alkoi laulaa.

Homma paketissa viidessä tunnissa ja jäljelle jäi hehtaarikaupalla tutkimatonta saarta, jossa on jotain pikku Questeja illan iloksi.

Sanotaan näin, että jos Skyrim oli porauslautan Buffetti, niin tämä lisäosa oli lähinnä Mäkkärin juustoateria.. ilman ketsuppia.

Olisin toivonnut jotain uutta, mutta tässä taas mentiin siihen samaan vipuun, niinkuin aina näissä tämän genren peleissä. Lisätään vaan "pimeyttä ja hirviöitä" niin kyllä se siitä. Ihan sama kun stand up koomikolla alkaa vitsit loppua niin sitten alkaa se pissi kakka huumori joka aina uppoo humalaiseen yleisöön.

Jos siinä hommassa ei ole sisältöä, ei ne loputtomat luolastot, joissa pitää läiskiä luurankoja ja väistellä lepakoita, yksinkertaisesti jaksa kiinostaa. Kun tää viihde on nykyään tätä. Jos se kissa, hypättyään kerran komeron takaa pelästyttää, niin ensi jaksoon laitetaan viisi kissaa. Seuraavaan kahdeksan. Seuraavaan kymmenen, jossa kaksi on siiamilaista rotua.
3396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oli kyllä liian lyhyt kaikkine sivutehtävineenkin. Solstheim on vaan kertakaikkisesti liian pieni saari. Mukavia muistoja tosin toi musiikki suoraan Morrowindistä ja mahdollisuus kuulua jälleen kerran Telvannin hulluun huoneeseen. Morrowindiä pelaamattomat eivät näitä tietenkään tutuiksi tunteneet. Itse odotan sitä totalconversion modia, joka tuo koko Morrowindin Skyrimin enginelle. Lisäosat ei yksin riitä, Elders scrolls pelit ovat aina eläneet pelaajien itse tekemistä modeista. Tämän vuoksi ne ovatkin parhaimmillaan pcllä.

Äänestä

Yritit olla hauskakin? Haista sinä jonne pitkä vittu! Opettele kirjottamaan!

Äänestä

Jaksaisi ehkä kiinnostaakin toi lisäosa jos ei ois hakannu skyrimii jo n. 830 tuntii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wormsight kirjoitti:

Skyrimmin jatko-osa Dragonborn sai osakseen paljon huomiota jo ennen julkaisua, joten minäkin teoksen sitte tilasin Höyrystä. Kun lataus oli suoritettu, aloitin pelin silmät kiiluen. Jonkin ajan kuluuttua oli pakko turvautua Googleen etsimään vastausta, miten kyseistä lisäosaa pääsee edes pelaamaan latauksen jälkeen. Vastaus löytyi nopeasti. Jollekin heebolle Windhelmin satamassa pitää tunkea kultaa taskuun niin matka uudelle saarelle alkaa.

Oma hahmoni oli jo trimattu kuosiin, mutta ajattelin vielä tehdä sen viimeisen silauksen ennen kuin lähden samoilemaan uudelle saarelle. Lauantai päivän uhrasin koluamalla vielä ne viimeisetkin luolastot läpi vanhassa maassa. Teroittelin miekat, kiilotin kilvet ja kypärät. Sitten matkaan.

Alku näytti lupaavalta. Suippokorva satamassa tuli heittää jerryä heti rantauduttuani. Jotain nippeli tietoa siltä kai olisi saanut pumpattua, mutta sotakirveeni halusi jo ensikasteen. Ensimmäinen yö majatalossa ja heräsin nakertamassa jotain temppeliä keskellä saarta. Siitä sitten tapasin Frean. Viirusilmäinen soturinainen jota varmasti mieluusti kuuntelisi sanovan " It has to be happend ", samalla kun.. no ei siitä sen enempää. "Piiskaa mua! ".. oho.. no se lipsahti.

Jostain mustista kirjoista ihmiset puheli ja kohtahan sitä pideltiin sellaista rukkasessa, joka sitten lähetti minut jonnekkin rinnakkaistodellisuuteen, jossa joku kummisetätyyppi Jason-maski päässä, kertoi olevansa Miraak ja sanoi minun pelaavan puulaakissa. Tämän jälkeen kaksi Sofi Oksasta läiski mua poskille ja palasin saarelle.

Shamaani pappa kertoi vihjeen saarelaisten järkyttävän darran helpotttamisesta. Korjaussarjojen jälkeen tuli yllättävä " Voi itku mun faija kuoli "-skenaario ihan puuntakaa, jonka jälkeen päästiin taas rinnakkaistodellisuuteen. Tuolla kirjojen maassa, piti leiskata puolitusinaa Sofi Oksasia mustan mönjän ja lonkeroiden seassa. Yhtä äkkiä sitä oltiinkin herra Miraakin kanssa areenalla. Viitisen minuuttia valopalloja, suolamakkaraa ja terästä, jonka jälkeen sikaari suuhun ja läski nainen alkoi laulaa.

Homma paketissa viidessä tunnissa ja jäljelle jäi hehtaarikaupalla tutkimatonta saarta, jossa on jotain pikku Questeja illan iloksi.

Sanotaan näin, että jos Skyrim oli porauslautan Buffetti, niin tämä lisäosa oli lähinnä Mäkkärin juustoateria.. ilman ketsuppia.

Olisin toivonnut jotain uutta, mutta tässä taas mentiin siihen samaan vipuun, niinkuin aina näissä tämän genren peleissä. Lisätään vaan "pimeyttä ja hirviöitä" niin kyllä se siitä. Ihan sama kun stand up koomikolla alkaa vitsit loppua niin sitten alkaa se pissi kakka huumori joka aina uppoo humalaiseen yleisöön.

Jos siinä hommassa ei ole sisältöä, ei ne loputtomat luolastot, joissa pitää läiskiä luurankoja ja väistellä lepakoita, yksinkertaisesti jaksa kiinostaa. Kun tää viihde on nykyään tätä. Jos se kissa, hypättyään kerran komeron takaa pelästyttää, niin ensi jaksoon laitetaan viisi kissaa. Seuraavaan kahdeksan. Seuraavaan kymmenen, jossa kaksi on siiamilaista rotua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu