Kade 65

Oletteko kateellisia? Itse huomasin olevani kun tutkin tuttujen verotietoja. Ikäni olen ollut toimistotöissä valtiolla ja kunnalla eikä palkkaa ole tullut kuin parhaimillaan alle 2400/kk. Eläkettä olen saanut vuoden verran ja se on tosi pieni, 1560/kk miinus verot.

En olisi kyennyt mihinkään johtotehtäviin, enkä olisi halunnutkaan, mutta nyt harmittaa miksi en nuorena valinnut parempipalkkaista työtä.

Mieskään ei saa enempää eläkettä, että tässä sitä nyt nuukaillaan. Vaikka kuinka ajattelen että olemme onnellisia kun olemme terveitä, on oma talo, suht uusi auto ja säästössäkin aina vähintään kymppitonni, aina välillä kateus tulee pinnalle. Miksen valinnut nuorena parempipalkkaista miestä, miksi juuri tuon ja niin edelleen.

Haukkukaa vaikka minut, jospa sitten tajuan olla onnellinen tästäkin mitä minulla on.
14124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Saat olla rauhassa kateellinen, ei minua haittaa.
Olen minäkin kateellinen, mutta eri syistä, en nyt viitsi eritellä tähän. Uskon että kaikki kadehtivat joskus, eivät vain tunnusta. Olet sentään rehellinen.

Äänestä
  • En tiedä onko kateus oikea sana mitä tunnen. Jonkin aikaa sitten terveys reistaili, harmitti kun moni ikäiseni mennä viipotti harrastuksesta toiseen ja kehui kuinka on tullut kuntoiltua, itse en silloin pystynyt.
    Kunto rappeutuu uskomattoman nopeasti jos joutuu olemaan paikallaan. Nyt onneksi asiat ovat korjaantuneet.

    Äänestä

En tiedä, mitä on kateus, en ole sitä koskaan tuntenut. Minulla on paljon, enemmän kuin tarvitsen.

En myöskään ymmärrä, tosissasiko valitat tulojesi pienuutta?
Netistä luin, että kansaneläke on parisuhteessa asuvalla 558,83 euroa/kk.
Kaipa siihen tarvitessaan saa tukia.

Tapanani ei ole haukkua, meillä koira tekee sen.
Mies on meillä aina ansainnut minua vähemmän, mutta hänen sydänpä onkin kultaa kalliimpi.

Äänestä
  • Olen käsittänyt että yksinäisen tulot alle 1.200 euroa oikeuttavat tukiin, tuohon summaan asti. Siis jos kansaneläke tuon alle 600€, niin tukia saa sen toisen 600€, joten ei paljon kannata eläkettä kerryttää kun mitään tekemättä saa saman kuin suht normi eläke on.

    Äänestä

  • Katkera¤ kirjoitti:

    Olen käsittänyt että yksinäisen tulot alle 1.200 euroa oikeuttavat tukiin, tuohon summaan asti. Siis jos kansaneläke tuon alle 600€, niin tukia saa sen toisen 600€, joten ei paljon kannata eläkettä kerryttää kun mitään tekemättä saa saman kuin suht normi eläke on.

    Ei ole totta, tai mikä on tuki?

    Äänestä

  • Katkera¤ kirjoitti:

    Olen käsittänyt että yksinäisen tulot alle 1.200 euroa oikeuttavat tukiin, tuohon summaan asti. Siis jos kansaneläke tuon alle 600€, niin tukia saa sen toisen 600€, joten ei paljon kannata eläkettä kerryttää kun mitään tekemättä saa saman kuin suht normi eläke on.

    Ei ollut minulla aikaa tuhlata päätäni koulu-laitokseen, ja päästäni johtuen eivät tuhlanneet lapsenikaan.
    Sen verran paperia hankkivat, että pääsivät käyttämään päätään.
    Isältään perimänsä päänsä turvin, eivät he ole koskaan joutuneet tunkemaan käsiään pashaan, eikä rasvaan.
    Toivottavasti pääsen näkemään, ovatko heidän eläkkeensä reippaasti yli Suomalaisten keski-ansion, kuten isällään.

    Totta kuitenkin on, että kaikki lapset eivät ole syntyneet onnellisten tähtien alla, joten koulut on enimmäkseen käytävä hyvin.

    H.

    Äänestä

Summat ovat suuria, missä on järkesi?

Äänestä

En usko varsinaista kateutta esiintyvän niin paljon kuin siitä puhutaan.

Mielestäni tunne epäoikeudenmukaisuudesta tai omista, menetyistä, kuvitelluista tai todellisista mahdollisuuksta on eri asia.

Esimerkiksi perinnön jaossa saattaa syntyä tunteita epäoikeudenmukaisuudesta jota joku kutsuu kateudeksi.

Tuskin kukaan kadehtii naapurin lottovoittoa tai uutta mersua.
Jokainen voi lotota itsekin ja niitä mersuja on kaupoissa.

Joskus ihastelin eläkeläisiä heidän vapautensa vuoksi. Toivoin olevani samassa samassa olotilassa. No, nyt olen.
Oliko tuo kateutta?

Avoin tai peitetty vahingonilo on minusta paljon ikävämpi piirre.
Kateushan saattaa kannustaa. Vahingonilo vain tuhoaa.

Äänestä

En juuri muiden tuloista tiedä, joillakin pienemmät, joillain suuremmat kuin minulla.

Niin kauan kun en maksa kenenkään palkkaa/eläkettä, ei ne minua kiinnosta;)

Äänestä

Onhan vanha sanonta: "Ei katteen koto korkene". Turhaa kadehtia ketään, jokainenha on oman onnensa seppä.

Äänestä

Riippuu siitä, miten kateuden määrittelet. Olen joskus kateellinen sillä tavalla, että haluaisin itselleniKIN saman, mitä toisella on. En kuitenkaan ole kateellinen sillä tavalla, että haluaisin siltä toiselta POIS sen, mitä itselläni ei ole.

Kateus liittyy usein myös kaunaan ja katkeruuteen, ja niitä en itsessäni tunnista. Ehkä olen ollut elämässä sen verran onnekas, ettei ole jäänyt mitään hampaankoloon. Tai sitten olen vain onnistunut unohtamaan kaikki vääryydet ja kaltoinkohtelut. Katkeruus ei kannata, sillä myrkyttää vain oman sielunsa.

Itsekin valitsin puolisoksi tyhjätaskun mieluummin kuin rikkaan perheen juristipojan. Tyhjätaskulla oli jotain, mitä rikkaalta puuttui: älyä ja sydämen sivistystä. En usko, että olisin tuon rikkaan sulhasen kanssa jaksanut olla paria vuotta pitempään.

Olen aina inhonnut sanontaa "raha ei tuo onnea", koska niin voi sanoa vain se, jolta rahaa ei ole koskaan puuttunut. Ymmärrän hyvin, että taloudellinen niukkuus heikentää elämisen tasoa. Silloin onni lisääntyisi selvästi, jos kuukausitulot vaikkapa tuplaantuisivat. Rahalla ei minusta ole mitään merkitystä NIIN KAUAN KUIN SITÄ ON.

Minulle ei palkka merkinnyt ammatinvalinnassa mitään - en tosin päässyt unelma-ammattiini, koska en saanut harjoittelupaikkaa. Sellainen olisi pitänyt olla, että olisi päässyt edes opiskelemaan alaa. Kiinnostavat työtehtävät ja se, että saa tehdä töitä mielekkään kokonaisuuden vuoksi (olin pitkään toimistotehtävissä, jolloin tämä oli tärkein motivaattori), ovat riittäneet minulle.

Voisin sanoa kadehtivani sinua siitä, että olette molemmat terveitä. Minun mieheni on ollut viimeisen vuoden aikana varmaan enemmän sairaslomalla kuin töissä. Elämämme olisi muuten ihan mallillaan, mutta tämä asia hiertää. Sairauksissakin raha auttaa, jos on huono työterveyshuolto: ei tarvitse mennä terveyskeskukseen jonottamaan, vaan voi hakeutua hoitoon yksityiselle lääkäriasemalle. Ole siis iloinen terveydestä, se on iso asia!

Äänestä
  • Olisiko se nuoruuden rikas lakimies ollut terveempi vaihtoehto kuin köyhä ja sairas? Happamia sano.....

    Äänestä

  • joopatijoojoo kirjoitti:

    Olisiko se nuoruuden rikas lakimies ollut terveempi vaihtoehto kuin köyhä ja sairas? Happamia sano.....

    Sitähän on vaikea sanoa, mutta tyhjätaskukin on saanut taskuihinsa täytettä ikänsä ahkerasti töitä tehtyään. Taloudelliseen tilanteeseen olen ihan tyytyväinen, sairaus on ainoa ikävä puoli. Eikä hänkään kauan ole sairas ollut.

    Lakimiehen perheestä on useampi jäsen kuollut melko nuorena, joten hänellä saattoi olla sukurasitteita, joista en ollut tietoinen, tuskin kaveri itsekään. En edes tiedä, onko hän enää elossakaan. Sen vain tiedän, ettei minun elämästäni hänen kanssaan olisi tullut mitään.

    Olisiko parempi sananlasku "Suo siellä, vetelä täällä"?

    Äänestä

"Kateus vie kalatkin vedestä." Tiijätkö, mitä se tarkoittaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kadekki kirjoitti:

Oletteko kateellisia? Itse huomasin olevani kun tutkin tuttujen verotietoja. Ikäni olen ollut toimistotöissä valtiolla ja kunnalla eikä palkkaa ole tullut kuin parhaimillaan alle 2400/kk. Eläkettä olen saanut vuoden verran ja se on tosi pieni, 1560/kk miinus verot.

En olisi kyennyt mihinkään johtotehtäviin, enkä olisi halunnutkaan, mutta nyt harmittaa miksi en nuorena valinnut parempipalkkaista työtä.

Mieskään ei saa enempää eläkettä, että tässä sitä nyt nuukaillaan. Vaikka kuinka ajattelen että olemme onnellisia kun olemme terveitä, on oma talo, suht uusi auto ja säästössäkin aina vähintään kymppitonni, aina välillä kateus tulee pinnalle. Miksen valinnut nuorena parempipalkkaista miestä, miksi juuri tuon ja niin edelleen.

Haukkukaa vaikka minut, jospa sitten tajuan olla onnellinen tästäkin mitä minulla on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu