Kertokaa !

Omistan seropi uroksen jolla haluaisin teetättää pennut yhtä pentua vastaan. Mistä löydän nartun? Paltsat? Nettisivut? Lehdet? Tapahtumat? Kertokaa!
353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olethan terveystarkastuttanut koirasi? Mitä rotuja siinä on ja mitä tarkastuksia PEVISA edellyttää näiden rotujen kohdalle? Röntgenkuvat, silmä- ja sydäntarkastukset, mitä näitä nyt on? Kuinka vanha koirasi on? Eihän sillä ole piilokivestä (huomattavan suuri syöpäriski, joka periytyy vahvasti jälkeläisille!)?

Minkärotuista tai mitä tyyppiä edustavaa narttua ajattelit uroksellesi? Minkä kokoisia pennuista pitäisi tulla? Oletko ajatellut vaikkapa haukkuherkkyyttä, paimennusviettiä tai heikkoa hermorakennetta ja niiden vaikutuksia pentujen ominaisuuksiin? Onhan tuleva narttukin testattu rodunomaisten sairauksiensa osalta?

Sairaita rotukoiria on ihan riittävästi. Ei tarvita lisäksi vielä sairaita seropejakin.

Nartun löytää helpoiten oman tuttavapiirin kautta. Harrastusten piiristä tai vaikka lenkkiseuralta löytyy helposti ihmisiä, joiden kanssa aihetta voi sivuta jouhevasti. Samalla tunnetaan hyvin molemmat osapuolet ja tulevat pennunostajat pääsevät näkemään pentujen molemmat vanhemmat, joka lisää kasvattajan ja ostajan välistä luottamusta näinä pentutehtailun ja parvopentujen aikoina. Eli suosittelen nartun etsimistä lähipiiristä :)

Äänestä

Keinoja on monia. Kyselet kaikki tuttavat ja sukulaiset ja jos ei heiltä löydy kysy tietävätkö sopivia ehdokkaita. Lenkillä tai koirapuistossa kannattaa olla avoin ja jutella ihmisten kanssa. Koirapuistosta minä koiralleni sulhon löysin.

Äänestä

Käy katsomassa mixbreed palsta niin näet eri vaihtoehtoja..millaisia seropeja tulee erilaisista risteytyksistä. Niin tiedät millaisen uroksen haluat.
Millaisia pentuja haluat?
Moni antaa rotukoiransakin seropien kehittelyyn.

Onhan emo terve tutkittu lonkat etc. hyvä luonne?
Olethan perehtynyt pennutukseen lisäravinne madotus rokotukset sirutukset mahdolliset ongelmatilanteet etc....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä narttu? kirjoitti:

Omistan seropi uroksen jolla haluaisin teetättää pennut yhtä pentua vastaan. Mistä löydän nartun? Paltsat? Nettisivut? Lehdet? Tapahtumat? Kertokaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu