Ulos-otto

Jos perikunnasta yksi jäsen on ulosottoperinnässä, niin joutuuko automaattisesti pesän jako selvittäjälle vai ei?
141453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei joudu automaattisesti.

Äänestä

Perintä on muuttunut ja sitä tekee kai eri yrityskin kuin ennen.
Muuttui koska tehtiin uusi tietokoneohjelma jossa perinnässä oleva on aina aktiivisena. "Kaikissa asioissa ja rahavirroissa kysytään, "tietokone kysyy itseltään" kuuluuko ulosoton piirin ko henkilö.

Ennenhän esim. todettiin varattomuus ja palautettiin oiken päätös velkojalle.

Mutta maailma muuttui tämän vuoden keväällä.

Äänestä
  • Jos perittävä todettaan varattomaksi, ulosottomies lopettaa perinnän ja palauttaa asian velkojille. Siinä asiassa mikään ei ole muuttunut.

    Perintätietojärjestelmän suurin muutos oli siinä että ulosotto on valtakunnalista, ennen henkilö saattoi olla jossain ulosottopiirissä velkoja ja toisessa piirissä velallisena.

    Äänestä

  • jip kirjoitti:

    Jos perittävä todettaan varattomaksi, ulosottomies lopettaa perinnän ja palauttaa asian velkojille. Siinä asiassa mikään ei ole muuttunut.

    Perintätietojärjestelmän suurin muutos oli siinä että ulosotto on valtakunnalista, ennen henkilö saattoi olla jossain ulosottopiirissä velkoja ja toisessa piirissä velallisena.

    jos pesän osakas on työttömyyskorvauksella elävä, ja häneltä siitä ulosmitataan osa, niin automaattisesti ei ulosmittaaja saa mistään tietää että pesän osakkaalle on tulossa kiinteistön myynnistä oma osuutensa.

    Äänestä

  • uuno kirjoitti:

    jos pesän osakas on työttömyyskorvauksella elävä, ja häneltä siitä ulosmitataan osa, niin automaattisesti ei ulosmittaaja saa mistään tietää että pesän osakkaalle on tulossa kiinteistön myynnistä oma osuutensa.

    Ei saa automaattisesti tietoja.

    Äänestä

  • uuno kirjoitti:

    jos pesän osakas on työttömyyskorvauksella elävä, ja häneltä siitä ulosmitataan osa, niin automaattisesti ei ulosmittaaja saa mistään tietää että pesän osakkaalle on tulossa kiinteistön myynnistä oma osuutensa.

    Mitä sitten, jos saisikin jostain tietää? Ulosmittaaja mittaa rahat tililtä, sitten kun ne sinne ilmestyy. Ulkosmittaaja ei voi vaatia omaisuutta myytäväksi, kun osakas ei omista yksin.

    Äänestä

  • ei merkistystä kirjoitti:

    Mitä sitten, jos saisikin jostain tietää? Ulosmittaaja mittaa rahat tililtä, sitten kun ne sinne ilmestyy. Ulkosmittaaja ei voi vaatia omaisuutta myytäväksi, kun osakas ei omista yksin.

    Ennen kuin jako on tehty, niin ulosmittaaja ei voi tietenkään tehdä mitään. Jako voidaan tehdä sopimusjakona, jolloin vasta sitten kun jako on tehty, tiedetään, mitä ulosotossa oleva sai.

    Äänestä

  • uuno kirjoitti:

    jos pesän osakas on työttömyyskorvauksella elävä, ja häneltä siitä ulosmitataan osa, niin automaattisesti ei ulosmittaaja saa mistään tietää että pesän osakkaalle on tulossa kiinteistön myynnistä oma osuutensa.

    U-mies katsoo työasemansa kautta väestötietojärjestelmään, ja toteaa, että nyt kuoli isä, äiti lapseton sisko tms, jolta voi syntyä perintö valalliselle. Sitten hän ulosmittaa kuolinpesäosuuden. Näin ainakin minulle kävi...

    Äänestä

Menee näin:
- Kun ulosottomies saa tiedon kuolinpesän osakkuudesta, niin hän suorittaa ulosmittauksen. Tiedon saa väestötietojärjestelmästä, johon u-virastosta on suora yhteys. U-mies hoksaa ainakin vanhempien ja lapsettomien sisarusten kuoleman.
- Kun ulosotto on suoritettu, tulee velkoja (velkojat) kuolinpesän osakkaan asemaan, ja saa siis samat oikeudet kuin muukin osakas
- Kuolinpesän osakkaalla, nyt siis velkojalla, on oikeus hakea pesänselvittäjää ja pesän jakamista. Niin se yleensä tekeekin. Muut osakkaat tai joku muu taho voi toki tarjota velkojille käypää summaa omaisuudesta, jos sillä esimerkiksi on tunnearvoa.
- Jos näin ei tapahdu, niin kiinteistöt ja muu vähänkään arvokas jäämistö myydään.

Äänestä

Asia on niin, että jos on innokas ja tehtävänsä tekevä ulosottaja, niin seuraa, mutta jos on keritty luopuminen tehdä, ei voi enää ulosmitata.

Nykyajan hommat ja niiden tekijät ovat niitä haistapaska hommia ja joltakin mitaan ulos perintö ja joltakin ei. Me emme ole tasavertaisia lain edessä missään asiassa, ei myöskään ulosoton suhteen.

Ulosottaja on jokaisella kihlakunnalla omansa, siis eri henkilö, joten ulosottokin on sen mukainen miten tämä henkilö toimii. Turha on taittaa peistä miten ulosotto menee perinnön suhteen.

Äänestä

Ajattelin kysyä tässä tulevaisuutta silmällä pitäen, että osaan varautua, kun en tarkkaan asioista tiedä:

Mitä tapahtuu kun molemmat vanhemmat ovat ulosotossa ja toinen heistä kuolee? Kummallakaan ei ole mitään omaisuutta, joten omaisuudesta (kuolinpesästä) eivät velkojat saa mitään irti, eivätkä eloonjääneeltä puolisolta. Ja jos heillä on esim. 1 rintaperillinen, jolla on varallisuutta, joutuuko rintaperillinen vastuuseen veloista mitenkään?

Ja entä sitten kun nämä molemmat ulosotossa ja varattomat vanhemmat ovat kuolleet. Voiko rintaperillinen vielä välttyä velkojen maksulta?

Olen kyllä jostain kuullut, että velat eivät periydy, mutta siihen kai jonkinlainen pesänselvitys/perunkirjoitus on tietenkin ensin tehtävä, että siltä vaaralta välttyy? Julistetaanko kuolinpesä silloin jotenkin varattomaksi tai jotain?

Äänestä
  • Laki on tältäkohtaa muuttumassa. Velkainen pesä pitää hakea konkursiin kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta, niin silloin velat eivät periydy.

    Äänestä

  • law andoder kirjoitti:

    Laki on tältäkohtaa muuttumassa. Velkainen pesä pitää hakea konkursiin kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta, niin silloin velat eivät periydy.

    Kiitos tiedosta, pitää seurata tulevia lakimuutoksia tästä asiasta jatkossa tarkemmin.

    Äänestä

En tiedä mitä tarkotat että pesänjako "automaattisesti" menisi pesänjakajalle. Pesänjakajan määräystä pitää hakea tuomioistuimelta ja hakemiseen on oikeutettu tietyt tahot, mm. osakkaan ulosmittausvelkoja.
Pesänjakajan määräystä on oikeutettu hakemaan mm. pesäosakkaan velkoja, jonka saatavasta osuus pesässä on UL:n nojalla ulosmitattu. Mikään pakko ei ole, mutta lienee um-velkojan kannalta hyvin suositeltavaa, että hakee pesänjakajaa pesään. Kts esim ulosottolaki 4:11 ja perintökaari 23:12.
Luonnollisesti myös pesäosakkaalla on oikeus hakea pesänjakajamääräystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias uuno kirjoitti:

Jos perikunnasta yksi jäsen on ulosottoperinnässä, niin joutuuko automaattisesti pesän jako selvittäjälle vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu