Viime yö oli aivan kauhea. Olin hirvittävän väsynyt, mutta heräilin vähän väliä sekavana itkuuni ja siihen, että jalkani olivat niin levottomat.
Aamulla herätessäni selvisi myös, että olin kävellyt unissani.
Olin käynyt parvekkeella ja ovi oli edelleen auki. Lattia oli täynnä multaa, koska olin kaatanut suuren kukkaruukun ja siinä kasvaneen fiikuksen. Ohimennessäni olin myös pudottanut mm. telkkarin lattialle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.