anonyymi

Minua on kiusattu jo aika pitkään.. Kiusaajat ovat aina isossa porukassa ja keksivät kokoajan minussa menneitä tai uusia vikoja. Olen hsrkinnut jollekkin aikuiselle kertomista mutta tiedän jo ettei siitä ole hyötyä koska heidän edellinen kohteensa kertoi opettajalle joka otti ne kiusaajat puhutteluun ja laittoi heidän vanhemmilleen sähköpostia. No, Se ei auttanut siis yhtään koska porukan johtajien vanhemmat uskovat kaiken jota heidän pikku kullannuppunsa heille sanovat jonka takia heidän vanhempansa eivät kovistellut heitä yhtään. Kuitenkin joidenkin vanhemmat ottivat sen tosissaan ja saivat puhuttua lapsilleen järkeä mutta pää kiusaajst saivat lopulta yllytettyä heidät takaisin mukaank kiusaamiseen. Sen jälkeen häntä syrjittiin ja kiusattiin pitkän aikaa.. Nyt tämä sama porukka kiusaa minua, ja mikä pahinta he ovst minun "ystäva" porukkani eikä minulla ole mitään muits ksvereita luokallani. Aina kun olemme porukassa ja joku keksii jonkun vian minussa joudun kestämään 20min armotonta haukuntaa ja naureskelua, ja sitten kun se juttu on käyty kunnolla läpi he ovat päässeet siihen kiusaamis fiilikseen ja aina joku keksii uuden asian. Ja enkä voi lähteä pois jonkun tosi laverin luokse koska he ovat ainoita kavereitani tässä koulussa.. Se on hirveää vaikka liikka tunnilla vaan seistä ja kuunnella niitä nauruja kun eivoi lähteä mihinkään.. Enkä voi myöskään kertoa kellekkään.. Olen suht vahva ja voisin pistää fyysiseti kampoihin mutta en voittaisi niitä kaikkia samalla ja vaikka voisinkin edes yhden heistä kaikki muut nauraisivat vasn suuttumustani:( Ei ole siis mitäänmitä voisin tehdä eli se on vain heistä kiinni...
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuttua tuollainen mullekin. Siis just tuollaset mukamas kaverit, jotka sitten porukassa kiusaavat. Sun voisi olla paras vaihtaa koulua. Tuo tilanne on niin hankala, että koulun aikuiset eivät oikein voi enää mitään. Myös paikkakunnan vaihto voisi olla hyvä idea. Pääsisit aloittamaan kokonaan alusta - kukaan ei tuntisi sinua, voisit saada kokonaan uusia kavereita ja uuden elämän. Karistaisit kaikki tuon porukan sinusta kertomat paskat päältäsi.

Nuo sun niin sanotut kaverisi on täysiä kusipäitä, mutta älä anna niitten musertaa itseäsi.

Ja tiedän kyllä, periaattellisesti on täysin väärin, että kiusatun on vaihdetta koulua, mutta valitettavan usein se näyttää olevan paras (tai ainoa) ratkaisu. Esim. tuo sinun tilanteesi on niin monimutkainen, että vaikka opettajat saisivat jotenkin ihmeen kaupalla avoimen kiusaamisen loppumaan (mitä he eivät 99% todennäköisyydellä pysty tekemään) niin se jatkuisi silti syrjintäjänä, ja tulisit aina olemaan luokassasi ja koulussasi sellainen ''hylkiö.''

Uudessa koulussa, uudella paikkakunnalla voisit aloittaa kokonaan uuden elämän. Mutta muista - älä koskaan itse rupea kiusaajaksi. Minä rupesin, tosin vain muutamaksi kuukaudeksi ja ne muistot kaihertavat minua edelleen. Ja muista, että koulu päättyy joskus, eli tapahtuipa mitä hyvänsä, niin sinä ET joudu kestämään sitä ikuisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-.- kiusaajat kirjoitti:

Minua on kiusattu jo aika pitkään.. Kiusaajat ovat aina isossa porukassa ja keksivät kokoajan minussa menneitä tai uusia vikoja. Olen hsrkinnut jollekkin aikuiselle kertomista mutta tiedän jo ettei siitä ole hyötyä koska heidän edellinen kohteensa kertoi opettajalle joka otti ne kiusaajat puhutteluun ja laittoi heidän vanhemmilleen sähköpostia. No, Se ei auttanut siis yhtään koska porukan johtajien vanhemmat uskovat kaiken jota heidän pikku kullannuppunsa heille sanovat jonka takia heidän vanhempansa eivät kovistellut heitä yhtään. Kuitenkin joidenkin vanhemmat ottivat sen tosissaan ja saivat puhuttua lapsilleen järkeä mutta pää kiusaajst saivat lopulta yllytettyä heidät takaisin mukaank kiusaamiseen. Sen jälkeen häntä syrjittiin ja kiusattiin pitkän aikaa.. Nyt tämä sama porukka kiusaa minua, ja mikä pahinta he ovst minun "ystäva" porukkani eikä minulla ole mitään muits ksvereita luokallani. Aina kun olemme porukassa ja joku keksii jonkun vian minussa joudun kestämään 20min armotonta haukuntaa ja naureskelua, ja sitten kun se juttu on käyty kunnolla läpi he ovat päässeet siihen kiusaamis fiilikseen ja aina joku keksii uuden asian. Ja enkä voi lähteä pois jonkun tosi laverin luokse koska he ovat ainoita kavereitani tässä koulussa.. Se on hirveää vaikka liikka tunnilla vaan seistä ja kuunnella niitä nauruja kun eivoi lähteä mihinkään.. Enkä voi myöskään kertoa kellekkään.. Olen suht vahva ja voisin pistää fyysiseti kampoihin mutta en voittaisi niitä kaikkia samalla ja vaikka voisinkin edes yhden heistä kaikki muut nauraisivat vasn suuttumustani:( Ei ole siis mitäänmitä voisin tehdä eli se on vain heistä kiinni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu