Oletteko olleet

Muistuuhan nuo lastentunnit toki vielä :) Markussedän äänikin on ihan tallella. Hauskaahan se oli kuunnella tuttuja laujuja, ja kivasti tuo lasten ikioma Markus setä juonsikin ohjelman.
Kansakouluaikoina pääsin lukemaan "Elli ja hammassärkypeikko sadun" tuohon ohjelmaan ja ihmeekseni siitä sai rahapalkkionkin.

Kesäsiirtola-aikana osui myös kohdalleni saada laulaa toisen tytön kanssa siellä tehdyssä lastentuntiohjelmassa. Vasta kotiin tullessa kuuntelimme lähetystä, enkä ollut tuntea omaa ääntäni kun Markus setä kysyi nimeäni.
Tosi hiljaa vastasin kun ujostutti niin kamalasti :D

Pyhäkoulussa kävimme siskoni kanssa saman kotikadun varrella, mutta kotonani en ainakaan muista kuunneltaneen jumalanpalvelua radiosta.

Mummoni piti lapsille pyhäkoulua ollessamme siellä kesällä, paljoa en siitä muista kuin muutamat kauniit virret, joita mummo lauloi muulloinkin askarrellessaan.

Onhan ne suloisia muistoja.

Markus-sedän lähetyksessä kuulin varmaan texanell 1 sinunkin esityksiäsi.
Siellä oli myös juuri näitä satuja, jotka olivat usein hieman opettavaisiakin,
mutta oikein ihania olivat ja lapsille tärkeitä!

Silloin kylässä käytiin ilman kutsua, kun ilta tuli tai sunnuntai kyllä sen tiesi,
että pian ovi käy.
Nyt on muuttuneet nämä tavat, kutsua täytyy odottaa jos jonnekin mennään.
Ehkä tuo televisio on yksi jarruttaja, helppo istahtaa sen viereen.

Pyhäkoulussa kuljin minäkin, pidettiin vain kesäisin,oli kolme taloa, jossa oli
vuorotellen, kivoja lasten kokoontumisia olivatkin.

Radio oli tärkeä silloin ja nyt taas uudelleen kuuntelen mieluummin

radiota, kuin katson tv:tä.

Siinä voi samalla jotain puuhailla ja kuunnella, radio toimii ilman mitään

puutumisia. Ohjelmatkin ovat hyviä ja monelta alalta!

Useimmin avaan aamuisin radion, siinä kahvia keittäessäni, jos aikaisin herään.
Samoin valmistaessani ruokaa, jään usein kuuntelemaan mielenkiinnolla jotakin ryhmää, jotka pohtivat jotakin ajankohtaista. Toki radio vain taustallakin, herättää musiikin ohella kuuntelemaan ihan laadukkaita haastatteluja ym.

En minäkään pidä passivoitumisesta tv:n äärellä, joskin näin sunnuntaisin on aamupäivällä ollut lähihistoriastamme ihan vaikuttavaa taltiointia.
Syväristä paikallisten kokemana katselin tänään, missä isäpuolenikin oli sodan aikana mukaan komennettuna.

Kauniit rantamaisemat taloineen jäivät mieleen. Samoin ihmisten jo kypsyneet ajatukset ja kiitollisuus rauhanomaisista väleistämme.
Paljon on ikäpolvemme molemmin puolin rajaa ehtinyt kokea elämänsä aikana.

Ikäviä oli ne sota-ajat ja jotka rintamalla taisteli, toiset jopa henkensä antaen.
Siinä oli jotain hyvin pahaenteistä siinä Syväri nimessä, ne taistelut oli siellä
kovia!
Kyllä ne lapsetkin siitä sodasta kuuli ja jäi tajuntaan, vanhemmat olivat huolestuneita.
Puhuttiin vakoilijoista, että lastenkin leikkeihin tuli samoja asioita: yksi oli
vartijana ja kun tietä pitkin joku tuli, silloin vartija huusi: Maastoutukaa!
Kaikkien piti heti olla näkymättömissä. Korkea heinä oli hyvä suoja!
Itse olin silloin sodan alkaessa 2 v. Muistan kun minun huutoni jäi hieman lyhemmäksi, sanoin: Maastoukaa! Mutta hyvin se tehosi silti!

Olen vielä kuunteluoppilaan iässä täällä 70 -palstalla, mutta muistan Markus-sedän vielä 50-luvun alusta. Hän taisi olla aika iäkäs jo silloin, ainakin hän kuulosti joskus hiukan kärttyiseltä ja komentelevaiseltakin. Naapurin isot pojat häntä matkivat ja halveksivat kaurapuuron syönnin tuputusta. Heidän mielestään jatkokuunnelma Baskervillen koira oli jotain. Eipä silloin paljon muuta lastenkulttuuria vielä ollut tiedotusvälineissä tarjolla, lastentuntia odotettiin ja sen kuunteluun keskityttiin istumalla radion ääresssä. Muistan Suvi-Päivikin, joka lauloi heleästi, runot lausuttiin usein paatoksella ajan tyyliin. Mieheni kertoi, että hänen kotipaikkakunnaltaan ohjelma taltioitiin ja hänkin oli siellä ryhmässä laulanut ja oli kehuttu reippaaksi pojaksi, vaaleaa paksua tukkaa oli silitetty ja ihasteltu, mutta sille olivat kaverit vähän virnuilleet.

Kulttuurikilpailuihin osallistuttiin, ei sentään ollut niin tytyä pudotuspeliä kuin nykyisin, mutta kyllä mekon helmaa piti jännityksestä hiplata. Monta lusikkaa tuli palkinnoksi hiihtokilpailuistakin, oli tärkeää vaalia sekä hengen että ruumiin kuntoa. Hengellisyydestä piti huolen lähinnä pyhäkoulu, kuvia liimattiin vihkoon palkkioksi uskollisuudesta. Lasten maailma -niminen lehti meille tuli, siitä muistan opettavaisen Mari ja Kari -sarjakuvan ja Maija Karman kauniin kuvituksen. .

15-asteiseen pakkaseen herättiin, mutta eiköhän aurinko pian lämmitä.

http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/vuosikymmen/1940

Markus setä = Markus Rautio http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#fraasi/markus setä

kirkollista
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kirkonkellot_julistavat_joulusanomaa_35962.html#media=35965

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/radiojumalanpalvelus_on_tuonut_hartautta_koteihin_vuodesta_1926_69925.html#media=69930

Kiitos linkeistä ! Siellähän se Markus-setä oli melkein kuin silloin ennen!
Terveelliset elämäntavat hänellä oli, joita koetti viestittää myös lapsillekin.
Ei karamelleja ainakaan usein, myös hampaiden harjaus oli tärkeä.
Myös se kaurapuuron syönti! Siitä tosiaankin muisti mainita.

Koulussa meillä oli sellainen ope, joka laittoi runoja läksyksi,
sitten ne piti mennä luokan eteen lausumaan.
Usein se opettelu jäi viimeiseksi ennen nukkumaan menoa, mutta se
oli kummallista, että yö aikana se runo oli jäänytkin mieleen.
Aamulla koetin heti herättyäni,olisiko ihme taas tapahtunut ja
kyllä sen runon luin hiljaa sängyssäni päästä päähän!

Olisiko tuosta harjoittelusta ollut apua, sillä olen saanut muutaman palkinnonkin lausunnassa.

Hiihtokilpailuista muistan kun olin hiihtämässä koulujen välisissä,
ei ollut silloin vielä hiihtohousuja, hame ja takki päällä
yritin niin,että melkein oli veren maku suussa! En kuitenkaan
palkintosijoille päässyt, sekin oli jo kunnia, kun pääsi koulujen välisiin!