Sellainen seikka että, kun mies ei ole yhtään ollut kiinnostunut lapsista ennen eroa, niin erossa sitten tulee yhtäkkinen hirmuinen kiinnostus ja lähellä olon tarve - sitten kun kukaan muu ei enää tahdo sitä.
Jos on hyvät suhteet lapsiin, on kiva jos ne säilyvät, mutta jos niitä suhteita ei ole milläänlailla aiemmin pohjustettu, niin onhan se tavattoman hankalaa alkaa niitä sitten enää muutamassa tunnissa vastahakoisen lapsen kanssa luomaan. Kaikki kärsivät. Ja syy on tietty ,taas- äidin, kenes muun?
Miksei sitä voisi aikanaan huolehtia siitä perheestään, ja olla lasten kanssa ja luoda hyvät suhteet, monta eroakin jäisi tapahtumatta.
Jos on hyvät suhteet lapsiin, on kiva jos ne säilyvät, mutta jos niitä suhteita ei ole milläänlailla aiemmin pohjustettu, niin onhan se tavattoman hankalaa alkaa niitä sitten enää muutamassa tunnissa vastahakoisen lapsen kanssa luomaan. Kaikki kärsivät. Ja syy on tietty ,taas- äidin, kenes muun?
Miksei sitä voisi aikanaan huolehtia siitä perheestään, ja olla lasten kanssa ja luoda hyvät suhteet, monta eroakin jäisi tapahtumatta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sen asian tärkeyden huomaa vasta sitten, kun sen on menettänyt.
Yleensä kaikki on niin itsestään selvää, ettei sitä huomaa että onni on juuri siinä lähellä.
JOskus se ei kyllä ole itsestään kiinni, se menetys, vaan joku voi tulla väliin ja rikkoa kaiken, kun ei kestä että toisilla on asiat hyvin. Se on todella rankkaa.
Joskus parisuhteessakaan ei saa mahdollisuutta olla lastensa kanssa toivomallaan tavalla vaan määrätään tiettyyn rooliin ja vaaditaan olemaan täysin toisenlainen kuin itse haluaisi. Määritellään myös se miten ja milloin voi lasten kanssa olla, eli suhteen toinen puoli määrää ja hallitsee koko perheen elämää.
Kun tämä hallinta loppuu, on mahdollisuus vapautua ja olla sitä mitä haluaa ja miten haluaa. Näitä hallitsevia osapuolia narsisteiksikin kutsutaan.
Nyt en ymmärtänyt?
Tykkäsitkö että parisuhteessa vaadiataan olemaan täysin toisenlainen kuin itse haluaisi, ja kun tämä hallinta loppuu(miten niin loppuu???), on mahdollisuus vapautua ja olla sitä mitä haluaa, ja että siis suhteen loputtua näitä mahdollisuuksia olisi sitten jotenkin runsaammin olla lastensa kanssa vapaammin mitä on? Sanonpa että olet tyystin hakoteillä.
100% eroja väitän että eron jälkeen aikaa lasten kanssa rajoitetaan jollain tavalla aina. Ja näitä mahdollisuuksia olla vanhempi on taatusti vähemmän.
Minä tajusin hyvin edellistä kirjoittajaa. Siis olen itse kylläkin äiti ja nyt lähivanhempi, mutta liiton aikana olin täysin alistetussa asemassa. Minun piti tehdä kaikki, myös vanhemmuus, siten kuin mies halusi. Lapsia piti komentaa tai halata miehen sääntöjen mukaan, piti antaa jopa vauva iässä maitoa sen mukaan, miten mies määräsi jne. Oma äitiys oli vaikeaa aina kun mies oli paikalla. Onneksi töidensä takia hän oli paljon poissa.
Eron jälkeen olen saanut olla juuri sellainen äiti kuin olen! Kulunut vuosi tuntuu kuin unelmalta. Isä ei lapsia kovin usein jaksa hoitaa, muutaman päivän kuukaudessa. Mutta edelleen yrittää kontrolloida sitä, miten minkäkin asian hoidan. Koska pitää lapsille mitäkin opettaa, tai mitä ei vielä saa opettaa... Mutta enpä enää välitä! Hän ei enää sanele sitä, minkälainen äiti olen.
Eli ero narsistista todellakin vapauttaa olemaan vanhempi. On uhri eron jälkeen sitten lähi- tai etä.
Sellaisiakin suhteita valitettavasti on, niin uskomatonta kuin se onkin. Samalla viedään ne omat harrastukset ja kaikki tekemiset kontrolloidaan tiukasti. Myös kaikki se mitä lasten kanssa ollessa tapahtuu. Kun eron myötä saa itsenäisyyden takaisin, pikku hiljaa, myös lasten kanssa voi olla sellainen isä kun haluaa. Ja ne tapaamiset, ei ole alati joku vahtimassa ja vaatimassa vaan voi itse päättää, yhdessä lasten kanssa tosin, siitä miten yhteinen aika vietetään.