Anteeksipyynnön paikka

korkki katosi

En ole tällä palstalla ketään herjannut, mutta usein itsekseni hymyillyt,
kun olen lukenut juttuja esineiden katoamisista ja ilmestymisistä
outoihin paikkoihin.
Eilen 25.2.13 n. klo 23:30 se sitten sattui omalle kohdalle.
Tuon päivän aamuna ajoin tavanmukaisesti partani , ja sivelin
partavettä leukaperiin ja piti sulkea partavesipullo.
Vaan sen korkkia ei löytynytkään mistään. Ei lavuaarin reunalta, johon sen tavallisesti pistän, ei peilikaapista, missä pulloa säilytetään, ei lattialta, ei mistään !
Repäsin paperista pienen palan, ja asetin sen pullon suulle korkin
korvikkeeksi.
Tuo korkin outo katoaminen jäi askarruttamaan mieltä koko päiväksi.
Iltatoimien yhteydessä ennen puoltayötä vilkaisin peilikaappiin.
Siellähän se pullo oli omalla paikallaan tiukasti kadonneella korkilla suljettuna ! Väliaikainen paperikorkki oli samalla hyllyllä kamman alle
laitettuna.
Taloudessamme asuu vaan vaimoni ja minä, enkä vaimolle ole vielä
asiasta edes maininnut, mutta jo nyt olen varma, että hän olisi asiasta puhunut, jos olisi korkin löytänyt, eikä ainakaan asettanut paperikorkkia kamman alle.
Ikää on minulla 75 v. eikä dementia ole vielä päässyt vaivaamaan.
(jälkikasvuakin pystyn lukion matikassa ja fysiikassa opettamaan)

Toki olen aiemminkin esineitä hukannut, mutta aina katoamisille on löytynyt luonnollinen syy.

Mitään pelkoa tämä ulkoisilta puitteiltaan mitätön tapahtuma ei hereättänyt , lähinnä huvittuneena totesin, että näinkö se paranormaali maailma minullekin muistuttaa olemassaolostaan.

Hyvin tiedän myös, että asiaan on vaikea uskoa, ellei sitä itse
ole kokenut. Enpähän asiaan itsekään ennen koettua uskonut !

9

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jore661

      kyllähän noita on.meijän mökillä tavaroita katoo jäljettömiin ja saattaa löytyä ihmeellisistä paikoista...ja ykspäivä mun vesi bongin kivi kuula oli kadonnut jäljettömiin itsestään..

    • sir deegu

      jep, meikäläiseltä on vuosien saatossa kadonnut rahaa aivan hirmuinen summa yhteensä, syytän siitä pullon henkeä

      • pullon henkiopas

        Korkin katoaminenkin maksaa, jos pullo sattuu olemaan väärin päin.
        Jos taas korkkia ei koskaan avaa, ei pullon henki rahaakaan vie.


    • Biffg

      Vaimosi löysi korkin ja pani sen paikalleen.
      Tai sitten sinä teit sen ajatuksisssi.
      Ei se sen monimutkaisempaa ole.

    • Itselläni katosi kauan sitten Seikon kullattu hieno miesten rannekello. Etsin sitä joka paikasta, mutta sitä ei löytynyt mistään. Meni jonkin aikaa ja löysin kellon lehden välistä keittiön pöydältä, vaikka olin lehtiä heilutellut ilmassa pöydän päällä etsiessäni sitä. Luulisi kellon pitänyt pudota pöydälle, kun lehtiä heiluttelee ilmassa pitäen sitä niitatusta kohdasta kiinni. Ihmettelen asiaa suuresti, miten tällaista voi tapahtua. Onko kukaan kokenut tällaista.

    • fragrance

      Saako kysyä,et minkämerkkistä aftershavea käytät? Ite en tykkää niistä mutta edt:t on kovassa käytössä, merkkeinä Burberry Sport ja Touch , Givenchyn play sport ja play intense sekä Bvlgari Man. Kummituskin tietää,että tuoksusta haihtuu alkoholi eikä se toimi enään toivotulla tavalla jos ei ole korkki päällä :)

    • Sormus4

      Minulla on omakohtainen kokemus, joka on askarruttanut mieltäni, koska en ole keksinyt mitään luonnollista selitystä sille. Asun yksin. Koruni ovat suljetussa korulippaassa lipaston laatikossa. Sisareni oli kylässä ja tapamme mukaan keskustelimme syvällisesti asioista, muistelimme kuolleita omaisiamme ja välillä hieman itkimmekin. Sisareni lähti kotiinsa ja istuskelin olohuoneessa. Katseeni osui johonkin kiiltävään läheisen tuolin alla. Katsoin lähempää ja ihmetykseni oli suuri, tuolin alla oli kultasormukseni, jota en ollut aikoihin pitänyt ja sen olisi pitänyt olla korulippaassani lipaston laatikon perällä. Olin vielä imuroinut lattian aamulla eikä mitään sormusta silloin ollut tuolin alla! Asun yksin eikä kukaan muukaan ollut katsonut korujani. Korulipasta en ollut edes avannut kuukausiin ja se sijaitsee eri huoneessakin kuin mistä sormus löytyi. Ajattelin, että kai tämä sitten on jonkunlainen yliluonnollinen kokemus, koska en ole asialle mitään luonnollistakaan selitystä keksinyt.

    • utelias?

      Jospa sisaresi huomaamattasi siirteli rasiaa ja sormus putosi lattialle. Kysy sisarelta varmuuden vuoksi?

    • Sormus4

      Juttelin asiasta sisareni kanssa eikä hän ollut koskenut korurasiaani. Tapaus sattui vuosia sitten eikä moista ole sittemmin sattunut.
      Toinen oma kokemus on sattunut kissani kuoleman jälkeen, jolloin aistin kissani selvästi olevan sohvan selkänojalla hartioitteni takana, kuten sillä usein oli tapana, Kissani oli ollut kuolleena n. kaksi viikkoa tuolloin. Kumma kyllä ei pelottanut yhtään vaan tuntui lohdulliselta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      70
      2351
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1772
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1450
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1447
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      252
      1418
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1252
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1215
    8. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      370
      1195
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      341
      1150
    Aihe