elämän tarkoitus?

Mietin elämän tarkoitusta, tai oikeastaan mihin tämä elämä (tai maailma)tulee johtamaan. Minulla on "tiukan" uskonnollinen kasvatus, ja elin sen oppien mukaan aikuis-ikään saakka. Uskon edelleen noihin opetuksiin pääasiassa mutta yllättäin, ristiriita tulee siinä, että elän naisena naisen kanssa.

Tunnustan sen, mitä raamatussa sanotaan asiasta, enkä sitä pysty muuksi muuttamaan, tai edes halua käyttää aikaa sen spekuloimiseksi, onko se nyt varmasti niin vai ei. Mutta mietin sitä, voisinko olla onnellinen jollain muulla tapaa? Miksi Jumala salli minunlaisteni syntyä tänne, jos minun pitäisi elää suuntautumiseni vastaisesti, ehkä yksin? Onko tämä nyt se koettelemus, jossa Jumala katsoo, olenko taivaspaikan/paratiisin arvoinen?

En haluaisi tulkita, mutta näen(?) ja "pelkään" nykyajan tapahtumien olevan niitä "lopun ajan merkkejä". Niitä ennustuksia, joiden toteuduttua, ei ole enää kauaa. En niinkään pelkää sitä, että kuolen vaan sitä, etten tiedä milloin ja miten se tulee tapahtumaan. Ja ennen kaikkea sitä yksinäisyyttä, ja sitä näkisinkö rakkaimpiani enää koskaan. Tai Rakastani, häntä jonka vuoksi olen nyt tässä tai itseasiassa, jonka olen vetänyt tähän mukaan? Katsooko Jumala, että olen se kaikista pahin, jolle pitäisi ripustaa myllynkivi kaulaan tästä hyvästä?

Meillä ei kotona tuettu kouluttautumaan tai muutenkaan tekemän tästä (ainutkertaisesta?) elämästä sitä parasta, vaan odotimme jatkuvasti "herran päivää". En tiedä, ovatko nuo ajat tehneet minusta synkemmän ja masentuneemman. Kevyitä asioita nämä eivät joka tapauksessa ole.

Jossain taustalla minulla elää toive kuitenkin siitä, että elämän tarkoitus olisi oppia rakastamaan. Mitä tahansa tasavertaista ihmistä. Ja, että ne jotka, sen oivaltavat ja toteuttavat, olisivat Jumalan silmissä suosiossa.