Kävelin eilen railakkaan baari-illan jälkeen kotiin päin, mutta matkalla eräs miespuolinen henkilö kävi minuun käsiksi. Itse en tappele, edes itsepuolustukseksi joten pahoinpitely loppui vasta, kun ohikulkijat tulivat sen lopettamaan. Jäin toki paikalle keskustelemaan ja kävi ilmi, että pahoinpitelevä henkilö oli "erehtynyt henkilöstä" ja että hän on jonkin rikollisjengin alainen, käskystä hakkaa ihmisiä. Sovimme asian humalanhuurteisesti ja lähdin kotiin. Nimeään hän ei antanut.
Nyt en tiedä pitäisikö tehdä rikosilmoitus. Itselläni on vaikea elämäntilanne rahallisesti, joten taloudellisesti kannattaa tehdä ilmoitus ja vaatia korvauksia, mutta toisaalta taas minulle tulevat rahat ovat aina joltakin pois. Pahoinpitelevä henkilö kertoi tekevänsä alamaailman "töitä", koska on itsekin taloudellisesti ongelmissa. Tiedän, että oikeuden päätöksellä voisin viedä häneltä rahaa, mutta toisaalta taas se pahentaisi tämän toisen tilannetta, joka johtaisi mahdollisesti vakavampiin "töihin".
Yhteiskunta tosin pyörii kilpailun ja toisten päähän potkimisen ympärillä, esimerkiksi koulupaikoista joutuu taistelemaan. Kuilun pohjalta pääsee ylös vain pinoamalla muiden ihmisten ruumiita portaiden muotoon ja kävellä huipulle. En halua olla tällainen toisten hyväksikäyttäjä. Itse olen omaa tyhmyyttäni suistanut itseni tällaiseen kuiluun, itse sieltä pitää myös kavuta. Ihminen on itseisarvo, ei välinearvo.
Oikeuden nimissä kyseinen henkilö saisi tuomion ja mahdollisesti (menneisyydestään riippuen) joutuisi vankilaan, pois hakkaamasta muita ihmisiä. Se olisi ihannoitava tilanne, mutta kolikon toinen puoli taas on, että miten hän siellä vankilassa pärjäisi? Nuoren ikänsä puolesta luultavasti joutuisi nuorisovankilaan, joka tunnetaan "rikollisuuden oppikouluna". Sieltä palatessaan hän olisi vielä suurempi rikosten taitaja.
Itsellänikin on ongelmia poliisien kanssa, tuntuu että he kääntävät kaikki minua koskevat (joko minun tekemät tai minua vastaan tehdyt) rikosilmoitukset kääntyvät ennen kaikkea minua vastaan. Erosin exästäni vihaisissa merkeissä ja unohdin hänet lähes totaalisesti, kunnes poliisi soitti ja väitti minun laittaneen kaupungille jonkinlaisen seuranhakuilmoituksen exäni nimellä. Ilmoituksessa oli kuulemma kuva, joka oli ainoastaan minun käytössäni. Yritin väittää vastaan, koska en tietenkään olisi noin lapsellinen, mutta poliisi uhkaili syytenimikkeellä "virkavallan vastustaminen", joten oli pakko myöntyä. Asia hoitui sovittelulla. Vähän aikaa myöhemmin exäni tuli kännipäissään kerrostaloni pihalle, soitteli uhkailupuheluita ja määräsi minut ulos. (Hän suuttui, koska en antanut hälle viinaa) En tietenkään mennyt, joten hän jotenkin onnistui pääsemään lukittuun rappukäytävääni ja tuli oven taakse meuhkaamaan ja potkimaan oveani. Tein tästä rikosilmoituksen, koska kotirauhan häirintä. Vastaus oli, että tämä ei täytä kotirauhan häirinnän kriteerejä. Eipä tietenkään. Tosin koulun lakitiedon kurssiin kuului käynti käräjäoikeuden istunnossa, jossa puitiin kotirauhan häirintää. Kyseisessä tapauksessa mies oli lähetellyt naiselle satoja tekstiviestejä ja se meni kotirauhan häirinnäksi. Mutta ei se, että tulee meuhkaamaan ja riehumaan toisen oven taakse. Mielenkiintoista.
Edellä selostamieni asioiden vuoksi en halua olla poliisien kanssa tekemisissä. Pahoinpitelytapauksen myötä joudun miettimään kantaani uudelleen. Kannattaisiko tehdä rikosilmoitus vai ei, mitä mieltä olette?
Pitäisikö
äaösldkfjgh
0
111
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2072187Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591439Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271081- 71927
- 58918
- 52869
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72841- 93787
Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta118728Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200707