oonkohan mä täys kusipää vai onko se normaalia et mulla on ollu jo vuoden pari vauvakuumetta ja oon asumu mieheni kanssa kolmisen vuotta yhdessä. ollaan puhuttu vauvasta aikoinaan mutta en ollut siihen silloin vielä valmis. nyt kun tuntuu että voisin olla niin en osaa ottaa asiaa puheeksi miehelleni. hän pyysi minua lopettamaan pillerit koska ne eivät sopineet minulle ja nyt toivon että ehkäisymme pettäisi ja tulisinkin raskaaksi siitä mieheni kanssa yhdessä sopimatta tai puhumatta tästä toivosta etukäteen. miehestäni tulisi hyvä isä ja lapsi ei olisi katastrofi mutta luulen sisimmässäni että hän voisi hyvinkin odottaa vielä pari kolme vuotta=/ enkä halua painostaa mutta tuntuu tyhmältä kun tuntuu että meiltä puuttuu jotain elämästä ja se on muuttunut tasapaksuksi. parisuhteemme on ihan ok, ja tulevaisuus lapsen kanssa vaikuttaisi onnelliselta mutta tämmönen salaa toiselta toivominen vaivaa mua. pitäisihän sen olla yhdessä yrittämistä eikä "onnellinen" vahinko? onko kellään ollut vastaavanlaisia tuntemuksia??
idioottiko??
tytteli
7743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samoja fiiliksiä täällä.
Sain keskenmenon vähän ennen juhannusta eikä sen jälkeen olla käytetty ehkäisyä. Kortsua kokeiltiin ehkä 3 kertaa, mutta siihen se jäi.
Mieheni jaksoi muistuttaa ehkäisystä (siis siitä, että se pitää hoitaa kuntoon), mutta silti pani täysillä ja laski lastinsa sisälle. Joka toinen kerta hän tivasi ehkäisyä ja ihmetteli, miksen ollut vielä aloittanut pillereitä, ja joka toinen taas antoi palaa ja viis veisasi.
Ongelmamme on siinä, etten itse halunnut edes ehkäistä, mies taas halusi. Hän on kokoajan tiennyt, ettemme käytä mitään, mutta ei välitä. Olen koko 2kk salaa toivonut tulevani uudestaan raskaaksi, mutta ei ole tärpännyt.
Nyt, mieheni painostuksesta aloitin syömään ehkäisypillereitä (eilen) ihan yhteisen hyvän turvaamiseksi. En jaksa tapella asiasta jatkuvasti. Teen siis päinvastoin kuin haluaisin. Mielessäni on kyllä käynyt lukuisat kerrat, että pidän pääni enkä ehkäise, mutta kai se yhteinen sävel pitää löytää...
Vähän pitkä stoori, mutta et todellakaan ole idiootti. Mun mies sanoi haluavansa odottaa pari vuotta, mikä kuulostaa loppuelämältä mun korvaan. Kuitenkin vielä reilu 2kk sitten olin raskaana (12 vkoa täynnä) ja odotimme täysillä vauvan tuloa (vaikka olikin "vahinko").
Jos tiedät, kerro, mihin mieheni piilotti vauvahalut. Sinua en osaa auttaa, mutta ymmärrän kyllä, paremmin kuin uskotkaan. Sitä paitsi sulla on täysi oikeus haluta lasta, mikset voisi puhua siitä miehellesi?? Nähtävästi sinua hermostuttaa, jos miehesi reaktio on täysin päinvastainen kuin itselläsi. Kerro kuitenkin, anna ajan kulua ja ota asia taas uudestaan esille. Kyllä kai ne miehet joskus pehmii, vai?
Tsemppiä!! Mitä ehkäisyä muuten käytätte?
en kai viitsi ottaa asiaa puheeksi koska tiedän jo vastauksen. että voimmehan odottaa vielä, mikäs kiire tässä. onhan se vauva iso juttu ja pelkään/odotan sitä itsekin pelonsekaisin tuntein, joten ymmärrän kyllä miestäni. toisaalta olen syönyt pillereitä jo aika kauan ja ne eivät oikein sopineet minulle joten ehkäisy jäisi kun jäisikin aika heikoksi ja miehenikin tiedostaa sen. kortsulinjalle en halua enää pillereiden jälkeen joten ainoa ns. ehkäisy olisi ehkäisypuikko mikä ei todellakaan yksinään ehkäise. että sitä tulemme käyttämään jatkossa mutta kun...tyhmää leikkiä tulella, itse tajuan ainakin riskin tulla raskaaksi ja minullehan se sopisi vallan mainiosti mutta tajuaakohan mieheni?? tottakai raskaus olisi iloinen asia molemmille mutta se että onko se tarkoituksella tuotettu vai "vahingossa";) on eettinen pulma minulle. kyllä me olemme lapsesta puhuneet eikä mies ole kieltänytkään mutta se päähänpinttymä että "pitää olla" ehkäisyä kertoo siitä että mahdollinen vauva olisi ajankohtainen ehkä vasta myöhemmin kuitenkin.mutta katsellaan ja odotellaan, kyllä se luonto varmaan hoitaa tehtävänsä parhaaksi katsomallaan tavalla ja elellään sen mukaan. minun vauvakuumeeni ei onneksi ole pakkomielteistä että kyllä minä tämän asian osaan ihan rauhallisesti ottaa ja odottaa jos niinkseen tulee. mutta silti.......=)kaiken kukkuraksi kaikilla läheisillä ystävillämme ja sukulaisilla on jo melkein se nyytti siellä elämää sulostuttamassa mutta meillä sitten näköjään vasta aletaan totuttelemaan ajatukseen. jännää on se että mieheni itse ehdotti lasta jo KAKSI vuotta sitten mutta minä kieltäidyin. mihinköhän hänen kuumeensa hävisi??
Ajattelinpa sanoa sanasen minäkin. Minulla on nyt kaksi lasta josta vanhimmainen sai alkunsa"vahingossa" eli siis minä jätin pillerit pois miehen siitä tietämättä..ja olin varautunut yksinhuoltajuuteenkin niin kova vauvakuume oli.
Toinen lapsi tuli sitten ihan yhteisellä sopimuksella.Tarinan opetus:kyllä se yhdessä yrittämisen ja vauvasta haaveilu tuntui pahemmalta kuin se että valehtelin ukkelilleni silloin muinoin.Ikinä en uskalla siitä kertoa
Kertomuksestasi päätellen teillä on kuitenkin muut asiat suhteessa kunnossa...niin mikset rohkasisi mieltäsi ja kysyisi asiaa..antaisit himpun miettimis aikaa tai sopeutumisaikaa.
Antoisia keskusteluhetkiä sinulle.
Ehkä miehellesi keskenmeno oli niin rankka kokemus henkisesti, että hän ei heti halua uutta raskautta ja riskiä keskenmenosta... Sitten kun asian alkaa sulattamaan, voikin uusi vauva olla tervetullut hänellekin. Tuskin se kovin suuri järkytys olisi hänelle nytkään, kun ei kerran välittänyt ehkäisyttömyydestä.
...."ja nyt toivon, että ehkäisymme pettäisi ja tulisinkin raskaaksi siitä mieheni kanssa yhdessä sopimatta... HALOO!! Kyllä lasten hankkimisen pitäisi olla molempien osapuolten hyväksymä.. taitaa olla aika yleistä näiden pullamössö äitien keskuudessa, että kepulikonstein hankkiudutaan "vahingossa" raskaaksi. Eipä kuulosta kovin aikuiselta ja kypsältä toiminntalta.
viestini, koska sen sisältö meni sinulta ilmeisesti ohi. kysymyshän ei ollutkaan kepulikonsteista vaan käytämme ehkäisyä joka yhdynnässä ja molemmat tietävät kyseisen ehkäisymme riskit. Minä olen vaan salaa toivonut vahinkoa koska olisin valmis jo saamaan lapsen mutta mieheni mitä ilmeisemmin voisi vielä odottaa. eli kysymys oli vaan minun salaisista ajatuksistani joita mieheltäni panttaan, ei muusta!! en jättäisi ehkäisyä todellakaan pois ilman mieheni suostumusta...
Moi luulen että miehelläsi ei olisi varmaan mitään vauvaa vastaan, mutta usein se on miehelle isompi askel. Joutuuhan he sitten ottamaan vastuun perheen elatuksesta (ns vanhanaikainen ajattelutapa) Tämä kuitenkin taitaa monella miehellä olla ajatuksissa vaikka ehkä tietämättömän sellaisena. Pelko tulevaisuudesta voi olla myöskin taustalla eli kuinka pärjätään jne.
Sanoisin näin että keskustele joskus miehesi kanssa asiasta kun olette kummatkin hyvällä tuulella ja kiireettömiä. Mieti valmiiksi vähän puolustus vuorosanojasi, millä perustelet vauvan haluamistasi jne.
Saat ainakin miehesi kannan asiasta ja jos se on ehdottomasti ei niin älä tee mitään salaisia juttuja vaan odota että ajatus kypsyy hänen mielessään. Jos taas kuulostaa että hänen vastaus on enemmänkin sellaista ehkä tyyppiä en usko että hänellä olisi loppujen lopuksi pahaa sanottava jos vaikka se ehkäisy sitten joskus pettäisi....