Silmä rähmii

Koirani silmä alkoi punottaa tässä jokin aikaa sitten, oli myös turvoksissa ja rähmi kellertävää/vihertövää rähmää. Eli todennäköisesti silmätulehdus oli kyseessä. Puhdistin silmää säännöllisesti ja muutaman päivän jälkeen turvotus laski ja punottaminen lakkasi täysin. Rähmiminen kuitenkin jatkui, melko pienenä määränä kuitenkin, ja toinenkin silmä alkoi rähmiä muttei punottanut tai ollut ummessa. Rähmä molemmissa silmissä sellaista valkeaa. Olen jatkanut silmän puhdistamista, mutta molemmat silmät rähmivät välillä vähän enemmän mutta enimmäkseen kuitenkin niukasti. Koira välillä ikään kuin puhdistaa tai rassaa silmiä tassullaan, mutta huomattavasti vähemmän kuin alkuun ja lähinnä puhdistamisen jälkeen (ei oikein pidä toimenpiteestä...).
Olen tässä pohtinut, että onko mahdollista ettei tulehdus ole mennyt ohitse, vaikka punotusta tai turvotusta ei ole ollenkaan? Vai voisiko kyseessä olla jokin allergia? Tilanne kuitenkin on, että koira asuu pääsääntöisesti vanhempieni luona ja on yleensä suuremman osan päivästä pihakoirana. Toin sen luokseni kaupunkiin, jossa opiskelen, ja nyt koira siis ollut pari viikkoa sisäkoirana. Olen muutaman päivän päästä lähdössä takaisin kotipaikkakunnalleni lomalle, ja koirankin otan mukaan. Kannattaisiko minun käydä täällä eläinlääkärissä, vai jatkaa puhdistamista ja katsoa jos rähmiminen loppuisi, kun veisin koiran takaisin vanhemmilleni?
11234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vihreä erite on melko varma merkki bakteeritulehduksesta. Molemmilla koirillani oli samat oireet, ja vastaus oli, rakkulainen silmätulehdus. Vilkkuluomen alla oli molemmilla rakkuloita.

Koirahan ei saisi missään nimessä antaa "rassailla" tassulla silmiä, kynnet tekee haavoja. Jos silmän pinnassa on haavoja, ei lääkärin määrämiä lääketippoja voi käyttää koska ne hidastaa taas niiden paranemista.

Suosittelen menemään lääkäriin. Eikö ole kivempi saada varmuus että koiralla on kaikki ok, kuin että mahdollisesti toisella on vieläkin vaiva. Silmien rassaaminen koiralla ei minun mielestä normaalia ole, ellei tietenkin kyseinen yksilö ole pennusta asti tehnyt sitä tuossa mittakaavassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vähänhukassa kirjoitti:

Koirani silmä alkoi punottaa tässä jokin aikaa sitten, oli myös turvoksissa ja rähmi kellertävää/vihertövää rähmää. Eli todennäköisesti silmätulehdus oli kyseessä. Puhdistin silmää säännöllisesti ja muutaman päivän jälkeen turvotus laski ja punottaminen lakkasi täysin. Rähmiminen kuitenkin jatkui, melko pienenä määränä kuitenkin, ja toinenkin silmä alkoi rähmiä muttei punottanut tai ollut ummessa. Rähmä molemmissa silmissä sellaista valkeaa. Olen jatkanut silmän puhdistamista, mutta molemmat silmät rähmivät välillä vähän enemmän mutta enimmäkseen kuitenkin niukasti. Koira välillä ikään kuin puhdistaa tai rassaa silmiä tassullaan, mutta huomattavasti vähemmän kuin alkuun ja lähinnä puhdistamisen jälkeen (ei oikein pidä toimenpiteestä...).
Olen tässä pohtinut, että onko mahdollista ettei tulehdus ole mennyt ohitse, vaikka punotusta tai turvotusta ei ole ollenkaan? Vai voisiko kyseessä olla jokin allergia? Tilanne kuitenkin on, että koira asuu pääsääntöisesti vanhempieni luona ja on yleensä suuremman osan päivästä pihakoirana. Toin sen luokseni kaupunkiin, jossa opiskelen, ja nyt koira siis ollut pari viikkoa sisäkoirana. Olen muutaman päivän päästä lähdössä takaisin kotipaikkakunnalleni lomalle, ja koirankin otan mukaan. Kannattaisiko minun käydä täällä eläinlääkärissä, vai jatkaa puhdistamista ja katsoa jos rähmiminen loppuisi, kun veisin koiran takaisin vanhemmilleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu