"On sinulla vielä vaikka kuinka monta vuotta edessäsi, ajattele minua ! " " Älä nyt stressaa! kyllä sinä sen vielä löydät"
Niin. Kuinka suuria ajatuksia tuo popcornikulho voi saadakaan aikaan, ajattelin istuessani sohvalla. Katseeni oli jumittunut tuohon suureen popcornikulhoon, joka komeili olohuoneen pöydällä. Elokuva pyöri televisiossa, mutta ei se minua kiinnostanut. Ehkä enemmän Nikoa, joka makasi ja röyhtäili sohvalla vieressäni. Mutta senhän vuoksi hän tänne oli tullutkin.
Niko ja minä olimme ystäviä. Ehkä siinä mielessä erilaisia ystäviä kuin monet muut, sillä teimme joskus sellaisiakin asioita, jotka kuuluivat parisuhteeseen. En kuitenkaan ollut perillä tunteistani häntä kohtaan. Usein vihasin ja rakastin häntä samaan aikaan. Outoa, eikö?.
Niko oli kuitenkin hyvä mies , sillä hän ei valittanut siitä, etten jaksanut mennä joka päivä lenkille, käydä kaupassa, syödä oikein tai siivota joka viikko. Häntä ei haitannut likaiset sukat lattiallani, kun hän tuli käymään eikä liiemmin tiskaamatta jääneet tiskitkään. Välillä hän oli liiankin suvaitsevainen.
Tämä tilanne oli kuitenkin alkanut käymään ahdistavaksi. Halusin olla erilainen. Halusin olla tiukka mimmi. Urheilla sieluni kyllyydestä ja siivota joka viikko. Jotenkin vain tuntui ettei mitään saanut aikaiseksi. Koulukin kävi päälle.
-Mitä sinä oikeen mietit siellä? Niko kysyi iskien minua kyynärpäällään kylkeen.
Säikähdin.
-Mitä sinä nyt oikein teet!? ja nyt ylös siitä köntys! huudahdin nousten itsekin ylös.
Niko katsoi minua ihmeissään.
-Niin! nyt ylös ja ulos siitä! Minulle riitti nyt tämä lusmuilu. Sanoin ja NIko nousi ylös.
Se käveli hitaasti ulko-ovelle ja heitti takin niskaansa.
-Mene mene nyt ! Huusin ja Niko lähti.
Nyt tai ei koskaan, ajattelin hymyillen. Suljin oven ja samalla sulkeutui entinen elämäni. Uusi elämä, täältä tullaan ! huusin mielessäni ja otin imurin kaapista.
Tää on tämmöne pätkä tosi tosi vanhasta kirjotuksesta, arvostelkaa jos haluatte. aika tylsää tekstiä, myönnän :)
Niin. Kuinka suuria ajatuksia tuo popcornikulho voi saadakaan aikaan, ajattelin istuessani sohvalla. Katseeni oli jumittunut tuohon suureen popcornikulhoon, joka komeili olohuoneen pöydällä. Elokuva pyöri televisiossa, mutta ei se minua kiinnostanut. Ehkä enemmän Nikoa, joka makasi ja röyhtäili sohvalla vieressäni. Mutta senhän vuoksi hän tänne oli tullutkin.
Niko ja minä olimme ystäviä. Ehkä siinä mielessä erilaisia ystäviä kuin monet muut, sillä teimme joskus sellaisiakin asioita, jotka kuuluivat parisuhteeseen. En kuitenkaan ollut perillä tunteistani häntä kohtaan. Usein vihasin ja rakastin häntä samaan aikaan. Outoa, eikö?.
Niko oli kuitenkin hyvä mies , sillä hän ei valittanut siitä, etten jaksanut mennä joka päivä lenkille, käydä kaupassa, syödä oikein tai siivota joka viikko. Häntä ei haitannut likaiset sukat lattiallani, kun hän tuli käymään eikä liiemmin tiskaamatta jääneet tiskitkään. Välillä hän oli liiankin suvaitsevainen.
Tämä tilanne oli kuitenkin alkanut käymään ahdistavaksi. Halusin olla erilainen. Halusin olla tiukka mimmi. Urheilla sieluni kyllyydestä ja siivota joka viikko. Jotenkin vain tuntui ettei mitään saanut aikaiseksi. Koulukin kävi päälle.
-Mitä sinä oikeen mietit siellä? Niko kysyi iskien minua kyynärpäällään kylkeen.
Säikähdin.
-Mitä sinä nyt oikein teet!? ja nyt ylös siitä köntys! huudahdin nousten itsekin ylös.
Niko katsoi minua ihmeissään.
-Niin! nyt ylös ja ulos siitä! Minulle riitti nyt tämä lusmuilu. Sanoin ja NIko nousi ylös.
Se käveli hitaasti ulko-ovelle ja heitti takin niskaansa.
-Mene mene nyt ! Huusin ja Niko lähti.
Nyt tai ei koskaan, ajattelin hymyillen. Suljin oven ja samalla sulkeutui entinen elämäni. Uusi elämä, täältä tullaan ! huusin mielessäni ja otin imurin kaapista.
Tää on tämmöne pätkä tosi tosi vanhasta kirjotuksesta, arvostelkaa jos haluatte. aika tylsää tekstiä, myönnän :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pointti hukassa, tyyli hakusessa, kieli huonoa, näppäily tökeröä, henkilöt kehittelemättä, ympäristö kuvaamatta, tilanne epäselvä, dialogi epäluontevaa, loppu ja alku eivät toimi, juonta ei ole kerrottavaksi asti, eikä kiinnostus herää missään vaiheessa. Muuten ihan kiva tarina, joka kuuluu onneksi se on sentään lyhyt -luokkaan.
Jos sinulta löytyy tuoreempia näytteitä, pane ihmeessä jotain tänne kehuttavaksi. Tekemällä noinkin paljon virheitä olet väkisinkin oppinut jotain virheiden välttämisestä, ja panemalla tuon hirvityksen tänne tietoisena sen tasosta osoitit olevasi suhteellisen rohkea kirjailijan alku, joka ei pelkää esitellä omaperäisiäkään tarinoita :)
hehe.. aika raskasta kommenttia. en taida uskaltaa laittaa mitään, "mielestäni hyvää" juttua tänne jos sekin saa pian noin kovan käsittelyn :D
Mitään ei opi, ellei välillä saa turpiinsa. No, eihän se turpiin saaminen tietysti mitään auta, ellei siitä ota opikseen.
Vähän monimutkaisesti selitetty, mutta ehkä asia tuli ymmärrettyä.
-monasti aiheestakin turpiinsa ottanut-
Ei aihetta pelkoon. Osaan myös kehua ylitsevuotavasti jos aihetta ilmenee, eikä sitäkään sitten tarvitse ottaa kuoleman vakavasti.
No, kunhan tässä aikaa liikenee niin otan työn alle jotain uutta ja ihmeellista. saatte sitten antaa tuomionne sille :)