Touranin

Onko muilla ongelmia Touranin tankkaamisessa?
Joillain huoltamoilla pitää lirutella bensaa hiljakseen; muuten pätkii poikki kaiken aikaa.
6756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksi syy saattaa olla tankin korvausilmakanava, joka ainakin osassa vag-vehkeissä kulkee varsinaisen bensansyöttöaukon vieressä. Jos siis tankkauspistooli on hyvin tiivis, ja vielä höyryjä blokkaavalla läkkyrällä varustettu, niin se saattaa saada ko. ilmiön aikaan.
Kokeile seuraavalla kerralla tankata niin, ettet työnnä pistoolin kahvaa aivan kiinni syöttöaukkoon jos se vaikka auttaisi.

Äänestä

itselläni sama ongelma tdin. tankkauksessa. Yleensä menne ohi kun ensin jonkun aikaa lirittelee hissunkissun naftaa ja sitten painaa kahvan pohjaan.

Äänestä
  • Ongelma on se, että noiden bensapumppujen pistoolit on aika herkkiä. Ei tarvi kovinkaan kummoista ilmalukkoa pätkimisen aiheuttajaksi. Muistaisin aikoinaan jostain autolehdestä tai telkkariohjelmasta saman ohjeen. Aloittaa liruttamalla, ettei pääse ilmalukkoa syntymään ja painaa vasta sitten pistoolin kahvaa syvemmälle.

    Äänestä

  • Ongelma on se, että noiden bensapumppujen pistoolit on aika herkkiä. Ei tarvi kovinkaan kummoista ilmalukkoa pätkimisen aiheuttajaksi. Muistaisin aikoinaan jostain autolehdestä tai telkkariohjelmasta saman ohjeen. Aloittaa liruttamalla, ettei pääse ilmalukkoa syntymään ja painaa vasta sitten hitaasti pistoolin kahvaa syvemmälle.

    Äänestä

TDI Touranissa ainakin pitää tankkaus suorittaa aivan 'huulilta' ja pistooli suunnattuna nokkaa kohti alaviistoon. Kääntelemällä sitä pistoolia löytyi tuo asento ainakin meidän autosta. Bensa vehkeestä ei ole kokemusta.

Äänestä

Jotain näille sais VW tehdä takuuna, On senverran paha tankata, lirutella, roiskii tippoja. Yhdet vaaleet kengät meni jo!Aikaa kuluu ja jonoja syntyy. Vaihdan pois!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bensatankki kirjoitti:

Onko muilla ongelmia Touranin tankkaamisessa?
Joillain huoltamoilla pitää lirutella bensaa hiljakseen; muuten pätkii poikki kaiken aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu