irtaimiston

laillinen anastaminen on mahdollista, kun saat nimetyksi pesänselvittäjän
ja pesänjakajan, joka antaa sinulle avaimet vahtimiseen, eikä tee luetteloa irtaimistosta. Kiinteistöäkin voit esitellä kenelle haluat ja jos olet taitava jopa valita ostajan.
Pesänselvittäjää eivät näin arvottomat tavarat kiinnosta, vanhaakin vielä.
4101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noin sata vuotta sitten perukirjoissa tosiaan oli yksityiskohtaisia irtaimistoluetteloita. Historiantutkijoille ne ovat olleet ihan mukavaa aineistoa. Mutta en ole vuosikymmeniin nähnyt yhtään perukirjaa, jossa olisi irtaimistoa sen kummemmin eritelty paitsi jos on ollut kyse todella arvokkaista esineistä, esim. huippumaalarien tauluista.

"Pesänselvittäjää eivät näin arvottomat tavarat kiinnosta, vanhaakin vielä." Aivan oikein, eikä pidäkään kiinnostaa.

Äänestä
  • Muistanpa eräänkin irtaimistoriidan, jota silloisen työni takia jouduin selvittelemään. Vainaja oli pienessä vuokra-asunnossa elellyt vähävarainen mummeli, jonka rahavarat eivät riittäneet edes hautajaiskuluihin. Äitinsa hautaamisesta osin omalla kustannuksellaan huolehtineet tyttäret tyhjensivät asunnon pääasiassa kierrätykseen ja kaatopaikalle, mutta jättivät itselleen joitakin muistoesineitä äidistään. Hulttiopoika ilmestyi kuvaan tässä vaiheessa ja alkoi syyttää sisariaan "pesänkavalluksesta". Hulttio oli laatinut listan kadonneesta irtaimesta, jonka arvokkain esine oli "lähes täysi konjakkipullo".

    Ja tämä on ihan oikeasti todellinen tapaus, joskin jo 1980-luvun loppupuolelta.

    Äänestä

  • monenlaista kirjoitti:

    Muistanpa eräänkin irtaimistoriidan, jota silloisen työni takia jouduin selvittelemään. Vainaja oli pienessä vuokra-asunnossa elellyt vähävarainen mummeli, jonka rahavarat eivät riittäneet edes hautajaiskuluihin. Äitinsa hautaamisesta osin omalla kustannuksellaan huolehtineet tyttäret tyhjensivät asunnon pääasiassa kierrätykseen ja kaatopaikalle, mutta jättivät itselleen joitakin muistoesineitä äidistään. Hulttiopoika ilmestyi kuvaan tässä vaiheessa ja alkoi syyttää sisariaan "pesänkavalluksesta". Hulttio oli laatinut listan kadonneesta irtaimesta, jonka arvokkain esine oli "lähes täysi konjakkipullo".

    Ja tämä on ihan oikeasti todellinen tapaus, joskin jo 1980-luvun loppupuolelta.

    hulttiopoika kuitenkin osallistui kuluihin?
    Kaikkea arvoa ei mitata rahalla, eikö jokainen valitse itse omat muistonsa?
    Poika siis ei saanut muistoa, ja miten voidaan nimittää hulttioksi.
    Tasapuolinen ?

    Äänestä

  • hyvät suhteet kirjoitti:

    hulttiopoika kuitenkin osallistui kuluihin?
    Kaikkea arvoa ei mitata rahalla, eikö jokainen valitse itse omat muistonsa?
    Poika siis ei saanut muistoa, ja miten voidaan nimittää hulttioksi.
    Tasapuolinen ?

    Ei osallistunut kuluhin eikä edes hautajaisiin. Oli juuttunut ryyppyreissuilleen ja ilmaantui sitten osuuttaan vaatimaan, kun sisaret olivat jo kaiken hoitaneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvät suhteet kirjoitti:

laillinen anastaminen on mahdollista, kun saat nimetyksi pesänselvittäjän
ja pesänjakajan, joka antaa sinulle avaimet vahtimiseen, eikä tee luetteloa irtaimistosta. Kiinteistöäkin voit esitellä kenelle haluat ja jos olet taitava jopa valita ostajan.
Pesänselvittäjää eivät näin arvottomat tavarat kiinnosta, vanhaakin vielä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu