Kimppakämppä Fuengirolasta

Fuengirolaan 2

Hei!
Aion viettää ensi syksyn-talven 13-14 Fuengirolassa. Olen lähdössä yksin ja etsin nyt henkilöä jakamaan vuokra-asunnon kanssani kustannusten säästämiseksi. 2 makuuhuoneen vuokra n. 500-600. Olen 61-v nuorekas eläkeläinen, kielitaitoinen, avoin ja tulen ihmisten kanssa toimeen.
Mikäli haluaisit myös lähteä talveksi lämpimään, mutta et halua/rohkene yksin, otapa yhteyttä: [email protected]

13

1200

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fuengirolaan2

      Huom Kimppakämmpä ilmoitus: asuinkumppanin hakijana on siis naispuoleinen henkilö!

    • kiinnostaa fuengir.

      Hei,
      minulla heräsi mielenkiinto, aiemmin asustelin 3 kk siellä (on siitä jo muutama v. aikaa). Kimppa-asuminen meni hyvin, mutta seuraa en kovinkaan toiveista huolimatta saanut saman ikäisestä kämppiksestäni, koska hän oli valitettavasti alkoholisoitunut juoppo. Joka ilta keittiön pöydällä oli vartoomassa Smirnov-vodkapullo, joka sitten näytti tyhjentyneen aamuun mennessä!! Toistuvasti tämä tapaus kinusti tupakkaan kolikoita.. ei tuntuneet rahat piisaavan. Joten oli ihan turha elätellä toiveita että hänestä olisi saanut seuraa ulkona ruokailemiseen! :(
      .. mutta asiasta toiseen. Olen myös nuorekas! Kun täytin 40 lakkasin laskemasta vuosia, joten en muista kuinka vanha olen, mutta suurinpiirtein 40 ja jotakin päälle. Viime aikoina olen aika paljon oleskellut eräässä toisessa turvallisessa välimeren maassa, mutta kun suunnitteilla on joskus eläkkeellä muuttaa Espanjaan, niin voisihan Espanjan ottaa vaihteeksi taas kuvioihin. Mietin nyt kuienkin vielä, kun ei varsinaisesti ollut alkuperäinen suunnitelma tuo Fuengirola. Mutta ainahan se kuulostaa hyvälle! Se olisi kyllä hyvä jos vuokra olisi tuolla 250..300 euron paikkeilla per nuppi. Tosin lämpimää siellä on turha odotella talvella, painvastoin hyytävän kylmä ja asunnot myös on kylmiä, ainakin suurinosa niistä, mutta onhan se elämyksenä muuten hieno paikka! Kun olin sen 3 kk olin kesällä, jolloin oli taasen liian kuuma!:) Laitan myöhemmin yksityisviestiä, kunhan tässä äkkiseltään mietin ensin.. Mitä ajankohtaa syksystä lähdöksi ja mitä kuukautta paluuksi olet ajatellut? Onko sinulla jokin erityinen harrastus mitä teet siellä?

      • fuengirolaan2

        Minulla on yhtenä vaihtoehtona ollut kyllä Ingleskin:))


      • fuengirolaan2

        Ajattelin 15.9 -1.10. lähtöä ja paluuta joskus kevättalvella. Alkoholi ei ole ongelma. juon korkeintaa pari lasillista viiniä silloin tällöin. Pidän pyöräilystä ja aion ottaa pyörän messiin. En ole siis mikään kilpapyöräilijä, vaan ajalen normaalia vauhtia ja katselen maisemia. Kuntosalia harrastan täällä kotona selän kunnossapitämiseksi ( ja täytyyhän sitä jatkaa: sielläkin)) Espanjaa yritän opiskella nyt niin paljon kuin mahdollista ja Fuengirolassa on kielikursseja ulkomaalaisille, joten se on varmasti minus listallani ohjelmassa..


      • Anonyymi
        fuengirolaan2 kirjoitti:

        Minulla on yhtenä vaihtoehtona ollut kyllä Ingleskin:))

        ...


    • matkallesyys

      Hei kysyisin sinulta Kiinnostaa fuengir.mistä sinä sellaisen kämppäkaverin löysit Oliko teistä kumpikaan asunnon päävuokralainen vai oliko se juoppo sen asunnon omistaja.Etkö ennestään tuntenut henkilöä kenen kämppäkaveriksi menit vai kuinka se kävi.Minä olen harkinnut fuengirolaan matkustamista mutta vain pari kuukautta korkeintaan syksyllä voisin olla.Täytyy nyt kuulostella kuis täsä käy.

    • Takaisin lämpimään

      Hei!

      Olem 50-kymppinen nainen, ja olen myös lähdössä Fuengirolaan ensi syys - tai lokakuussa. Olem ollut siellä tämänkin talven töissä. Palasin pari viikkoa sitten Suomeen, mutta veri vetää takaisin lämpimään Espanjaan. Olen myös kielitaitoinen ja tunnen Fuengirolaa melko hyvin. Tulen mielelläni jakamaan kämpän kanssasi. Olen rauhallinen luonteeltani, ja alkoholi ein ole ongelma, koska teen teen työtä siellä niin ei parane juopotella.

      • fuengirolaan2

        Hei!

        Minulla on jo kaveri loka- ja marraskuuksi. Tammi-maaliskuulle ei ole ketään.Olen siis vuokrannut sieltä asunnon jo. Jos kiinnostaa [email protected]


    • kirppu4

      Missä olet Simo dos Leones 2. Kirppu kaipaa

    • 9+20

      Loma-asuntoja löytyy myös tuolta Costa del solin alueen markkinapaikasta www.aurinkotori.org

    • Anonyymi

      Hei. Olen myös Fuengirolaan menossa Helmikussa ja haen kimppakämppä Olen 66 v nuorekas nainen.

      • Anonyymi

        Muutamakin vuosi on tuossa vierähtänyt.


      • Anonyymi

        Sen verran nuorekas ettet ymmärrä katsoa kysyjän ja ketjun päivämääriä.
        Sentään 2013 vuodesta on aika kauan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1159
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      728
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      723
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      628
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 48
      493
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe