Nuorison pahoinvointi, sille tarttis varmaan tehdä jotain?

Satutettu satuttaa, niinhän se menee. Kun nuorella on suuri tarve loukata iäkkäämpiään ihmisiä, tarkoittaa se että hän itse kokee tulleensa ensin loukatuksi heidän taholtaan.
Kaikkihan me vanhetaan, minäkin olen joskus ollut lapsi ja teini, kapinoinutkin etsiessäni omaa paikkaani elämässä. Onneksi ympärilläni oli hyvä eheä tukiverkko, siitä saan kiittää tasapainoista aikuiselämääni.
Olen ajatellut selvittää voisinko itse ryhtyä tukihenkilöksi muutamalle kasvukipuiselle nuorelle, tarjoamalla mahdollisuuksia harrastuksiin ja ehkä matkailuunkin voisi angstinen maailmankatsomus ehkä helpottaa ja hieman onneakin päästä sydämeen.
24120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Pahoinvointi ja loukkaamisen tarve on liian yleistä kaikissa ikäryhmissä, kuten tälläkin palstalla on nähtävissä. Nuoret kuitenkin ovat syyttöminä syntyneet jo valmiiksi oireilevaan yhteiskuntaan ja ansaitsevat kaiken mahdollisen avun. On hienoa jos haluat ja pystyt kantamaan kortesi kekoon.

Äänestä
  • Saat takaisin sen asenteen minkä itse annat aikuisena. Olin aikanaan paljonkin miltei päivittäin hyvin paljon tekemisissä silloisten pihamme lasten kanssa. Heitä oli todella paljon;))) Kun oma kundikin oli vielä snadi. Syy oli yksinkertainen se että, häntä olisi muuten kiusattu koska, hän ei pystynyt puheentasolla ymmärtämään mitä isossa lapsiryhmässä tapahtui...olin siis eräänlainen tulkki. Meillä oli myös koira. Joka oli kaikkien lasten yhteinen lemmikki. Tämä hurmaava otus oli syntynyt perheeseen jossa oli paljon pieniä lapsia...no, sopeutuminen sitten siihen että, häntä lapset veivät ulos oli koirallemme helppoa HÄN taas oli tottunut hälinään ja touhusi siinä mukana;))).. Näitä lapsia saattoi olla mukana tusinan verran kun läksimme uimaan tai retkeilemään tms...

    Tästä kasvoi sellainen kuvio. Että, kun nämä lapset nyt ovat nuoria aikuisia. Olen edelleen se henkilö heille jonka ystäviä he haluavat olla. Kundista joka on erilainen nuori aikuinen he puhuvat aina ymmärtäen myöskin hänen vaikeutensa että, hänet hyväksytään juuri sellaisena kun on..koska minä hyväksyin heidät aikaan juuri sellaisina kun he itse olivat..en jaotellut ketään sen mukaan mikä perhetausta tai mm. siellä lapsen omassa kuviossaan oli...ihan sama he olivat ja ovat aina minun sydämessäni minulle tuon pihamme lapsia.... Kun kerron mitä kundille kuuluu kysyttäessä he ovat iloisia siitä että, asiat ovat hyvin.....eli avain sama oikeudenmukainen asenne mikä heille tuli siellä lapsena...on siirtynyt nyt aikuis-ikään saakka....ja se on nyt sydämelleni suuri ilo. Näistä osa kun itse on jo pienten lasten isiä ja äitejä... Lapset nämä pihamme lapset kun olivat minulle kaikki samanarvoisia lapsia jos, oli tarvetta komentaa tai hiljentää vauhtia hiljensin...mutta, koskaan en mollanut tai syrjinyt itse aikuisena........Nyt saan tämän kauniisti itse takaisin. Minua muistetaan hyvällä. En siis saa haukkumisia tai muuta ilkeilyä koskaan nuorilta. en lapsilta en myöskään nuorilta aikuisilta..vaan ainostaan katkerilta elämään tympeentyneiltä ja pettyneiltä yksinäisiltä ihmisiltä...tämä tympeys saattaa tulla ikävänä asenteena takaisin? Aina en jaksa minäkään ymmärtää näitä katkeria tyyppejä..silti sitä odotetaan eli tällaisia aikuisia nykyisin vältän..he hohkaavat sitä käsittämätöntä negatiivista elämän asennetta..jonka he siirtävät pakonomaisesti ympäristöönsä...ja aina tähän katkeruuteen löytyy syy sieltä omasta lapsuudesta loppupelissä kuitenkin. Nämä ihmiset eivät vaan itse näe kuvaansa..tai eivät pysty hahmottamaan mistä tämä katkeruus heille on syntynyt ja miksi?.....Kohtele siis lapsia silloin ku he ovat lapsia ihmisarvoisesti niin heistä kasvaa hyviä nuoria aikuisia. Toinen juttu. Kuuntele lasta. Kuuntele nuorta. He opettavat sinua saat sitten palkkioksi ihania nuoria aikuisia jotka muistavat sinuakin kun sinulla on se merkkipäiväsi vaikka;)))

    Ja elämän on juuri niin hyvä kuin itse sen haluat tehdä itsellesi myöskin...Itse koen että, tämän ikäiseksi olen saanut varsin paljon hyviä juttuja elämältä...joita myöskin mukava muistella nyt...jälkeenpäin. Paras palkinto kun minullekin saattaa tulla sitten itse näiltä nuorilta aikuisilta nyt: myös kauniina Kiitoksena sanoilla...heille nuo yhteiset lapsuuden kesät kun monille olivat sellaisia joita he taas muistavat elämänsä parhaina hetkinä...jälkeenpäin.

    Tsau:Friidu

    Äänestä

  • Terävät sanat ja ilkeily on muotia. Jonkinlaista reaktiota on jo näkyvissä, mutta hitaasti ne hyvät tavat ja ihan vaan toisen huomioon ottaminen leviää. Kun tarpeeksi monta kertaa saa ite palan kurkkuun ja maailma murjoo, niin ehkä sitä oppii. Ei tarvita pokkurointia ja etikettiä, vaan ihan normikiltteyttä ja joskus on hyvä vaan laskee kymmeneen ja pitää ensiksi mieleen tullut piikki sisällään, sinne se sulaa.

    Äänestä

  • H.Kukkanen kirjoitti:

    Terävät sanat ja ilkeily on muotia. Jonkinlaista reaktiota on jo näkyvissä, mutta hitaasti ne hyvät tavat ja ihan vaan toisen huomioon ottaminen leviää. Kun tarpeeksi monta kertaa saa ite palan kurkkuun ja maailma murjoo, niin ehkä sitä oppii. Ei tarvita pokkurointia ja etikettiä, vaan ihan normikiltteyttä ja joskus on hyvä vaan laskee kymmeneen ja pitää ensiksi mieleen tullut piikki sisällään, sinne se sulaa.

    Telussa Oskarillekin annettiin sama ohje mitä olen itse pyrkinyt noudattamaan tilanteissa jotka meinaavat saada oloni järkkymään. Vaikene, hymyile ja poistu, näin taittuu kärki ilkeilijän sanoilta.

    Äänestä

  • livessä ja netissä kirjoitti:

    Telussa Oskarillekin annettiin sama ohje mitä olen itse pyrkinyt noudattamaan tilanteissa jotka meinaavat saada oloni järkkymään. Vaikene, hymyile ja poistu, näin taittuu kärki ilkeilijän sanoilta.

    Kyllä, se on kokeilemisen arvoinen keino. Voisi jäädä moni kiukkuinen ja turha viesti lähettämättä.

    Äänestä

  • Tsau kirjoitti:

    Saat takaisin sen asenteen minkä itse annat aikuisena. Olin aikanaan paljonkin miltei päivittäin hyvin paljon tekemisissä silloisten pihamme lasten kanssa. Heitä oli todella paljon;))) Kun oma kundikin oli vielä snadi. Syy oli yksinkertainen se että, häntä olisi muuten kiusattu koska, hän ei pystynyt puheentasolla ymmärtämään mitä isossa lapsiryhmässä tapahtui...olin siis eräänlainen tulkki. Meillä oli myös koira. Joka oli kaikkien lasten yhteinen lemmikki. Tämä hurmaava otus oli syntynyt perheeseen jossa oli paljon pieniä lapsia...no, sopeutuminen sitten siihen että, häntä lapset veivät ulos oli koirallemme helppoa HÄN taas oli tottunut hälinään ja touhusi siinä mukana;))).. Näitä lapsia saattoi olla mukana tusinan verran kun läksimme uimaan tai retkeilemään tms...

    Tästä kasvoi sellainen kuvio. Että, kun nämä lapset nyt ovat nuoria aikuisia. Olen edelleen se henkilö heille jonka ystäviä he haluavat olla. Kundista joka on erilainen nuori aikuinen he puhuvat aina ymmärtäen myöskin hänen vaikeutensa että, hänet hyväksytään juuri sellaisena kun on..koska minä hyväksyin heidät aikaan juuri sellaisina kun he itse olivat..en jaotellut ketään sen mukaan mikä perhetausta tai mm. siellä lapsen omassa kuviossaan oli...ihan sama he olivat ja ovat aina minun sydämessäni minulle tuon pihamme lapsia.... Kun kerron mitä kundille kuuluu kysyttäessä he ovat iloisia siitä että, asiat ovat hyvin.....eli avain sama oikeudenmukainen asenne mikä heille tuli siellä lapsena...on siirtynyt nyt aikuis-ikään saakka....ja se on nyt sydämelleni suuri ilo. Näistä osa kun itse on jo pienten lasten isiä ja äitejä... Lapset nämä pihamme lapset kun olivat minulle kaikki samanarvoisia lapsia jos, oli tarvetta komentaa tai hiljentää vauhtia hiljensin...mutta, koskaan en mollanut tai syrjinyt itse aikuisena........Nyt saan tämän kauniisti itse takaisin. Minua muistetaan hyvällä. En siis saa haukkumisia tai muuta ilkeilyä koskaan nuorilta. en lapsilta en myöskään nuorilta aikuisilta..vaan ainostaan katkerilta elämään tympeentyneiltä ja pettyneiltä yksinäisiltä ihmisiltä...tämä tympeys saattaa tulla ikävänä asenteena takaisin? Aina en jaksa minäkään ymmärtää näitä katkeria tyyppejä..silti sitä odotetaan eli tällaisia aikuisia nykyisin vältän..he hohkaavat sitä käsittämätöntä negatiivista elämän asennetta..jonka he siirtävät pakonomaisesti ympäristöönsä...ja aina tähän katkeruuteen löytyy syy sieltä omasta lapsuudesta loppupelissä kuitenkin. Nämä ihmiset eivät vaan itse näe kuvaansa..tai eivät pysty hahmottamaan mistä tämä katkeruus heille on syntynyt ja miksi?.....Kohtele siis lapsia silloin ku he ovat lapsia ihmisarvoisesti niin heistä kasvaa hyviä nuoria aikuisia. Toinen juttu. Kuuntele lasta. Kuuntele nuorta. He opettavat sinua saat sitten palkkioksi ihania nuoria aikuisia jotka muistavat sinuakin kun sinulla on se merkkipäiväsi vaikka;)))

    Ja elämän on juuri niin hyvä kuin itse sen haluat tehdä itsellesi myöskin...Itse koen että, tämän ikäiseksi olen saanut varsin paljon hyviä juttuja elämältä...joita myöskin mukava muistella nyt...jälkeenpäin. Paras palkinto kun minullekin saattaa tulla sitten itse näiltä nuorilta aikuisilta nyt: myös kauniina Kiitoksena sanoilla...heille nuo yhteiset lapsuuden kesät kun monille olivat sellaisia joita he taas muistavat elämänsä parhaina hetkinä...jälkeenpäin.

    Tsau:Friidu

    Nostan hattua sinulle, kun olet jaksanut, rakastanut ja huolehtinut isosta lapsilaumasta.
    Ihana kuulla jonkun kertovan jotain positiivista suomalaisista lapsista... Yleensä heitä haukutaan täällä ja varsinkin kuuskymppisissä.

    Äänestä

Tuo on kertakaikkiaan upea idea jos siihen kykenee ja toivon että löydät jonkun sellaisen kovin yksinäisen tai muun murheisen jolle "mummun" läsnäolo antaisi elämään sisältöä.

Äänestä

Täältä meiltä löytyy joka viikonloppu muutama teini, joista suurin osa on muista, minulle tuntemattomista perheistä... Minä en sitten tunne juuri ketään oman teinini kavereitten vanhempia, lienevät suurelta osin nuorempaa ikäluokkaa kuin ite olen (ja siksi eivät ole mitään vanhoja ystäviäni), meillä ei ole mitään tukiverkostoa. Ehkä minä olen sitten yksinäni sellainen tukipylväs?

Nuoret alkavat mopoikäisinä ja siitä eteenpäin kaipaamaan enemmän toistensa seuraa kuin meidän vanhusten. Matkoillekin taitaisivat lähteä mieluiten keskenään.

Aika haasteellista varmaan koettaa saada vastahakoista teiniä matkoille ilman kavereitaan mummun kanssa, mutta kaunis ajatus.

Täällä meidän paikkakunnalla on jossain vaiheessa etsitty aikuisia tukemaan nuoria ongelmaperheissä ja se tarkoittaa juuri tuota mitä itsekin suunnittelit: Harrastuksiin viemistä yms. yhteistä ajanviettoa. Oman paikkakunnan sosiaalitoimesta varmaan kannattaa kysyä, onko heillä vastaavaa. Meilläpäin kuulema oli ongelmana se, etteivät nämä tukihenkilöt pitäneet aina antamiaan lupauksia... eivät tulleet sovitusti yms. Nämä nuoret pettyivät vain lisää aikuisiin.

Äänestä

Nuorista voi pahoin vain osa, eivät kaikki. Paremmin tai hyvin voiva osa on fiksua sakkia, jolla ei ole vaikeuksia tai ongelmia opiskelun, työn tai minkään tekemisen tai käytöksen kanssa.

Huonosti voivan osan vanhempiin voisi luoda edes pikaisen vilkaisun, jospa sieltä löytyisi yhteinen nimittäjä ongelmaan.

Äänestä
  • Pahoinvoiva ja fiksu eivät ole vastakohtia, fiksukin voi voida pahoin.

    Mikähän se yhteinen nimittäjä mielestäsi on?

    Huonot tai pahoinvoivat vanhemmat eivät riitä vastaukseksi koska jokuhan sen heidänkin "huonoutensa" on aiheuttanut.

    Äänestä

  • expimot kirjoitti:

    Pahoinvoiva ja fiksu eivät ole vastakohtia, fiksukin voi voida pahoin.

    Mikähän se yhteinen nimittäjä mielestäsi on?

    Huonot tai pahoinvoivat vanhemmat eivät riitä vastaukseksi koska jokuhan sen heidänkin "huonoutensa" on aiheuttanut.

    Se on toisaalta vähän totta, että huonot elinolosuhteet ja lähtökohdat vaikuttavat siihen, miten elämä alkaa alustaan rulaamaan. Mutta aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa sitä, että viisas ja fiksu ihminen panee sukupolvien historian ja painolastin katki ja poikki ja jatkaa toisenlaisilla, itse valitsemillaan ja paremmiksi havaitsemillaan eväillä omaa elämäänsä.

    Siis snaijaatko? Huonoa, pahaa ja pahoinvointia ei tarvitse jatkaa eikä kukaan järjellinen oikea aikuinen jatkakaan. Taas ja jälleen: ikä yksin ei tee ihmisestä aikuista!

    Em. viitaten olen sitä mieltä, että fiksu ihminen ei voi pahoin. Sen voi ihan itse valita, miten ja millä lailla ihan itse voi, siihen ei ole muilla sanomista eikä tekemistä eikä varsinkaan päätösvaltaa.

    Äänestä

  • Mitä on aikuisuus? kirjoitti:

    Nopeasti ajateltuna voisi ollakin noin, että fiksut ei kärvistele. Ei se vaan taida toimia ihan käytännössä.

    Se psyyke on sellainen, että hakee aina itsestään vikoja ensin, vaikka tietää että esim. vanhempien alkoholismi ei voi olla lapsen syytä, niin lapsi kokee sen silti niin. Puhumattakaan muista, vielä pahemmista olotiloista. Väkivalta, hyväksikäyttö... Lisäksi se minäkuva mikä tulee lapsena ja teininä, se usein jää päälle. Opit tietyn tavan toimia, ja toimit niin puolet aikuisesta elämästä koska et edes osaa kyseenalaistaa sitä. Haet tiettyjä ihmispiirteitä vastapelureissa, koska se saa sut tuntemaan itseäsi kotona, tiedät miten toimia vain silloin kun olet uhri. Eikä tuolla ole mitään tekemistä älyn kanssa.

    Mulle kesti sinne 30seen asti päästä omasta roolistani, joka taas ehkä vei mut toiseen suuntaan, erakoitumiseen. Sen jälkeen kesti 7 vuotta tajuta että mun pitää antaa itselleni anteeksi, ja toiset 7 antaa anteeksi.

    Ainiin, no voithan sä sanoa että en mä ookaan fiksummasta päästä :)))

    Kyllä fiksunkin ihmisen päässä voi mennä kemiat sekaisin, sen ymmärtää jopa tämmöinen vähemmän fiksukin.

    Sinäkään et taida edes itse tajuta omaa pahoinvointiasi.

    Äänestä

  • UPDATE_10046689 kirjoitti:

    Nopeasti ajateltuna voisi ollakin noin, että fiksut ei kärvistele. Ei se vaan taida toimia ihan käytännössä.

    Se psyyke on sellainen, että hakee aina itsestään vikoja ensin, vaikka tietää että esim. vanhempien alkoholismi ei voi olla lapsen syytä, niin lapsi kokee sen silti niin. Puhumattakaan muista, vielä pahemmista olotiloista. Väkivalta, hyväksikäyttö... Lisäksi se minäkuva mikä tulee lapsena ja teininä, se usein jää päälle. Opit tietyn tavan toimia, ja toimit niin puolet aikuisesta elämästä koska et edes osaa kyseenalaistaa sitä. Haet tiettyjä ihmispiirteitä vastapelureissa, koska se saa sut tuntemaan itseäsi kotona, tiedät miten toimia vain silloin kun olet uhri. Eikä tuolla ole mitään tekemistä älyn kanssa.

    Mulle kesti sinne 30seen asti päästä omasta roolistani, joka taas ehkä vei mut toiseen suuntaan, erakoitumiseen. Sen jälkeen kesti 7 vuotta tajuta että mun pitää antaa itselleni anteeksi, ja toiset 7 antaa anteeksi.

    Ainiin, no voithan sä sanoa että en mä ookaan fiksummasta päästä :)))

    Minä taas en voi laittaa vanhempieni syyksi mitään aikuisikäni mokia, virheitä tai huonoja valintoja. Olen tehnyt virheeni ihan itse ja itse niistä ja niiden seurauksista olen myös kärsinyt.

    Minä arvostan omia vanhempiani, he olivat hienoja ihmisiä, jotka toisiaan tukien rakensivat sodan jälkeistä eläämäänsä ja saivat myös meidät lapset osallistumaan työhön perheen hyväksi. En yllä/ole yltänyt likimainkaan samaan missään asiassa. En vanhempana, en omissa parisuhteissani, en yhtään missään.

    Käytäntö toimii kyllä juuri niin kuin aikuinen ihminen itse päättää. Lapsi ja teini ei ole vielä aikuinen ja joka-ainut tarvitsee ensin sen kasvun, näkemisen, kokemisen, keksimisen ja huomaamisen, ennen kuin aikuisuus koittaa.

    Älystä en tiedä, mutta järkikultaa on lupa käyttää, pää on annettu ihmiselle sitä varten. Luonnollisesti muitten ihmisten tekemiset, sanomiset ym. toiminta vaikuttavat ympärillä oleviin läheisiin tavalla tai toisella. Aikuisuus tarkoittaa sitä, että sinä päätät itse, millä lailla vaikutut.

    Äänestä

  • old_profile_48771 kirjoitti:

    Pupu, se oli hieno ja Aikuinen kirjoitus. On vaikeaa ja ehkä tuhmaakin torua vanhempiaan mistään mitä ovat tehneet tai jättäneet tekemättä, koska parhaansahan he tekivät. Jokaisella sukupolvella on taatusti omat vaikeutensa, eikä vähiten meidän vanhempien. Ja jos joku haluaa kasvattaa lapsiaan täysin eri tavalla kuin mitä on itse saanut kokea, niin se on jokaisen oma valinta.

    Sun vastaus tuli ikään kuin puskaan takaa (hehe) enkä täysin ymmärrä mikä sen aiheutti... joten tuli pakottava tarve tähän kirjoittaa, että mun vanhemmat eivät ole syyllistyneet mihinkään väkivaltaan tai alkoholismiin tai muuhun.

    Äänestä

  • Mitä on kasvaminen? kirjoitti:

    Käytäntö toimii kyllä juuri niin kuin aikuinen ihminen itse päättää. Lapsi ja teini ei ole vielä aikuinen ja joka-ainut tarvitsee ensin sen kasvun, näkemisen, kokemisen, keksimisen ja huomaamisen, ennen kuin aikuisuus koittaa.

    Älystä en tiedä, mutta järkikultaa on lupa käyttää, pää on annettu ihmiselle sitä varten. Luonnollisesti muitten ihmisten tekemiset, sanomiset ym. toiminta vaikuttavat ympärillä oleviin läheisiin tavalla tai toisella. Aikuisuus tarkoittaa sitä, että sinä päätät itse, millä lailla vaikutut.

    Tunteet ne on aikuisillakin :) ja mallit ja käytännöt mitkä on opittu lapsena tai teininä, ne seuraa aikuisuuteen myös. Voi olla sellaiset käytännöt mitkä olet oppinut jotta selvisit juuri lapsena. Ei niitä niin vain kitketä. Ja vaikka joku näyttäisi kirjasta että tee näin, koska se on järkevää ja hyväksi sinulle, se vaatii satoja toistokertoja ennen kuin "osaat" homman. Vaistomaisesti teet niin kuin olet oppinut tekemään.

    Äänestä

Nuoret elävät yhä huolettomammin luotolla. Suomen Asiakastiedon mukaan maksuhäiriömerkinnät ovat rajussa kasvussa. Alle 30-vuotiaille rekisteröitiin tammi–huhtikuussa yli 32 000 uutta maksuhäiriömerkintää – yli 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Tähän voi lisätä maksamattomat elatusmaksut. Tiedusteluissa suurin osa nuoris-
ta ei voinnut mennä töihin, koska se ulosottojen vuoksi olisi ollut hyödytöntä.
Jostain syystä meille on muodostunut menetetty sukupolvi.
Ehkäpä annettiin liian ruusuinen kuva nettipelureista. Sinne hukkui monen tulevaisuus. Nyt työttömien sijaistoiminnot näkyvät rumina tilastoissa.

Äänestä

Otinkin heti härkää sarvista ja soittelin viikonloppuna useamman puhelun tämän aiheen tiimoilta.
Keskiviikkona lähdetään neljän aikuisen porukalla viemään 7 nuorta (11-16 v) hiihtokeskukseen. Jaamme yhdessä aikuisten kesken tasan matkasta lasten osalta aiheutuvat kulut. Eli ainakin jonkinlainen alku.

Äänestä

Ei nuoret ole koskaan voineet paremmin kuin nyt.

Äänestä
  • Hyvinvointi on lisännyt pahoinvointia.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Hyvinvointi on lisännyt pahoinvointia.

    Nyt on aikaa voida huonosti, ennen ei ehtinyt kun piti tehdä duunia elämisensä eteen jos meinasi päästä muuttamaan pois mamman helmoista.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Hyvinvointi on lisännyt pahoinvointia.

    Hyvinvointi kiellettävä!

    Äänestä

Loistoidea ♥ Kaikilla nuorilla ei ole sellaista tukiverkkoa, nykyisin kun muutetaan niin paljon, saattaa muut sukulaiset olla monen tunnin matkustamisen päässä. Ja kaipaa ne lapset muitakin aikuisia elämäänsä kuin vain omia vanhempia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mummuksi teinille? kirjoitti:

Satutettu satuttaa, niinhän se menee. Kun nuorella on suuri tarve loukata iäkkäämpiään ihmisiä, tarkoittaa se että hän itse kokee tulleensa ensin loukatuksi heidän taholtaan.
Kaikkihan me vanhetaan, minäkin olen joskus ollut lapsi ja teini, kapinoinutkin etsiessäni omaa paikkaani elämässä. Onneksi ympärilläni oli hyvä eheä tukiverkko, siitä saan kiittää tasapainoista aikuiselämääni.
Olen ajatellut selvittää voisinko itse ryhtyä tukihenkilöksi muutamalle kasvukipuiselle nuorelle, tarjoamalla mahdollisuuksia harrastuksiin ja ehkä matkailuunkin voisi angstinen maailmankatsomus ehkä helpottaa ja hieman onneakin päästä sydämeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu