pyöräretki

Eilen painelin pyörällä kauppaan kun pyörän sarviin on niin mukava laittaa ne ostokset. Risteyksessä on aina mielenkiintoista ehtiikö painamaan sitä jalankulkijan valonappulaa päästäkseen muun joukon mukana yli, yleensä ei ehdi. Ny luulin tilaisuuteni tulleen kun poikkiliikennettä oli, rynnin vauhdilla kohti nappulaa mutta en ihan ehtinyt ja niin jouduin katsomaan kun autoliikenne ajeli suoraan ja minä rannalla ruikutin kun punaista pukkasi, odotin siis koko kierroksen uudelleen ja vihdoin sain minäkin tilaisuuteni.Kaupasta tultuani uskalsin toki taas polkea kun pääsee hieman ripeämmin eteenpäin,sohjolumi teki tepposet ja niinhän sitten kaaduin, mutta kuulkaas kun nuo lumikinokset siinä reunalla on niin isot niin eihän siinä kummempia kuin pakkoistahdus penkkaan johon tipahdin ja ylös takaisin ja matka jatkui, hymyilytti jo.
16136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Autoretki
Sitä on jo muutamana päivänä valmisteltu.
Paikkoja sinne sun tänne. Jarrut testattu, jarrupalat vaihdettu.Moottorikin pesty.
Retkelle lähtiessä pienoinen paine rintakehässä, miten retki onnistuu.
Perillä tarjotaan talon puolesta kahvia ja keksejä.
Auto viedään kierrokselle, jossa sitä koputellaan tutkitaan taskulampun kanssa. Nytkytellään, väännetään sorkkaraudalla, moottoriakin huudatetaan täysillä.

Viimein katsastusmies tuo uuden rekisteriotteen, ja sanoo vuosi on ajoaikaa lisää.
Siinä sitten katsastusasemanpihassa kaksi rähjäistä valmiina syleilemään maailmaa.
Liki kuuskymppinen mies, puolta nuoremman autonsa kanssa.
Ja matka jatkuu.
Sellaista se autonkatsastus.

Äänestä
  • Aloittaja

    nyt vasta vastailen, ihana tuo sinun päiväsi auton kera.
    Ei se ole sitten se punainen jaguaari jolla ajelet kun et ole jerry vaan k-kotton.

    Äänestä

Kannattaa laittaa fillariin sivulaukut. Ostoskassit on aika hankalat ja vaarallisetkin ohjaustangossa

Äänestä
  • Reppu on myös hyvä vaihtoehto, tai rinkka joson paljon tavaraa.

    Äänestä

  • elluiitu kirjoitti:

    Reppu on myös hyvä vaihtoehto, tai rinkka joson paljon tavaraa.

    On toki. Ja sitä voi käskeä jupisemaan fillaroinnin viihteeksi.

    Äänestä

  • illueetu kirjoitti:

    On toki. Ja sitä voi käskeä jupisemaan fillaroinnin viihteeksi.

    Ja jos ei jupise niin katkotaan nyörit.

    Äänestä

  • elluiitu kirjoitti:

    Reppu on myös hyvä vaihtoehto, tai rinkka joson paljon tavaraa.

    Ei oo reppu hyvä. Hiostaa ja vaarantaa tasapainon jos on vähänkään enemmän painoa. Sivuaukut parhaimmillaan jopa vakauttavat menoa.

    Äänestä

  • Turvallisuusinsinöör kirjoitti:

    Ei oo reppu hyvä. Hiostaa ja vaarantaa tasapainon jos on vähänkään enemmän painoa. Sivuaukut parhaimmillaan jopa vakauttavat menoa.

    Laittaisin peräkärryn.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tuo on totta, niiden laukkujen vain pitäisi olla niin tilavat että sinne saisi ängetyksi aika hyvin ostoskassillisen tavaraa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    illueetu kirjoitti:

    On toki. Ja sitä voi käskeä jupisemaan fillaroinnin viihteeksi.

    mulla jupisee tuo oma suu enimmäkseen

    Äänestä

  • Aloittaja

    Helppoa. kirjoitti:

    Laittaisin peräkärryn.

    Sellainen pieni ja kätevä peräkärry olisi paras, pyöräkin pysyisi aina pystyssä ja siihen saisi kaikenlaista isompaakin jo mukaan.

    Äänestä

Pyöräily olisi tosi mukavaa kesäisin mutta kun ei ole pyörää.....5 vuoden aikana on varastettu kaksi pyörääni pihalta ja varastosta....joten ajattelin että nyt en osta enää.

Asun Harjussa Helsingissä ja pyöräteitä on todella hyvin joka suuntaan....maisematkin vaihtuisi sopivaan tahtiin.

Täällä Palmasissa on mahdollisuuteni pyöräilyyn kaupunki pyörillä johon olen hankkinut koodin ja saa tekstiviestin hinnalla 3 tunniksi menopelin....eihän ne kaikki aivan ok. kunnossa aina ole mutta pyöräilykin on mahdollista.
Pyöräteitähän täällä ei ole kuin vähän ja pitää körötellä aina samaa suoraa (hieman mutkittelee) reittiä.....mutta kyllä siinä kilometrejä kertyy.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä ostin sellaisen "mummopyörän" jota ei ole vielä viety...
    eikä ole kovin kummonen muutenkaan, viisivaihteinen.

    Äänestä

Eilen piti pyöräillä kieli keskellä suuta, jotta selvisi hengissä kuntosalille. Oli meinaan piinaavan liukas pyörätie, huh..

Tänä keväänä kunhan pyörätiet sulavat, on suunnitteilla alkaa tehdä pitkiä pyöräretkiä pääkaupunkiseudulla. Olen jo innolla tutkinut hankkimaani pyöräilykarttaa ja mahdollisuuksiahan on vaikka kuinka paljon. Ja paljon tutkimattomia sopukoita..

Sohjolumi on pyöräilijän painajainen. Onneksi selvisit säikähdyksellä :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo, säikähdyksellä selvisin. Talvisin ajan tosi vähän nykyään, töihinkin menen bussilla. Mutta kesällä se on aika paljon käytössä, saapa nähdä jaksanko taas alkaa polkea työmatkat sillä, on ollut vähän veto vekka noiden jalkojen ja selän kanssa välillä. Karttoja kannattaakin katsella koska on olemassa tosi kivoja pyöräilyreittejä joten en ihmettele intoasi.

    Äänestä

Ei ikinä enää pyörää, ei vaan jaksa taluttaa ylämäkiä ja alamäetkin pelottaa..on myös huonot käsivoimat.
Varsinkin jos närästysvaivoja, ei sovi ollenkaan pyörän kanssa liikkuminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vantaannainen kirjoitti:

Eilen painelin pyörällä kauppaan kun pyörän sarviin on niin mukava laittaa ne ostokset. Risteyksessä on aina mielenkiintoista ehtiikö painamaan sitä jalankulkijan valonappulaa päästäkseen muun joukon mukana yli, yleensä ei ehdi. Ny luulin tilaisuuteni tulleen kun poikkiliikennettä oli, rynnin vauhdilla kohti nappulaa mutta en ihan ehtinyt ja niin jouduin katsomaan kun autoliikenne ajeli suoraan ja minä rannalla ruikutin kun punaista pukkasi, odotin siis koko kierroksen uudelleen ja vihdoin sain minäkin tilaisuuteni.Kaupasta tultuani uskalsin toki taas polkea kun pääsee hieman ripeämmin eteenpäin,sohjolumi teki tepposet ja niinhän sitten kaaduin, mutta kuulkaas kun nuo lumikinokset siinä reunalla on niin isot niin eihän siinä kummempia kuin pakkoistahdus penkkaan johon tipahdin ja ylös takaisin ja matka jatkui, hymyilytti jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu