Mihin pääsee??

Olen todella epätoivoinen. Peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja sieltä valmistuin matkailupalvelujen tuottajaksi ka. n. 3.

Aluksi hain tyhmänä sosionomiksi enkä tajunnut ettei pinnat riitä alkuunkaan. Seuraavaksi hain terveydenhoitajaksi eikä tullut vieläkään kutsua pääsykokeisiin. Tokana oli sairaanhoitaja ja siitä jäin viiden pinnan päähän eli jos olisin kääntänyt toisinpäin...

Nyt haen Tampereen amk:hon. Mihin voisin päästä? Auttakaa hyvät ihmiset.
5821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yliopistoon!pääsykokeisiin pääsee kaikki ja lisäksi ne ovat oikeat pääsykokeet, joista pääsee lävitse kun on lukenut kirjat. Siellä ei tehdä mitään psykologisia testejä tai muita veikkausjuttuja. Kolmivuotinen ammatillinen tutkinto riittää että saat hakukelpoisuuden. Et tule katumaan.Esim. sosiaalityö löytynee Tampereen yliopiston valikoimasta?Saat paljon laajemman pätevyyden kuin sosionomina.

Äänestä

Hei!

Joo, kyllä joihinkin yliopistoihin voi päästä helpommin kuin Tamkiin. Esim. vaasassa voi hallintotieteiden puolella opiskella sosiaali- ja terveyshallintoa.

Vaikea sanoa tuosta Tamkista, että mihin siellä voi päästä. Itse tiedän, että liiketalouteen on ainakin vaikea päästä (itse sieltä valmistunut).

Toisekseen Tamkissa ei mielestäni ole sosiaali-ja terveysalaa. Joten se on varmaankin Pirkanmaan amk eli Piramk, johon hakisit.

Äänestä

Esimerkiksi työkkäreissä on opinto-asioihin erikoistuneita ihmisiä, joiden kanssa voi rauhassa (voit jopa varata ajan tai mennä vaan)keskustella omista kiinnostuksen kohteista ja eri mahdollisuuksista.
Useissa kaupungeissa on myös nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuja palvelupisteitä, joista saa infoa sekä kirjallisena materiaalina (opinto-oppaat jne.) että suullisesti.
Jos näitä vaihtoehtoja ei kaupungistasi löydy, voit lompsia jopa yläasteen tai lukion opon puheille.
Rohkeasti vaan, selkää sinulle ei käännetä!
Tsemppiä!

Äänestä

jos on valmis muuttamaan opiskelujen perässä ja hakeutumaan pienempiin ammattikorkeisiin tai vaikka suurkaupunkien viereisiin ammattikorkea kouluihin,saat lähes varmasti kutsun koulutus ohjelmaan kuin ohjelmaan.

Äänestä

Miten niin mihin voit päästä? Tietenkin haet lukemaan sitä mikä kiinnostaa kuin sitä mihin pääsee helpolla :D mutta joo, sama tilanne oli mulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nanna kirjoitti:

Olen todella epätoivoinen. Peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja sieltä valmistuin matkailupalvelujen tuottajaksi ka. n. 3.

Aluksi hain tyhmänä sosionomiksi enkä tajunnut ettei pinnat riitä alkuunkaan. Seuraavaksi hain terveydenhoitajaksi eikä tullut vieläkään kutsua pääsykokeisiin. Tokana oli sairaanhoitaja ja siitä jäin viiden pinnan päähän eli jos olisin kääntänyt toisinpäin...

Nyt haen Tampereen amk:hon. Mihin voisin päästä? Auttakaa hyvät ihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu