ITKEN!

Nata

Nytkin tätä itkien kirjoitan. Vähän aikaa sitten kysyin neuvvoa kissani puremiseen. Siis taustoista... Kissani on nyt vuoden ikäinen leikkaamaton tyttökissa. pennusta asti on pureksinut kaikkea (pattereita ja sitä rataa) kielloista huolimatta. Ja myös käsiä hän puree jatkuvasti vaikka sitä aina kielletään ja kaikkea ollaan jo kokeiltu että se loppuisi. Joidenkin teidän ja tuttavieni ohjeesta kokeilin kovakouraisempaa opetustapaa eli alistan kissan voimalla aina kun puree, mutta tuosta ei tunnu olevan apua vai odotinko liian pikaisia tuloksia..? Eilen oli hyvä päivä ei purrut minua kertaakaan mutta asiaa mietittyäni enpä minä kissaan koskenutkaan vaan välttelin jo vaistomaisesti. Nyt sitten otettiin taas kunnolla yhteen ja minulla on verillä jälleen kädet, tuntuu että kissa käy vain agressiivisemmaksi (varmastikkin siksi että myös minä otan kovasti), mutta mikä nyt siis auttaisi? Pitäisikö jatkaa tällä tyylillä,,, "talttuisiko" kissa lopuksi vai onko tämä ihan hyödytöntä? Auttakaa! En jaksa kohta enää elää tämän kissan kanssa, rakastan häntä kyllä mutta en vain jaksa...

14

2092

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Speedy

      Ei missään nimessä. Se saa kissasi vain pelkäämään sinua, ja siksi se puree entistä enemmän.

      Purukohteisiin voisit sivellä jotain myrkytöntä, pahanhajuista ja -makuista ainetta.

      Leikkauta kissa.

      Kun se puree, älä vedä kättäsi pois, vaan työnnä sitä kissasi suuta vasten (kissa hämmentyy ja päästää irti, saaliseläimet pyrkivät yleensä pois suusta, mikä saa kissan puremaan entistä tiukemmin)

      Kun kissa puree, laita sille lelu suuhun, se oppii mitä saa purra ja mitä ei.

      Kun se puree, kiljaise kovaa, tai sähähdä, kissa oppii, että se sattuu.

      Tässä linkki vastaukseen, josta löytyy lisää linkkejä. Suosittelen lukemaan kaikki.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000001714091

    • Speedy

      Kissojen kouluttamisessa vaaditaan kärsivällisyyttä, varsinkin kun kyse on syvään juurtuneen käyttäytymisen muuttamisesta. Eli kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä.

      Tässä vielä yksi linkki, joka kyllä löytyy tuolta aikasemmassa vastauksessa olevan linkin takaa, mutta tämä on todella tärkeä apu.

      http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/pages/0,,167006_527491,00.html

    • nelli

      et ole leikkauttanut kissaa?
      Tai kerro,mitä olet yrittänyt
      tehdä kissan suhteen..

      • Nata

        Vielä ei olla leikkautettu tässä syksyn aikana on kyllä tarkoitus, keväällä oli kaksi peräkkäistä kiimaa sen jälkeen ei ole ollut tai ei ainakaan ole huomattu.

        Kissan puremiseen ollaan yritetty ainakin näitä puuttumisia:
        *Pelkkä tiukka kielto
        *Puruleluina on koirien sellaisia purutikkuja, joten aina kun puri ensin kiellettiin ja sitten annettiin tikku pureskeltavaksi
        *Kielto, jos ei auttanut(kuten ei auta) niin suihkautus vettä (tästä ei välitä mitään)
        *Kielto, jos ei auta niin sormella napautus kuonolle (ei välitä mitään tai puree kahta kauheemmin)
        *Jos puree niin ollaan sähisty/uikutettu/vikisty/voivoteltu (ei välitä mitään)
        *Jos puree niin ollaan hetki niin kuin ei nähtäisikään sitä

        Tässä mitä kokeiluja tuli tältä istumalta mieleen. Ja siis pitemmän aikaa ollaan aina yhtä kokeiltu eikä siis kaikkia vuoron perään tai muuten...

      • Speedy
        Nata kirjoitti:

        Onko kissa tutkittu sairauksien varalta? En nyt väitä, että kyse olisi juuri sairaudesta, mutta muutenkin olisi hyvä viedä kissa eläinlääkärin tutkittavaksi.

        Tästä linkistä löytyy tietoa sairauksista ja aggressiivisuudesta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000001746787

        Kannattaisi ehkä kokeilla Feliwayhaihdutinta kaikkien muiden konstien tukena.

      • Nata
        Speedy kirjoitti:

        Luin äsken Linkin tuosta Feliwaystä ja jo harkitsinkin sitä mutta sitten kysymys osiossa oli että ei ole tutkittu vaikutusta raskaana oleviin ja pieniin lapsiin joten en uskalla tuota kokeilla koska mieheni kanssa yritämme saada raskautta aluilleen...

        Kissa on muuten ihan terveen oloinen ja näköinen että en tiedä olisi joku sairaus kyseessä... Vähän huono syömänen tuo on ollut ja sen takia laihan puoleinen mutta nykyään syö jo ihan hyvin, meinaa olla vähän nirson sorttinen. Ja tänäänkin taas pureminen alkoi siitä että tuli syliin kehräämään ja siliteltäväksi kun katsoin telkkaria, sitten (varovasti ja hellästi totta kait) nostin kissaa vähän siirtääkseni sen parempaan asentoon niin silloin alkoi pureminen... ja tämä on yleisin tilanne jolloin se alkaa...

        Jäi näköjään vastaamatta suoraan kysymykseesi... eli siis ei ole tutkittu onko sairas...

      • nelli
        Nata kirjoitti:

        Vielä ei olla leikkautettu tässä syksyn aikana on kyllä tarkoitus, keväällä oli kaksi peräkkäistä kiimaa sen jälkeen ei ole ollut tai ei ainakaan ole huomattu.

        Kissan puremiseen ollaan yritetty ainakin näitä puuttumisia:
        *Pelkkä tiukka kielto
        *Puruleluina on koirien sellaisia purutikkuja, joten aina kun puri ensin kiellettiin ja sitten annettiin tikku pureskeltavaksi
        *Kielto, jos ei auttanut(kuten ei auta) niin suihkautus vettä (tästä ei välitä mitään)
        *Kielto, jos ei auta niin sormella napautus kuonolle (ei välitä mitään tai puree kahta kauheemmin)
        *Jos puree niin ollaan sähisty/uikutettu/vikisty/voivoteltu (ei välitä mitään)
        *Jos puree niin ollaan hetki niin kuin ei nähtäisikään sitä

        Tässä mitä kokeiluja tuli tältä istumalta mieleen. Ja siis pitemmän aikaa ollaan aina yhtä kokeiltu eikä siis kaikkia vuoron perään tai muuten...

        feliwayta,eli kissojen feromoni-haihdutin.
        Apteekista saa..muuten,mun vastaukset ovat nyt aika tyhjentyneet,jos edes Feliway,eikä leikkaus
        auta..Tässä on vähän tietoa,kopioin
        tämän hyviltä kissa-sivuilta.

        Kissani hyökkäilee kimppuuni!
        Kissasi on siis energinen ja se toteuttaa metsästäjänvaistoaan? Voisiko olla, että kissasi on on vähän ikävystynyt tai sillä ei ole sille itselleen (energiamäärälleen) tarpeeksi virikkeitä tai houkuttelevia leikkimahdollisuuksia? Esimerkiksi ihmisjalkojen vaanimista saattavat harrastaa erityisesti sisäkissat, joiden elämässä ei ole paljonkaan "itsestään" liikkuvia asioita.

        Kissa haluaa ja sen luonteeseen kuuluukin hyökkäillä. Paras keino helpottaa tilannetta on yrittää keksiä leikki, joka korvaisi ihmisen "kimppuun" hyökkäilyn, eli antaisi kissalle mahdollisuuden toteuttaa metsästysviettiään ja purkaa energiaa, esimerkiksi kissan juoksuttaminen vetämällä narua kissansaaliina ympäri asuntoa. Moni kissa innostuu jahtaamaan palloksi rypistettyä paperia tai kevyttä pingispalloa. Kissalle sopivia leluja on niin paljon kuin mielikuvitus sallii, kunhan ne eivät aiheuta vaaratilanteita (esim. villalanka ei sovi kissalle). Paljon yksin olemaan joutuva kissa voisi tarvita kissakaverin.

        Joissakin tapauksissa ihmisen raapiminen on seurausta siitä, että kissa ei ymmärrä, millainen hyökkäily on leikkiä ja millainen kiellettyä tai millainen satuttaa ihmistä. Kun kissa tekee sellaista, minkä haluat kieltää, sähähdä/rääkäise/kiellä välittömästi kovalla äänellä ilmaistaksesi, että tuo sattuu enkä pidä siitä, työnnä kissa pois ja jätä se yksin (eri huoneeseen) vähäksi aikaa. Tämä muistuttaa tapaa, jolla kissaemo opettaa pentujaan. Ole johdonmukainen ja toimi samoin joka kerta. Huomaa, että kissan fyysinen rankaiseminen ei tuota hyvää tulosta, vaan on omiaan vain huonontamaan kissan ja omistajan suhdetta. Kissaa oppii parhaiten palkitsemisen kautta. Kun kissa toimii oikein, esimerkiksi tilanteessa, jossa se voisi toimia väärin, kehu ja hellittele kissaa.

        Eli tämä oli poimittu osoitteesta,
        http://www.kissojenkatastrofiyhdistys.net/ohjeet/hyokkaaja.htm

      • Nata
        nelli kirjoitti:

        Feliwaystä kirjoitin tuohon aikaisemmin...

        Mieheni kanssa pohdittiin aluksi että otettaisiin toinen kissa kaveriksi tälle ja se olisikin ihanaa (meinasimme aluksikin ottaa kaksi kerralla) koska rakastamme kissoja (vähän tietysti pelottaisi jos tulisi tälläinen ongelmia toisenkin kissan kanssa) mutta miehelläni todettiin kissa allergia (siis sen jälkeen kun otimme tämän kissan) emmäkä uskalla ottaa toista kissaa ettei allergia pahene. Nyt ollaan ainakin selvitty sillä että kissa ei pääse nukkumaan samaan huoneeseen meidän kanssamme. Toivotaan että allergia pahene jotta emme joutuisi luopumaan tästä kissasta ja jos sitten olisi kaksi kissaa luopumisen tuskakin olisi kaksin kertainen...

        Kissallamme on kyllä "kissakontakteja" koska otamme hänet mukaan vanhempieni luokse ja heillä on kissa (ovat siis jo tottuneet toisiinsa ja leikkivät yhdessä sen verran mitä vanha herra jaksaa) myös siskoni kissaan ollaan tutustuttu mutta siskoni joutui luopumaan kissasta koska mies tuli myös allergiseksi...

      • Speedy
        Nata kirjoitti:

        Luin äsken Linkin tuosta Feliwaystä ja jo harkitsinkin sitä mutta sitten kysymys osiossa oli että ei ole tutkittu vaikutusta raskaana oleviin ja pieniin lapsiin joten en uskalla tuota kokeilla koska mieheni kanssa yritämme saada raskautta aluilleen...

        Kissa on muuten ihan terveen oloinen ja näköinen että en tiedä olisi joku sairaus kyseessä... Vähän huono syömänen tuo on ollut ja sen takia laihan puoleinen mutta nykyään syö jo ihan hyvin, meinaa olla vähän nirson sorttinen. Ja tänäänkin taas pureminen alkoi siitä että tuli syliin kehräämään ja siliteltäväksi kun katsoin telkkaria, sitten (varovasti ja hellästi totta kait) nostin kissaa vähän siirtääkseni sen parempaan asentoon niin silloin alkoi pureminen... ja tämä on yleisin tilanne jolloin se alkaa...

        Jos kissaa ei ole tutkittu, niin minä veisin sen kyllä eläinlääkärille, ihan varmuuden vuoksi.

        Jos puremistilanne on yleensä kuvailemasi kaltainen, niin syynä on luultavasti (siis vain luultavasti) se, että kissa häiriintyy niin pahasti tuosta nostelusta, että katsoo aiheelliseksi purra. Voisit kokeilla niin, että otat lelun johonkin lähettyville kun istahdat, ja jos kissa puree, anna sille lelu *välittömästi*. Tarkkaile myös kissan elekieltä ja yritä ennakoida.

        Tuo linkki, jonka annoin "interaktiivisesta leikistä", on todella hyvä. Kun leikitätte kissaa pari, kolme kertaa päivässä 15min/krt, se saa energiansa ja aggressionsa purettua positiivisella tavalla ja yhdistää teihin mukavia assosiaatioita. Suosittelen ehdottomasti! On hyvä leikkiä aina suunnilleen samoihin aikoihin, sillä kissat pitävät rutiineista ja alkavat odottaa leikkihetkeä.

        Jos kissa ei teille tullessaan ollut noin aggressiivinen, vaan käytös on muuttunut yhtäkkiä, on vielä tärkeämpää viedä kissa tutkimuksiin. Myös verikokeet kannattaa ottaa, jos ei päällisin puolin löydy mitään. Kuten sanoin, en väitä että kissa olisi sairas, ja jos puremistilanne on yleensä samanlainen, niin se viittaisi muuhun kuin sairauteen, mutta varmahan ei ilman tutkimuksia voi olla.

        Ja jos yritätte lasta, niin tässä vähán vinkkiä:

        http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/articles/0,,167006_68456,00.html

        Olisi hyvä saada tuo kissan käytös muuttumaan ennen lapsen tuloa, muuten voitte joutua luopumaan kissasta. Vaikka lapsen tulo sinänsä ei ole yksinään syy luopua kiltistä kissasta, jos kissalla on tapana purra arvaamatta, on parempi löytää sille lapseton koti, sillä kun lapsi alkaa ryömiä ja kävellä, se kaikella todennäköisyydellä myös yrittää leikkiä kissan kanssa, ja kissan ja pikkulasten mielipiteet yleensä eroavat hännästä vetämisen ja retuuttamisen kohdalla. Älkää kuitenkaan antako heti periksi, vaan yrittäkää löytää syy puremiseen ja ratkaista ongelma, ennen kuin luovutte kissasta!

        Tsemppiä!

        Emme siis todellakaan haluaisi luopua kissastamme mutta pidämme luopumista pakkona jos pureminen ei lopu ennen lapsen syntymää. En voisi ajatellakkaan pitää pienta lasta samassa huoneessa kissamme kanssa jos tämä elo jatkuu tälläisenä... Jos kissamme vain "normalisoituu" niin emme harkitsekkaan luopumista.

      • nelli
        Nata kirjoitti:

        Feliwaystä kirjoitin tuohon aikaisemmin...

        Mieheni kanssa pohdittiin aluksi että otettaisiin toinen kissa kaveriksi tälle ja se olisikin ihanaa (meinasimme aluksikin ottaa kaksi kerralla) koska rakastamme kissoja (vähän tietysti pelottaisi jos tulisi tälläinen ongelmia toisenkin kissan kanssa) mutta miehelläni todettiin kissa allergia (siis sen jälkeen kun otimme tämän kissan) emmäkä uskalla ottaa toista kissaa ettei allergia pahene. Nyt ollaan ainakin selvitty sillä että kissa ei pääse nukkumaan samaan huoneeseen meidän kanssamme. Toivotaan että allergia pahene jotta emme joutuisi luopumaan tästä kissasta ja jos sitten olisi kaksi kissaa luopumisen tuskakin olisi kaksin kertainen...

        Kissallamme on kyllä "kissakontakteja" koska otamme hänet mukaan vanhempieni luokse ja heillä on kissa (ovat siis jo tottuneet toisiinsa ja leikkivät yhdessä sen verran mitä vanha herra jaksaa) myös siskoni kissaan ollaan tutustuttu mutta siskoni joutui luopumaan kissasta koska mies tuli myös allergiseksi...

        Tosiaan,vasta kun olin laittanut
        ton viimeisimmän tekstini,huomasin kirjoituksesi.
        Mä en osaa enempää auttaa.Käykää
        elänlääkärillä.Toivottavasti
        kisun käytökseen saatte muutoksen!
        Onnea!

    • Börre

      Oliskohan kissasi hieman "villiintynyt"? Itsellämme oli kissa, joka pääsi hieman villiintymään, jonka jälkeen tämä neiti puri aina siihen asti kun tuli vanhaksi ja siirtyi kissojen vihreille laitumille. Ja voim sanoa, että kyllä sattui. Silti kissa tuli aina kiehnäämään, jonka jälkeen puri. Toinen syy voi olla ettei sillä ole tarpeeksi aktiviteetteja...jos ei ole, niin kannattaa jotain sellaista kokeilla =)

    • Cosmo&Wanda

      ei missään nimessä kovakouraista alistamista!!
      oma kissani "lopetti" puremisen, kun aina puremaan alkaessaan laitoin käteni sen pään päälle ja painoin hellästi hieman alaspäin.. (alistin hellästi) ja sanoin ei.. sitten käänsin selkäni sille enkä reagoinut siihen vähään aikaan. silloin se otti todella rajusti kiinni.. nyt se tykkää hellästi "nakerrella" mutta ei sitäkään tee usein..
      mun kisut tykkäs nakerrella myös sähköjohtoja.. se onkin jääny pois.. levittelin sinappia niihin. en tiedä auttaako tämä.. koita antaa sille luu aina silloin kun se nakertelee väärää paikkaa.. sanot ei ja viet sen luun luokse.
      kisujen luita on saatavana eläinkaupassa ja löytyy eri makujakin.. myös siansaparo käy luuksi ja kisut tykkää siitä..
      en sit tiedä auttaako..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe