Hirveitä ampujia

Et sinä huono metsästäjä ole. Kuulut vain ryhmään joka osaa nauttia metsästyksestä ja ammunnasta kokonaisvaltaisesti. Sinun syksysi ei ole pilalla jos ei tule juurikan saalista. Nämä paljon riistaa ampuvat ovat jopa kaverin kyyhkysestä kateellisia jos eivät saa itse enempi. Tunnen muutamia tyyppejä jotka on kiukkusia kun ampiaiset jos eivät pääse hirveä ampumaan joku vkl.

Suomessa on palttiarallaa 4000-5000 metsästysseuraa . Hirvilupia annetaan vuosittain semmoiset 40 0000.

Arvioiden siis jokaiselle metsästysseuralle tulee 10 lupaa. Koska osa näistä ei hae kaatolupia tai osalla kaatolupia on vähemmän, voisi kuvitella, että joillakin isoilla seuroilla tiheän hirvikannan alueella olisi käytössään yli 20 lupaakin. Siitä yhdelle innokkaalle kaatajalle helpostikin sitten voi tulla 4 hirveä vuodessa ja jää muillekin ammuttavaa. 150 hirveä 40 vuodessa ei kuulosta siis ollenkaan mahdottomalta...

Itse hirvijahdissa nuoruudessa olleena ( ei, en ole ampunut yhtään - olen enempi ajoporukkatyyppiä) tiedän kyllä, että on näitä jotka aina kyynärpäätaktiikalla saavat ne parhaat passipaikat, vedoten milloin ikään (vuosia seuran jäsenenä), maanomistajuussuhteisiin, sukulaisuuteen...tai tarpeeksi kaatoja saatuaan taitoon.

Onhan se toki niin, että passissa pitää olla parhaiden ja harkitsevimpien ampujien, ihan vaan siksi, että saadaan osumia eikä haavakkoja. Mutta milläs ne nuoret oppii, jos pistetään aina semmosiin passeihin, joiden kohdalle hirvi ei satu kuin kerran vuosikymmenessä - ihmekös jos sitten innostuu niin, ettei meinaa jaksaa odottaa sitä kunnon sivuosumaa.

Selvää on että satunnaismetsästäjä ei saa saalista, niin kuin innokas harrastaja.
Jos on vaikka 6 metsästyspäivää kaudessa, vastaan 60 päivää, niin pakkohan se on korreloida myös saaliin määrään.
Hirvijahdissa tässä maassa olosuhteet ja tavat vaihtelee tosi paljon. Myös se oletko koiramies, vai tavan passimies.
Meillä esim. kaikki ampuvat paljon hirviä. Miesmäärältään pieni seura, isot alueet, paljon lupia. Melkein kaikilla on lisäksi ainakin yksi hirvikoira, joten kaatoja tulee tasasesti kaikille.
Serkkuni taas, joka asuu toisella paikkakunnalla, hän on töröttänyt hirvipassissa 10 vuotta ahkerasti viikonloput ja heillä on kymmeniä hirviukkoja seurassa. Serkku ampui ensimmäisen hirvensä menneellä kaudella, ollessaan meillä vieraana.
Ei ne kaikki paljon hirviä ampuneet ole ahneita, mutta tavat ja olosuhteet ovat erilaiset.

Kuulun tuohon edellämainittuun harvoinharrastavaan porukkaan. Käyn synnyinseudullani jossa minulla on pikkumökki . Minusta on mukava tavata entisiä naapurieita ja koulukavereita ja tuommoinen metsästysretki on siihen sopiva syy. Meillä on vaatimaton laavu pienellä harjulla minun maallani puron varressa. Laavu rakennettii parin kaverin kanssa talkoilla vanhoista ladon hirsistä. Kattopellit saatiin purkutalosta. Peltikatto on huono kun se ropisee mutta se on onneksi alumiinia eikä ruostu ja olemmekin suunnitelleet sinne turvetta päälle. Laavussa on laveri jossa voi loikoa ja edessä tulkivetys. Veimme sinne kahvipannun, mukeja ja makkaratikkuja ja sellaista. Seinällä om pieni kaappi jossa on tulitikkuja suolapaketti ja joskus jopa kahvipaketin jämä. sokeria on muovipullossa. Sekä vieraskirja. Kirjan mukaan kävijät ovat tuttuja metsästäjiä ja marjastajia.Yks tuntematon on sinne osannnut.ihmisiksii on kuitenkin elänyt mutta vieraskirjasta ei käynyt selville miten se on sinne salolle joutunut. Hyvä kun on saanut lepäillä. Polttopuita olenkäydessäni tehnyt penkin alle ihan harrastuksena ja niin on jotkut tututkin. Laavulla on saha kirves ja puukko. Lepikkoa riittää ympäristössä vaikka kenelle. Palokalustoksi veimme sinne sangon, kastelukannun ja 25 litran kanisterin joka on aina kesällä vettä täynnä. Itse käyn laavulla joskus vain eväitten ja kameran kanssa. Istun ja kuuntelen luontoa. Polttelen tulia ja juon kahvia ja saatan ottaa jonkun näkäräisenkin jos mukana on puteli. Laavulle on tieltä parisataa mertiä .yleensä laavulle on mootorikelaajälki kun kaverini käy siellä katsomassa paikkoja. Itse hiihtelen sinne.
On seuralla oikea kotakin mutta se on jotenkin liian hieno. Laavu on tunnelmallisempi. Jotkut seuran jäsenet käyvät siellä talvella lapsiensakin kanssa retkellä ja se on minusta hyvä asia sillä lapset pitää opettaa luontoon ja retkeilyyn jo pienenä
Nyt olen sairaslomalla kuumeessa ja kunhan tästä tokenen niin sinne laavulle lähen.

Mukavaa se on toki nuotiolla istua, mutta mitä tekemistä sillä on metsästyksen kanssa ?

Minulla on tuttueläkeukko, poikamies. jo nuoresta asti hän on ollut aina metsällä. Lukemattomia hirviä ampunut mutta etenkin jänikset ja linnut ovat hänelle himoriistaa. Hän minuakin nuorena metsästyksen saloihin opetti. Tähdensi ampumamatkoja ja malttia. Turhaa ei saa ampua vaan oltava varma laukaus. En aina siihen pysty mutta tuo ukko ampuu jostain syystä harvoin hutia. Hyvä ettei jää haavakkoa.
Se lihan käyttö kuitenkin ihmetyttää. Yksinasujalla on pakastimet täynnä riistaa jota ei ennätä eikä raaski syödä. Pohjimmaiset ovat varmasti jo pilalla. Mutta lisää vaan on ammuttava. Kenellekkään ei lihakimpaletta varmasti ole koskaan antanut kaikki vaan varastoon. Sama on sienissä ja marjoissa. Miehellä on kolme pakastinta. Lihapakastin, marjapakastin ja yleispakastin.
Onko se tervettä tuommonen himometsästäminenkään.

No kyllä ukon on jotain kiertoa siellä pakkasessa oltava, ei se muuten joku 200kg:n arkku paljoa ole. Tarkoitan jos siellä olisi kymmenien vuosien saalis, niin verrattain vähän se kyllä on. Yhdestä hirvestä tulee keskimäärin nafti 100kg lihaa, joten luulisi äijällä olevan kaikki arkut jo lihaa täynnä.