Kerron teille tarinan. Olipa poika nimeltä Erkki. Erkki oli urheilullinen ja reipas poika kahdeksannella luokalla. Hän oli harrastanut jalkapalloa ja jääkiekkoa 5-vuotiaasta asti. Eräänä päivänä kun Erkki oli menossa jääharjoituksiin, oli joukkueeseen tullut uusi henkilö. Erkin kaverit joukkueessa tunsivat hänet ennestään, Erkki ei. Yksitellen Erkki alkoi menettää ystäviään joukkueessa. Äkkiä hänestä ja parista muusta kaverista tuli joukkoon sopimaton ja he joutuivat tavallaan eristyksiin. Eräänä iltana sitten se tapahtui - Erkkiä nöyryytettiin koko joukkueen edessä ennen jääharjoitusta. Muuta se ei tarvinnut. Tässä vaiheessa hänen elämänsä oli menossa jo kovaa vauhtia alaspäin. Erkki on loppuvuodesta syntynyt poika ja hänen murrosikä on alkanut myöhemmin kun joukkueen muilla jäsenillä. Osa ehkä teistä tietää mitä kiusaaminen oli. Eikä aikaakaan, kun koulussa kiersi jo huhua Erkistä.
Tässä vaiheessa Erkki rupesi patoamaan ongelmat sisäänsä. Kukaan ei ole niitä ikinä saanut ulos. Siinä se 9. luokka meni, arvosanoja laskemalla, keskiarvo putosi kai 1,4 ja poissaoloja 200h . Onneksi minulla oli 1 hyvä kaveri, jonka kanssa hengailin suurimman osan päivästä.
Kaikki kuitenkin muuttui eräänä päivänä. Erkin isä oli kuullut kiusaamisesta ja oli päättänyt, että he muuttavat toiseen kaupunkiin. Niin se tapahtui. Nyt Erkki on täysin yksin, vain vanhemmat ja traumat kiusaamisesta seuranaan.
Erkki muutti uuteen kaupunkiin ja kaikki alkoi ihan hyvin, kunnes lukion toinen jakso alkoi. Erkki tunsi luokassa samaa ahdistuksen tunnetta, kun siellä jääkiekkopukukopissa. Eikä siinä kauaa mennyt, kun Erkki linnottautui huoneeseensa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Vuosi kiusaamisesta niin elämä on kääntynyt täysin päälaelleen; urheilullisesta pojasta on tullut tietokoneella istuva ja kaveri, jonka kanssa hän oli melkein koko vapaa-aikansa, oli poissa. Erkki ei enää mennyt kouluun, koska koki sen ahdistavaksi. Hän salasi tämän vuoden ajan vanhemmiltaan (voi olla etteivät edes välittäneet). Tätä kahden vuoden jaksoa seurasi muutto jälleen uuteen kaupunkiin, lähelle Erkin sukua.
Taas uudessa kaupungissa, nyt jo 18-vuotiaana, Erkki menee taas lukioon. Hän onnistuu suorittamaan ensimmäisen jakson moitteetta, mutta sitten iskee taas tuttu ahdistuksen tunne, joka ei hellitä. Nyt se on siirtynyt jo kaikkeen ulkona olemiseen. Erkki on myös autokoulussa, jossa hän on ollut melkein vuoden, eikä korttia ole taskussa vieläkään. Erkin koulu menee päin hanuria. Hänellä ei ole kavereita. Ei ainuttakaan. Erkki ei pysty enää olemaan missään tekemisissä samanikäistensä kanssa, joita ei entuudestaan tunne. Uudet asiat ovat Erkille kuin myrkkyä. Erkillä on luultavasti maailman pahin paniikkihäiriö, joka estää koulunkäynnin. ''Mitäköhä muut minusta ajattelevat?'' miettii Erkki. ''Kumminkin jotain pahaa'' hän miettii eikä mene kouluun ollenkaan. Erkillä on viime aikoina alkanut tulla hirveä morkkis iltaisin. Varsinkin kun ajatukset ovat omassa elämässä. Itsemurha alkaa vaikuttaa yllättävän hyvältä vaihtoehdolta, eihän Erkin elämä ole kuin negatiivisia asioita täynnä.
Tämä oli tarina Erkistä, mieti 2 kertaa ennen kuin alat kiusaamaan muita ihmisiä. Siitä kun mitä todennäköisemmin jää elinikäisiä traumoja. Kiusaaminen pilasi elämäni.
Tässä vaiheessa Erkki rupesi patoamaan ongelmat sisäänsä. Kukaan ei ole niitä ikinä saanut ulos. Siinä se 9. luokka meni, arvosanoja laskemalla, keskiarvo putosi kai 1,4 ja poissaoloja 200h . Onneksi minulla oli 1 hyvä kaveri, jonka kanssa hengailin suurimman osan päivästä.
Kaikki kuitenkin muuttui eräänä päivänä. Erkin isä oli kuullut kiusaamisesta ja oli päättänyt, että he muuttavat toiseen kaupunkiin. Niin se tapahtui. Nyt Erkki on täysin yksin, vain vanhemmat ja traumat kiusaamisesta seuranaan.
Erkki muutti uuteen kaupunkiin ja kaikki alkoi ihan hyvin, kunnes lukion toinen jakso alkoi. Erkki tunsi luokassa samaa ahdistuksen tunnetta, kun siellä jääkiekkopukukopissa. Eikä siinä kauaa mennyt, kun Erkki linnottautui huoneeseensa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Vuosi kiusaamisesta niin elämä on kääntynyt täysin päälaelleen; urheilullisesta pojasta on tullut tietokoneella istuva ja kaveri, jonka kanssa hän oli melkein koko vapaa-aikansa, oli poissa. Erkki ei enää mennyt kouluun, koska koki sen ahdistavaksi. Hän salasi tämän vuoden ajan vanhemmiltaan (voi olla etteivät edes välittäneet). Tätä kahden vuoden jaksoa seurasi muutto jälleen uuteen kaupunkiin, lähelle Erkin sukua.
Taas uudessa kaupungissa, nyt jo 18-vuotiaana, Erkki menee taas lukioon. Hän onnistuu suorittamaan ensimmäisen jakson moitteetta, mutta sitten iskee taas tuttu ahdistuksen tunne, joka ei hellitä. Nyt se on siirtynyt jo kaikkeen ulkona olemiseen. Erkki on myös autokoulussa, jossa hän on ollut melkein vuoden, eikä korttia ole taskussa vieläkään. Erkin koulu menee päin hanuria. Hänellä ei ole kavereita. Ei ainuttakaan. Erkki ei pysty enää olemaan missään tekemisissä samanikäistensä kanssa, joita ei entuudestaan tunne. Uudet asiat ovat Erkille kuin myrkkyä. Erkillä on luultavasti maailman pahin paniikkihäiriö, joka estää koulunkäynnin. ''Mitäköhä muut minusta ajattelevat?'' miettii Erkki. ''Kumminkin jotain pahaa'' hän miettii eikä mene kouluun ollenkaan. Erkillä on viime aikoina alkanut tulla hirveä morkkis iltaisin. Varsinkin kun ajatukset ovat omassa elämässä. Itsemurha alkaa vaikuttaa yllättävän hyvältä vaihtoehdolta, eihän Erkin elämä ole kuin negatiivisia asioita täynnä.
Tämä oli tarina Erkistä, mieti 2 kertaa ennen kuin alat kiusaamaan muita ihmisiä. Siitä kun mitä todennäköisemmin jää elinikäisiä traumoja. Kiusaaminen pilasi elämäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oon pahoillani, että oot joutunu käymään läpi tollasta. Itellä oli jokseenkin samankaltainen tilanne, olin 13 ja just vaihtanu yläasteelle kun kaikki kaverit jätti ja sit jostain syystä mua alettiin kiusaamaan. Yläasteen aikana alko viiltely joka jatkuu vielä lukiossaki vaikka ei niinkää enää ees kiusata. Omat vanhemmat ei tosin ikinä saanu tietää siitä kiusaamisesta mitä koin yläasteella, äitini tosiaan tietää mun viiltelystä mutta ei tiedä miksi teen sitä. Tai no, se luulee että oon lopettanu, mut en todellakaan ole.
Ahdistaa yhä kaikki toi paska mitä tapahtu yläasteella, sosiaaliset taitoni ovat täysin nollassa. En enää osaa enkä uskalla jutella ihmisille, pelottaa että kaikki aattelee samallalailla ku tyypit yläasteella. Oon ihan helvetin harhaluuloinen. On jatkuvasti se tunne että kaikki puhuu paskaa selän takana ja vetää mielen matalaks. Aina kun joku kysyy onks kaikki kunnossa niin ei muutakun tekohymy huulille ja tottakai kaikki on hyvin. Mutta kun ei ole.
Oon ajatellu ja ajattelen yhä itsemurhaa, mut sit muistutan itseäni että me eletään muiden vuoksi, ei itsemme. Elämä heittää tielle vastoinkäymisiä, joillekkin meille enemmän, mutta niiden läpi pitää vaan päästä. On ihmisii jotka välittää susta oikeesti, ehkä et oo vielä edes tavannut niitä mutta lupaan sulle että ajallaan neki tulee ja auttaa sua pääsemään kaiken yli. Oikeesti, älä luovuta, tiiän että susta tuntuu pahalta mutta yritä uskoo siihen että kaikki muuttuu paremmaksi, niin mäki teen.
Hyvä, Erkki!
Useimmat meistä joutuvat jossain elämänsä varrella kiusatuiksi ja vääryyden kohteeksi tai kärimään jollain tapaa. Ei tehä itsemurhaa. Kylä vaikeuksista selvitään ja nein on sitten voitettuina vain pääomaa ja opettaa miltä tuntuu kun on vaikeaa. opimme ymmärtämään kärsiviä ja elämästä sen tummemmatkin raidat.
kiusaajille haulejä päähän vittu !
Mutta miksei Erkki hakenut apua? Tietoa seuran johtoon ja kiusaajien vanhemmille, sekä tietenkin kriisiapua Erkille :(
Kiusatuksi joutuu jos on joutuakseen, mutta sen ei ole pakko antaa pilata omaa elämää. Olen kokenut kiusaamistakin pahempia asioita, enkä todellakaan aio antaa enää yhdenkään kusipäämulkun syöstä minua masennukseen.