Rajojen koettelua

Lehdissä on keskusteltu erään elokuvatuottajan käytöstä ensliluokan ravintolassa.

Siinä tulee taas esiin se, että julkimo katsoo, että hänellä on erioikeudet.
Ravintolan omistaja Hannes Välimäki vertasi asiakastaan häiriköivään lapseen, joka suuttuu kun raja tulee vastaan.

Tässä on näkyvissä seuraus siitä, että tämän päivän lapsille ja nuorille ei enää korosteta käytöstapoja, vaan edellytetään, että jokainen osaa käyttäytyä neuvomattakin.
Monesti on valiteltu, että lapset häiritsevät muita ravintoloissa tai konserteissa, kirkoissa juoksevat alttarilla tai huutavat kurkku suorana kaikuvassa kirkkosalissa, ja vanhemmat torjuvat moitteet sanomalla, ettei lapsi voi mitään oppia, jollei hän saa tulla mukaan eri paikkoihin. - Pitää kuitenkin olla tiedot siitä, miten eri paikoissa käyttäydytään.

Kun käytöstavoista piittaamaton ihminen saa rahaa ja vaikutusvaltaa, voi hän olla todellinen ongelmatapaus, iästä riippumatta.

Kerran eräs Kansalliteatterin näyttelijä aiheutti kalabaliikin ravintolassa, jonne olimme isolla porukalla lähteneet viettämään iltaa. Mies kutsui kokin pöytänsä ääreen ja halusi tietää, miksi hänelle oli tarjottu karepaistina lihaa, joka oli ilmiselvästi jotain muuta kohtaa ruhosta. Selitykset eivät kelvanneet. Kokki toi lopulta puolikkaan ruhoa pöydän ääreen ja selitti missä kohtaa karepaisti ruhossa sijaitsee, ja huuto oli kova. Kuvaavaa on, että herrasväki oli jo syönyt annoksensa, kun tämä ruljanssi aloitettiin.
Me viereisessä pöydässä istuimme ja aterioimme matalalla mielellä, mistään hauskasta illanvietosta ei ollut puhettakaan, ja siksi puhkesimmekin taputuksiin, kun mies lopulta nousi ja huusi ettei ikinä enää astu jalallaan tähän ravintolaan. Aploodeihinhan hän oli ammatissaan tottunut ja niitä sai. Taputuksiin yhtyi koko sali.
14147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
  • eli olla haukkumatta?

    Äänestä

  • Osaavatko käyttäytyä kirjoitti:

    eli olla haukkumatta?

    Miksi pitäisi, saavat ihmisetkin puhua.

    Äänestä

  • hauhhau kirjoitti:

    Miksi pitäisi, saavat ihmisetkin puhua.

    Eihän sinne räyhäreettoja/reinoja toista kertaa sisään oteta. Omistajat tietävät lemmikkinsä kohteliaiksi vieras- tai ravintelivieraiksi. Koiraihmiset tietävät ylisyötetyn koiran -puolet, reilut tahattomat tuhnaukset.

    Äänestä

  • kasvissyöjäpiski kirjoitti:

    Eihän sinne räyhäreettoja/reinoja toista kertaa sisään oteta. Omistajat tietävät lemmikkinsä kohteliaiksi vieras- tai ravintelivieraiksi. Koiraihmiset tietävät ylisyötetyn koiran -puolet, reilut tahattomat tuhnaukset.

    Meillä oli hoikka koira, ei tuhnautellut, vaan oli sivistyneempi kuin moni ihminen.

    Äänestä

Omistaja ja kokki on nimeltään Hans Välimäki, TV:stä tuttu.

Äänestä
  • Kyllä me ainakin Jerrycottonin kanssa käydään paikallisessa . Kylläkin Teranssilla-
    Eikä olla haukuttu omistajaa senkummemmin kun vieraitakaan . Mehän ollaankin tämän paikkakunnan tutuiksi tultu --kyn Jerrykin on jo taluttanut minua kohta 12 vuotta.:=)

    Äänestä

HEVAT AAMULLA ihanaa onnistuihan se ,kun se rauhoittui yön. Katselkaa
maapallomme on ,kuin kärpänen.AIVAN IHANAT NÄKYMÄT.

Äänestä

ullam...
Onko sinulle tullut juttukavereita muista koirantaluttajista, vai onko se niinpäin että koirat ne on jotka ihmistä kävelyttävät. Kun näyttää että samaan aikaan päivästä näkyvät nuo kaksi- ja nelijalkaiset ystävykset lenkkinsä tekevän, niin tuttavuuksia sitä kautta syntyy ja ainakin päivittäistä juttuseuraa. Sama harrastus yhdistää.

Äänestä

Catleija --kyllä olen saanut paljon ystäviä näillä ulkoilu lenkillä .
Kun ollaan jo jokapäiväinen näky , 4 kertaa päivässä ja jokakerta ainakin kilometri ,
sitä kertyy paljon kilometriä ,kunrupee räknään..

Sehän on niin että koira tuntee , jostain kummasta syystä ihmisestä jika niistä tykkää , niin että kohtaamisia on ,ja hauskaa rupatella.
Tämä minun asuntoni on lähellä Viging terminaalia , mutta kuitenkin ihan eristettynä l
yleisestä liikenteestä , hyvin rauhallista seutua.

Äänestä
  • Varmaa on että Jerry Cottonisi on sinulle paljon terveyttä antanut ulkoiluttamalla sinua. Jerry koirasi on myös vanha ja viisas, hyvää jatkoa ja kevään odotusta.

    Äänestä

Makriinan hyvä pitkä aloitus menikin koirakeskusteluksi.Tuohon uskonkeskusteluun
olisi voinut jatkaa vaikka seksistä... mitähh

Äänestä
  • Mikä tällä palstalla on tärkeämpää, kuin keskustelu asiasta, tai sen vierestä?
    Jos ei aihe hersy, eikö ole hyvä, että vieressä vihertää?
    Valistusvirret eivät aiheuta muuta kuin pahaa mieltä.

    Äänestä

Noista maailmnomistajista on jokainen liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_9870 kirjoitti:

Lehdissä on keskusteltu erään elokuvatuottajan käytöstä ensliluokan ravintolassa.

Siinä tulee taas esiin se, että julkimo katsoo, että hänellä on erioikeudet.
Ravintolan omistaja Hannes Välimäki vertasi asiakastaan häiriköivään lapseen, joka suuttuu kun raja tulee vastaan.

Tässä on näkyvissä seuraus siitä, että tämän päivän lapsille ja nuorille ei enää korosteta käytöstapoja, vaan edellytetään, että jokainen osaa käyttäytyä neuvomattakin.
Monesti on valiteltu, että lapset häiritsevät muita ravintoloissa tai konserteissa, kirkoissa juoksevat alttarilla tai huutavat kurkku suorana kaikuvassa kirkkosalissa, ja vanhemmat torjuvat moitteet sanomalla, ettei lapsi voi mitään oppia, jollei hän saa tulla mukaan eri paikkoihin. - Pitää kuitenkin olla tiedot siitä, miten eri paikoissa käyttäydytään.

Kun käytöstavoista piittaamaton ihminen saa rahaa ja vaikutusvaltaa, voi hän olla todellinen ongelmatapaus, iästä riippumatta.

Kerran eräs Kansalliteatterin näyttelijä aiheutti kalabaliikin ravintolassa, jonne olimme isolla porukalla lähteneet viettämään iltaa. Mies kutsui kokin pöytänsä ääreen ja halusi tietää, miksi hänelle oli tarjottu karepaistina lihaa, joka oli ilmiselvästi jotain muuta kohtaa ruhosta. Selitykset eivät kelvanneet. Kokki toi lopulta puolikkaan ruhoa pöydän ääreen ja selitti missä kohtaa karepaisti ruhossa sijaitsee, ja huuto oli kova. Kuvaavaa on, että herrasväki oli jo syönyt annoksensa, kun tämä ruljanssi aloitettiin.
Me viereisessä pöydässä istuimme ja aterioimme matalalla mielellä, mistään hauskasta illanvietosta ei ollut puhettakaan, ja siksi puhkesimmekin taputuksiin, kun mies lopulta nousi ja huusi ettei ikinä enää astu jalallaan tähän ravintolaan. Aploodeihinhan hän oli ammatissaan tottunut ja niitä sai. Taputuksiin yhtyi koko sali.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu