Täytyyy muistaa voitelijoitten realiteetit, niillä mennään mitä on. Muistelkaapa Italiaa enn ns fluori voitteitten tietoa. Heillä oli ns pulverivoiteet käytössä useita vuosia ja kanssakilpailijoilla ei ollut aavistustakaan sellaisista voiteista useisiin vuosiin. Onko suomalisilla ns uusi tieto käytössä? Onko suomalaisilla yhteistyötä yliopistojen muiden korkeanteknologian hallitsevien organisaatioiden kanssa kitkan tutkimiseen luiston parantamiseksi?
Surkuhupaisinta on se, että jos on, niin siitä tiedosta informoidaan välittömästi ja jo ennenkuin tuloksia on edes saavutettu suuren median iloksi, penkkiurheilijoiden riemuksi.
Voitontahtoiselle yleisölle luodaan suuria odotuksia tapahtumista, tilanteista joissa sattumalta suomalaiset onnistuvat ja muut epäonnistuvat ikäänkuin se olisi suomalaisen urheilijan vakiintunut taso.
Media ottaa muutaman urheilijan joiden suoritusta arvioidaan ja muut unohdetaan ja aletaan selitellä jos ei menesty.
Tästä oli hyvä esimerkki naisten sprintti ja Kyllösen karsiintuminen. Ylen uutisessa syyksi mainittiin tietysti huonojen luistojen lisäksi se että joutui kovaan erään, erässä oli mukana paljon paremmin menestyneitä hiihtäjiä tältä talvelta, se oli myös osa syy. Sanallakaan ei kommentoitu sitä, että taatusti kehnommin luistavilla suksilla hiihtänyt, huonommin alkutalvesta menestynyt suomalainenhiihtäjä pesi Kyllösen mennen tullen. Miksi se ei ollut uutisoinnin arvoista mainita edes nimeltä?
Miksi me suomalaiset haluamme märehtiä epäonnistumisia eikä osata iloita onnistumisista ja nauttia niistä? Siinä ois sosiaalipsykologeilla tutkimisen paikkaa kuinka median tuottajat suomalaisessa urheilussa käyttäytyvät ja kuinka urheilijat ovat toimittajien mainostajien kuristuksessa.
Saarisesta ei edes jaksa kirjoittaa.
Kuka jaksaa urheilla vuodesta toiseen jos onnistumisen hetkellä ei saa kannustusta kateuden takia ja epäonnistumisen hetkellä pitää olla kuin maanrakoon poljettu jo ennen polkemista? Missä on Randalin hymy suomalaisurheilijoilta? Eikö elämän tavoite ole iloita jokaisesta hetkestä?
So what, jos tänään on loppukilpailussa ja huomenna ei niin onko se elämää suurempi kysymys?
Miksi on ihalitavaa mennä epäonnistumisen jälkeen potkimaan karahkoja pimenevään iltaan kuin että hakisi voimaa yhteisestä ilonpidosta?
Naamaan loisteesta päätellen, jos ois rahaa löisin Niskasen puolesta huomisesta kilpailusta vetoa, menestynein suomalainen huomenna. Raharikkaat vinkki on vapaasti käytettävissä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Päätöksen voitelusta/suksesta tekee urheilija.
Nykyinen päävalmentaja käy jälkikäteen asiasta palaverin.
Kyrön aikaan päävalmentaja seurasi aktiivisesti tapahtumaa ja olisi estänyt jarrusuksen toteuttamisen. Näin ei nykyään enää toimita.
äläs nyt marit B sille kannattaa pistää ropot jos haluu saa käyttää muttei pakko
Voitelua isompi rooli on suksen profiililla ja suksen kuvioinnilla. Startin alla pitäisi pystyä testaamaan sopiva kokonaisuus.
Voidetietous on olemassa, mutta tietty pitovoitelu ei toimi jokaisessa suksiparissa jne. Jos kyse olisi vain voiteista, niin sittenhän yksi suksipari/hiihtäjä riittäisi, mutta tiedämme, että huippuhiihtäjällä on jopa kymmeniä pareja.
Vaikeaksi homman tekee se, että muuttuvia tekijöitä on paljon.
Totuushan on se , että norjalaiset höynäyttivät suomalaisia ja muitakin oikein kunnolla......Aíka-ajoissa norskeilla hiukan niheet kapulat alla ja niihin kun meikäläiset vertas luistoja, niin luultiin taas kerran, että meillä on homma hallussa. Seuraavaan starttiin norskien pitikin jo ottaa oikeat "tykit" alle, kun niissä joutuikin jo muutenkin hiihtämään tosissaan, kun "Kuwaitin ja Argentiinan hiihtäjät" oli jo karsittu pois. Vanha kikka puri jälleen....!?
Eihän norjalaisilla ole mitään syytä keskittyä nimenomaan suomalaisten höynäyttämiseen, vaan he toimivat sillä tavalla mikä on tarkoituksenmukainen.
Kun karsinnassa on tarve hiihtää kolmenkymmenen joukkoon aikavertailulla, niin siihen otetaan pitävä ja helppohiihtoinen suksi, että ei hävitä sekunteja nousuissa eikä rasiteta itseä liikaa lipsuvilla suksilla.
Erissä taas ratkaisee järjestys maalissa ja kun nyt oli pitkä ja vauhdikas maaliisuora, niin tietenki siinä pitää olla luistava suksi, vaikka joutuisikin koville nousuissa.
Suomalaisilla meni nyt päinvastoin. En ota kantaa kuka teki ratkaisuja kun en tiedä.