välikirja?

Vainoni allekirjoitti isänsä pyynnöstä ns. välikirjan isänsä ja äitinsä välille, allekirjoitusta ei kuulema välttämättä edes olisi tarvittu. Käsittääkseni se jotenkin liittyy siihen, että jommankumman vanhemmista kuoltua eivät lapset pääse perintöön käsiksi (testamentista ei ollut kyse). Voisiko joku selittää mistä on kyse?
92622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

""" Voisiko joku selittää mistä on kyse? ""

Ei voisi.

Äänestä

On kyse siitä että vaimosi vanhemmat sekoilevat ja käyttävät ikivanhaa termiä jolla ei ole mitään laillista merkitystä.

Meidän täällä on aivan turha arvailla mikä kyseinen paperi on ollut; saattaa olla lupaus siitä että lapset eivät vaadi lakiosaansa toisen vanhempansa kuoltua. Jotta tällä paperilla olisi mitään merkitystä, vanhempien on täytynyt tehdä keskikäinen testamentti.

Äänestä
  • "Välikirja" tarkoittaa sopimusta, mutta tässä tapauksessa ilmeisesti on kyse siitä, että vaimosi vanhemmat ovat tehneet keskinäisen testamentin. Siihenhän vaimosi allekirjoitusta ei tosiaankaan olisi tarvittu, mutta sitä on voitu pyytää testamentin hyväksymiseksi jo etukäteen. Ja keskinäisen testamentin tarkoitushan nimenomaan on, etteivät lapset pääse käsiksi perintöön heti ensiksi kuolleen vanhemmabn jälkeen.

    Äänestä

  • testamentti silti? kirjoitti:

    "Välikirja" tarkoittaa sopimusta, mutta tässä tapauksessa ilmeisesti on kyse siitä, että vaimosi vanhemmat ovat tehneet keskinäisen testamentin. Siihenhän vaimosi allekirjoitusta ei tosiaankaan olisi tarvittu, mutta sitä on voitu pyytää testamentin hyväksymiseksi jo etukäteen. Ja keskinäisen testamentin tarkoitushan nimenomaan on, etteivät lapset pääse käsiksi perintöön heti ensiksi kuolleen vanhemmabn jälkeen.

    kiitoksia vastauksista, mutta onko näin,että testamentista tai ns. välikirjasta huolimatta lapset voivat aina vaatia lakiosaansa. Lähinnä siksi kysyn,ettei kukaan putoa mihinkään sudenkuoppaan, minulle on nimittäin sanottu, että mikäli lapset eivät vaadi lakiosaansa joutuu testamentilla perivå puoliso maksamaan perintöveroa.

    Äänestä

  • kirjaton1 kirjoitti:

    Puoliso, yhtä hyvin kuin lapset, joutuvat maksamaan perintöveroa, jos perinnön arvo ylittää verotettavan perinnön rajan. Puolisolla se on 80.000 €, lapsilla 20.000 € (alaikäsillä 60.000 €). Asiaan ei vaikuta, tuleeko perintö lain nojalla vai testamentilla.

    Lapset voivat vaatia lakiosansa, jos testamentti loukkaa lakiosaa (eli antaisi lapsille vähemmän kuin lakiosan, joka on ½ lakimääräisestä perintöosasta). Lakiosavaatimuksen estämättä perittävän leski saa hallita elinaikansa yhteistä asuntoa tai muuta lesken kodiksi sopivaa jäämistöön kuuluvaa asuntoa, jollei leski itse omista kodikseen sopivaa asuntoa.

    Äänestä

  • kirjaton1 kirjoitti:

    kiitoksia vastauksista, mutta onko näin,että testamentista tai ns. välikirjasta huolimatta lapset voivat aina vaatia lakiosaansa. Lähinnä siksi kysyn,ettei kukaan putoa mihinkään sudenkuoppaan, minulle on nimittäin sanottu, että mikäli lapset eivät vaadi lakiosaansa joutuu testamentilla perivå puoliso maksamaan perintöveroa.

    Täs ny vaan arvaillaan. Rintaperillisen lakiosa on puolet siitä mitä saisi perintönä ilman testamenttia. Olet jyvällä, että lasten vaatimat lakiosat pienentävät lesken testamentilla saamaa osaa (puolet) ja tietenkin lesken perintövero pienenee (yli 80000€ osalta?) ja lapset maksavat oman perintöveronsa yli 20000€ osalta.
    Testamentti tulee kuvaan jomman kumman vanhemmista kuoltua ja se annetaan tiedoksi, niin siitä 6kk kuluessa on laviosaa vaadittava, ei tule automaattisesti.

    Arvelen tämän mystisen välikirjan olevan testamentti ja vaimosi allekirjoitus voisi tarkoittaa testamentin hyväksymistä ja samalla lakiosasta luopumista. Mutta lakiosasta luopuminen edellyttää, että samalla hän olisi kuitannut saaneensa korvauksen lakiosastaan. Jos rahaa ei ole näkynyt, niin se on vaan pantu paperille.
    Jos vaimollasi on sisaruksia, niin onkohan heillä sama tilanne, vai onko lapset eriarvoisen suunnitelman kohteena, kaikkea sattuu. Tämä on vain arvailua.

    Äänestä

Välikirja on keskinäinen hallinta- ja/tai omistusoikeustestamentti.

Äänestä
  • Höpö höpö! Välikirja = sopimus, mutta terminä vanhahtava, eikä

    Äänestä

  • -LW kirjoitti:

    Höpö höpö! Välikirja = sopimus, mutta terminä vanhahtava, eikä

    ...eikä sitä enää käytetä juridisessa tekstissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjaton1 kirjoitti:

Vainoni allekirjoitti isänsä pyynnöstä ns. välikirjan isänsä ja äitinsä välille, allekirjoitusta ei kuulema välttämättä edes olisi tarvittu. Käsittääkseni se jotenkin liittyy siihen, että jommankumman vanhemmista kuoltua eivät lapset pääse perintöön käsiksi (testamentista ei ollut kyse). Voisiko joku selittää mistä on kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu