Että uskoo Jeesukseen Kristukseen

Ihmisen Poika

tarkoittaa sitä, että ei usko keneenkään muuhun kuin Jeesukseen. Siis, jokaisesta asiasta on luettava tarkkaan mitä Jeesus opettaa - ettei lankea omavanhurskaitten hapatuksiin.

On elettävä Jeesuksen hengessä, sanantarkasti Hänen oppien mukaisesti, jättämättä piirtoakaan pois Hänen opeista. Hänen opeista ei saa poiketa sanallakaan, paitsi yksi:Puolustaja jonka Hän lähettää (alla), ja joka vahvistaa Jeesuksen oppeja ja samalla meitä -koska elämme Jeesuksen Hengessä- ja meidän asemaa.

Edellisen lisäksi, Vanhasta testamentista, vain ne osat joihin Jeesus viittaa ovat sallittuja - ei mitkään muut osat. Myös siltä osin omavanhurskaus joka meitä on riivannut kuihtuu ja kuolee omiin synteihinsä, ja Jeesuksen Henki meissä voimistuu.

Edellisen lisäksi, Uudesta testamentista, vain ne osat jotka tukevat Jeesuksen oppeja ovat sallittuja - ei mitkään muut osat. Ne on Puolustajan selvitettävä. Tässä yhteydessä mainiten ja painottaen Simon Pietarin nimeä, Hänen, joka Raamatullisten perimätietojen mukaan on Jeesuksen Kristuksen valitsema perijä, Kunigas, joka peri Jeesuksen Kristuksen Seurakunnan johtajuuden, joka siihen aikaan oli Jeesuksen Opetuslapset.

Edellisen lisäksi, Jeesus on sanonut, että Jumalan Sanaa/Testamenttia/Evankeliumia/Lakia on noudatettava sanantarkasti, painopiste ja vastuu on heillä jotka opettavat. Me elämme myös "maassa jonka Jumala on antanut", jonka Perustuslaki/Testamentti/Evankeliumi on Suomen kansan, ja se tukee Jumalan lakia ja Jeesuksn oppeja 100%. Maamme perustuslakia, on noudatettava sanatarkasti, ja "olemme yhtä".

Joh. 14:26

Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

Joh. 15:26

Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

1. Joh. 2:1

Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

Joh. 16
7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9 synnin, koska he eivät usko minuun;
10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

2 Pietarin kirje 2
1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
2 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;
3 ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

3

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuomarinurmikolla

      Ja sitten ollaankin jaettu tuomiolle,niinku ilmestyskirjas sanotaan,toiset helvettiin ja toiset ei.

    • demokratia_elin?

      repuklikaanit ne siellä ameriikassa äänestävät sydämen sanoistakin tasa-arvoa kaikille...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      386
      5772
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      1001
    4. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      872
    6. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      862
    7. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      51
      860
    9. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      827
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      823
    Aihe