Psykososiaaliset me

Tällä palstalla on tullut esille monen nimimerkin kautta miten epätietoisuus omasta seksuaalisesta identiteetistä on monen kohdalla tätä aikaa. "Syrjintä on yksi asia, mikä hämärtää ja hajottaa homoseksuaalin ihmisen identitettiä. Joutuu vaikenemaan ja peittelemään itseään, tekemään itselleen vieraita valintoja ja ratkaisuja. Ei uskalla elää omien sisäisten tuntojen mukaan tai edes olla niille kyllin avoin ja luoda omaa sisäistä itsekuvaansa... Salaisuutensa säilyttämällä mahdollisuus työn tekemiseen ja toimeentuloon ilman syrjinnän uhkaa." Pirkko Siltala/ Kuka olen ja miten rakastan? Seksuaalinen identitetti(Nissinen, Tuovinen: Synti vai siunaus 2003)
Siltala herättää myös pohtimaan, miksei oltaisi psykososiaalisia ihmisiä, ei homoja eikä heteroita eikä bissejä, vaan psykososiaalisia ihmisiä kaikki tyynni. Ilman lokerointeja.
131094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Monille itsensä ja toistenkin määrittäminen ON tärkeää. Jos sitä nimittää lokeroimiseksi saa siihen tietenkin negativiisen sävyn, turhaan.

Itselleni määrittely on tärkeää, olen lesbo, ja sen tietäminen tuo nimenomaan minulle harmoniaa, eheyttä ja sisäistä rauhaa.

Itse en siis ajattele samoin kuin sinä.

Äänestä
  • .. minulle itseni määritteleminen tuo helpotusta. Ulkoapäin ajateltuna asiat kuin asiat saavat usein kielteisen sävyn; ulkoapäin tulla määritellyksi - leimanlaitto otsaan - saa varomaan hylätyksi tulemisen pelossa. Mutta itsen hahmottamiseen - miltä itsestä tuntuu naisena - on jokaisella oikeus eikä siitä ole selitysvelvollinen toisille, mutta itseä vahvistaa jos rohkenee raottaa kaappinsa ovea ja tutustua ehkä samoissa mietteissä kipeileviin ihmisiin.

    Äänestä

  • Lokeroiminen ja määritteleminen selventää elämää ja käsitteitä yleisestikin. On helpompi samaistua asioikin, kun on jokin ryhmä, jossa asian voi selkeästi nähdä.

    Äärimmäisyyksissä mennään sterotypioihin, mutta joskus nekin selventävät asioita. Ainakin aluksi. Toki stereotypioita voi rikkoa ja suosittelenkin.

    Tällainen "yhteistäminen" ja käsitteistä luopuminen on minusta hieman väärä suunta. Mieluummin hyväksyttäisiin kaikki ryhmät sellaisenaan ja kasvatettaisiin tietämystä.

    Onhan se kiva kuulua johonkin ryhmään mieluummin, kuin olla yksi pieni osa jotain suurta määrittelemätöntä massaa.

    Äänestä

  • Patu kirjoitti:

    Lokeroiminen ja määritteleminen selventää elämää ja käsitteitä yleisestikin. On helpompi samaistua asioikin, kun on jokin ryhmä, jossa asian voi selkeästi nähdä.

    Äärimmäisyyksissä mennään sterotypioihin, mutta joskus nekin selventävät asioita. Ainakin aluksi. Toki stereotypioita voi rikkoa ja suosittelenkin.

    Tällainen "yhteistäminen" ja käsitteistä luopuminen on minusta hieman väärä suunta. Mieluummin hyväksyttäisiin kaikki ryhmät sellaisenaan ja kasvatettaisiin tietämystä.

    Onhan se kiva kuulua johonkin ryhmään mieluummin, kuin olla yksi pieni osa jotain suurta määrittelemätöntä massaa.

    En pidä sekavan mukademokraattisesta yleishyvämössöstä. Vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä. Ymmärtäminen, sietäminen, hyväksyminen yms. ovat jotain aivan muuta, kuin käsitteiden sekoittaminen ja sievistelevä uusnimeäminen tai tietämättömyyden ylistäminen ja pään pistäminen pensaaseen (en tarkoita, että mainitut lähteet olisivat sellaisia, en tunne niitä). Arvostan tutkimista, erittelemistä, epäilemistä, todentamista jne. jne, kaikkea, mikä pyrkii totuudellisuuteen. Kaikilta mahdollisilta kanteilta. Kaikkea voi myös epäillä, vaatia tarkennuksia, vaatia oikeuksia, vaatia vastuuta. Tätä tietä. Selvittäminen ja arvottaminen ovat eri asioita.

    Äänestä

Siis olen eri mieltä Siltalan, en kirjoittajan kanssa! Eihän kirjoittaja edes maininnut omaa mielipidettään, vaikka sen ehkä postauksen perusteella voisi päätellä.

Itse olen siis jyrkästi eri mieltä.

Äänestä
  • ..epätietoisuus omasta seksuaalisesta identiteetistä, jota palstalla ilmenee.

    Hmm..mitenkähän se liittyi tuohon kirjaan?

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..epätietoisuus omasta seksuaalisesta identiteetistä, jota palstalla ilmenee.

    Hmm..mitenkähän se liittyi tuohon kirjaan?

    ...tuo ote tuosta Siltalan tekstistä oli osaselitystä sille miksi on niin monia itselleen epäselviä ihmisiä ja omalla laillaan tarjoaa ideaalia ajatusta psykoseksuaalisista ihmisistä, jolloin olennaista ei olis mihin ryhmään ihminen luokitellaan, vaan ylipäänsä oikeus saada elää täyttä ihmisen elämää sellaisena kuin on.
    Tulla luokitelluksi ulkoapäin on monen kohdalla toista kuin todellisuus hänen kohdalla on, ts. saattaa vaikuttaa siltä ja tältä(elämä homomaista tai heteromaista) mutta ihminen sisällään tietää asioiden todellisen laidan. Moni on sisältäpäin myllerryksessä kun rohkeutta olla kokonaan mitä on ei joka tilanteeseen löydy. Syrjintä ajatuksenakin vaikuttaa, vaikka sitä ei livenä kohtaiskaan, sen aistii. - Palettiin lisäväriä sitten myös tuo ihmiset, jotka haluavat herkutella elämällä, pitää ikäänkuin voita molemminpuolin leipää, olla sekä sitä että tätä, heillä ei kaiketi tuo toisten asennoituminen kauheesti hetkauta, päinvastoin, ehkä nauttivat kun ovat toisille arvoitus.

    Äänestä

..tuo olisi, ettei ketään syrjittäsi suuntauksen perusteella, mutta eikös siihen suuntaan ollakin menossa.?

Äänestä

Katsoin kirjaston hakuohjelmasta www.helmet.fi mutta tätä ei ole ilmeisesti vielä kirjastoissa?

Äänestä
  • ...kirjastoista, Kirjapajan kustantamana, tilaa vaikka kaukolainana jostain toisesta kirjastosta jos ei lähikirjastosta löydy.

    Äänestä

epätietoisuus ja epävarmuus eivät ole sama asia. näin ollen, vaikken voikaan sanoa, olenko bisse, joka on kiinnostunut enemmän tytöistä, vaiko kenties lesbo, elän täydessä harmoniassa. siksi toisekseen ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen saattaa vaihdella elämän myötä.
en ole kirjoittajan kanssa selvästikään samoilla aaltopituuksilla. siis tämän kirjailijan nimenomaan.

Äänestä
  • juuri lukemassa ko kirjaa ja ainakin minulle siitä on ollut valtavasti apua. Kirjan saa helposti kunnan tai kaupunginkirjastoista, esim tilaamalla. Kirjastotädit ja sedät opastavat tilauksen teossa.
    Esim osoitteessa www.lib.hel.fi (Hgin kaupungin kirjasto) on hakemisto josta voi hakea aiheen mukaisesti kirjoja valitsemalla valikosta sanan "aihe" ja kirjoittamalla hakusanaksi esim. "lesbolaisuus". Oikealta yläsarakkeesta löytyy "tee varaus" valikko, jolla haluamansa kirjan voi varata. Kaikki tämä edellyttää tietenkin kirjastokortin hakemista, joka on aina kannattava sijoitus.

    Äänestä

Kyllä vaan.Ei olisi lesbojen itsetunto niin heikkokaan silloi.Hyvä idea.Sykösosiaaliseks vaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lesbous kirjoitti:

Tällä palstalla on tullut esille monen nimimerkin kautta miten epätietoisuus omasta seksuaalisesta identiteetistä on monen kohdalla tätä aikaa. "Syrjintä on yksi asia, mikä hämärtää ja hajottaa homoseksuaalin ihmisen identitettiä. Joutuu vaikenemaan ja peittelemään itseään, tekemään itselleen vieraita valintoja ja ratkaisuja. Ei uskalla elää omien sisäisten tuntojen mukaan tai edes olla niille kyllin avoin ja luoda omaa sisäistä itsekuvaansa... Salaisuutensa säilyttämällä mahdollisuus työn tekemiseen ja toimeentuloon ilman syrjinnän uhkaa." Pirkko Siltala/ Kuka olen ja miten rakastan? Seksuaalinen identitetti(Nissinen, Tuovinen: Synti vai siunaus 2003)
Siltala herättää myös pohtimaan, miksei oltaisi psykososiaalisia ihmisiä, ei homoja eikä heteroita eikä bissejä, vaan psykososiaalisia ihmisiä kaikki tyynni. Ilman lokerointeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu